FoSu turnausvoittoon Tallinnassa

Divari-joukkue Fosu vei nimiinsä viime viikon perjantaina ja lauantaina pelatun Tallink Floorball -aikuisturnauksen.

FoSu vei miesten kilpasarjan voiton ennen Kioski-nimistä joukkuetta. Hopeajoukkueen riveissä pelasivat muun muassa ex-liigapelurit Tero Karppanen ja Sami Tuulola. Kolmanneksi turnauksessa sijoittui Viron maajoukkue, joka osallistui turnaukseen ilman Ruotsissa pelaavia pelaajiaan. Kilpasarjan parhaaksi pelaajaksi valittiin FoSun Kasperi Grahn. Naisten sarjan voiton vei SBS Wirmo.

Tallink Floorball järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Tallink floorball sisältää vuonna 2013 kaksi junioriturnausta sekä yhden aikuisturnauksen Tallinnassa. Joukkuemäärän kasvu sekä A-junioreiden mukaantulo aiheuttaa sen, että junioriturnauksia on nyt kaksi toukokuussa.

Junioriturnauksen erikoisuutena on se, että kaikki finaalit näytettiin ja näytetään jatkossa livenä netissä. Aikuisten turnauksen erikoisuus on puolestaan se, että turnauspelaajat voivat otella keskenään myös pokerissa.

Tapahtuma on Viron salibandylle tärkeä, sillä tavoitteena on kehittää virolaista pelaamista ja tuomarointia. Tämän takia myös Viron Salibandyliitto on mukana järjestelyissä.

2 comments