Liiga jatkuu kahdella ottelulla – Helenius tekemässä paluuta?

Miesten Salibandyliiga jatkuu tänään perjantaina kahden ottelun voimin. Helsingissä ovat samaan aikaan tulessa ovat kaikki kolme pääkaupunkiseudun joukkuetta, kun SSV isännöi Pasilassa Oilersia ja Erä Tapanilassa NST:tä.

Puhtaan pelin joukkueista SSV:llä on alla voitot SPV:stä ja Loviisasta, kun taas Oilersilla on alla voitto Loviisasta. Viime kauden kohtaamisten voitot runkosarjassa menivät tasan.

NST on perjantain otteluissa ainoa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta kehissä oleva joukkue. Seuran nettisivujen mukaan se on harjoitellut viikon melko terveenä. Pitkäaikaisloukkaantuneista Janne Kytösalmen polvivamma oli pelättyä lievempi ja hän on palannut harjoituksiin. Twitter-kommentin perusteella hän seuraa ottelun katsomosta. Jarkko Nurmela ja Matti Korhonen ovat toistaiseksi poissa ja armeijan harmaat sotkevat tällä viikolla Petteri Puustisen kuvioita.

Erä jahtaa edelleen käsittämättömän lähes yhdeksän kuukauden Salibandyliigan tappioputkensa päätöstä. Indiansista siirtynyt Tuukka Vettenranta tehnee ensiesiintymisensä Tapanilan kotiyleisölle.

– Kokonaisuus ja vaihtaminen osa-alueesta toiseen ovat pelimme teemat perjantaina, Erän valmentaja Teemu Kalinainen kertoo.

– Kokoonpanoon tulee joitain muutoksia ja Jani Heleniuskin saattaa kokeilla jonkun vaihdon.

NST:n paitaan Tapanilan Erän A-nuorista siirtyneet Niko Saarinen ja Aki Salonen pelaavat vanhassa kotihallissaan.

Viikonlopun ennakkoa Oilersin, NST:n ja Erän sivuilla.

Lauantaina liiga jatkuu viidellä ottelulla, jolloin viimeinenkin liigajoukkue pääsee vihdoin kehiin. Nokian KrP aloittaa kautensa jo kauden neljännen ottelunsa pelaavan SSV:n vieraana.

Viikonlopun ottelut:

Pe 28.9 klo 18.30 SSV – Oilers
Pe 28.9 klo 18.30 Erä – NST

La 29.9 klo 17.00 Loviisa – TPS
La 29.9 klo 17.00 Oilers – Ilves
La 29.9 klo 17.00 SSV – Nokian KrP
La 29.9 klo 17.00 Josba – Happee
La 29.9 klo 18.00 Classic – OLS

Su 30.9 klo 17.00 Nokian KrP – OLS
Su 30.9 klo 17.00 TPS – NST

6 comments

  1. Liigan markkinointi onnistui hyvin avauksessa ja yleisömäärät olivat myös tästä johtuen loistavat. Nyt kuitenkin näyttää markkinointi hiipuvan ja tulokset myös, veikkaan että mosalle tulee n.300 ja pasilaan n.400 katsojaa.

  2. Miksi jollain joukkueella alkaa kausi näin paljon myöhemmin kuin toisilla? Ei mitään järkeä

  3. luulen että joukkueet itse sopivat aikataulunsa keskenään, vaiko eikö?