Suomen maajoukkueryhmään muutoksia – kaikessa hiljaisuudessa

Tiettävästi myös SPV:n Sami Koski on ollut maajoukkueen mukana. Kuva: Mikko Hyvärinen

Sami Koski SPV
Tiettävästi myös SPV:n Sami Koski on ollut maajoukkueen mukana. Kuva: Mikko Hyvärinen

Joulukuussa Sveitsissä pelattavissa MM-kisoissa maailmanmestaruutta puolustavan Suomen salibandymaajoukkueen kesäleiriryhmään on tehty lisäyksiä kaikessa hiljaisuudessa. Pääkallo.fi:n saamien tietojen mukaan maajoukkueleirillä on nähty mielenkiintoisia pelaajia jo aiemmin nimetyn kesäleiriryhmän ulkopuolelta.

Maajoukkuevalmennuksen aiemmin nimeämän kesäleiriryhmän lisäksi leirillä on ollut muun muassa SPV:n Sami Koski sekä Happeen Juuso Heikkinen. Kumpaakaan pelaajaa ei nimetty alkuperäiseen leiriryhmään, jota on tarkoitus leirittää kohti MM-kisoja.

Suomi leireili edellisen kerran kesä-heinäkuun vaihteessa Kisakalliossa. Salibandymaajoukkue ei ole tiedottanut pelaajamuutoksista tai -lisäyksistä mitään.

Pääkallo.fi:n saamien tietojen mukaan muutama maajoukkueryhmään kuuluva pelaaja on kärsinyt loukkaantumista ja heidän tilalleen on tarvittu paikkaajia.

Maajoukkueen seuraava kesäleiritapahtuma on 5.-9. syyskuuta Eerikkilän Urheiluopistolla.

7 comments

  1. Onkos Johannosson käyny leireillä paremmin kuin viime projektissa ?

  2. Koski menee heittää no-look syötöillä swedut ihan kahville 😀

  3. Sami Koski pelannu koko uransa kaks pistettä per peli keskiarvolla.. samaan pystyny varmaan vaan Mika Kohonen ja Johansson? luulis jo tulevan kunnolla vastuuta maajoukkuees.. Miettikää ketju Koski-Kohonen-Kohonen pakeiksi Väänänen ja Jussila! pientä ilotulitusta.. toinen ketju Johansson-forsten-hyvärinen sit Järvi-kukkola-kapanen ja viel tiitu-hänninen-vänttinen

  4. Tunkekaan nyt pyllyyn toi Tiitu. Eiköhän se ole nyt nähty. Miten olisi Kiviranta – Järvi – Vänttinen?