Moni salibandya seuraava on ihmetellyt, mikä on miehiään Turun Palloseuran kotiotteluissa ja vieraspeleissä aina Oulua myöten meteliä pitävä kannattaja. Pääkallo.fi päätti ottaa selvää TPS:n vastustajillekin askartelemiaan pahvinaamoja jakelevan salibandyn ykkösfanin Tero Töyrylän taustoista.

Tero Töyrylä, olet kenties Suomen tunnetuin salibandyfani ja matkustat seuraamassa salibandypelejä ympäri Suomen. Minkä verran pelejä olet tällä kaudella jo nähnyt?

– TPS-NST-peli jäi väliin oman C98-joukkueen sarjapelireissun takia, mutta tällä kaudella TPS:n pelit ja pari muuta liigapeliä (avausviikonloppuna mm. OLS-Happee ja OLS-TPS), Divari-peli ja kakkosdivaripelejä. Joitain harkkapelejä tietysti kävin katsomassa ennen sarjojen alkua. Viime vuonna TPS:n miesten peleistä jäi näkemättä yksi, kun kauden aloittanut vieraspeli Loviisassa meni harmittavasti päällekkäin oman 98-jengin pelin kanssa. Lisäksi näin viime kaudella noin kymmenen muuta liigapeliä. Länsirannikon kakkosdivaria tulee erityisesti seurattua ja FBC:tä fanitettua TPS:n ohella.

Paljonko sinulle tulee kauden aikana matkustuskilometrejä salibandypelien takia?

– En oikein osaa sanoa, enkä jaksa nyt tarkemmin laskea. Viime vuonna laskin loviisalaisten kanssa, että aika samoissa mentiin liigan osalta. Olisiko ollut 3000-4000 kilometriä. Tähän tulee sitten päälle muita fanimatkoja lähinnä A-junnujen ja naisten peleissä ehkä 1500 kilometrin verran. Viime vuonna kuljin liigapelien fanimatkat enimmäkseen omalla autolla. Tänä vuonna en ole omaa autoa vielä tarvinnut näissä merkeissä.

– Lisäksi reissaan TPS:n C98-joukkueen peleissä joukkueenjohtajana. Tänä vuonna kilsat kasvavat, varsinkin oman C98-joukkueen osalta, sillä tarkoitus on mennä finaaleihin asti. En pidä näitä kilometrimääriä kovin kummallisina. Aikoinaan juoksin vuodessa enemmän.

Miten ihmeessä olet hurahtanut salibandyyn näin pahasti?

– Olen itse ollut yksilöurheilija ja touhunnut kestävyysjuoksun parissa oman urheilemisen lisäksi seura- ja liittotasolla. Lisäksi työnikin liittyi kestävyysjuoksuun toistakymmentä vuotta. Salibandystä en tiennyt oikeastaan mitään ennen kuin oma poika seitsemän vuotta sitten aloitti lajin. Ajattelin, että juoskoon pallon perässä, jos se on mukavampaa kuin juokseminen muuten.

– Jotenkin kiinnostuin joukkueurheilun mysteeristä salibandyn kautta. Joukkueurheilu oli ja on tavallaan edelleen minulle vierasta. Oli kiva katsella uutta, outoa lajia, joka vaikutti jotenkin kiehtovan freshiltä ja viihdyttävältä. Niin minä vaan hurahdin lajiin. Kesti tosin jokusen vuoden, ennen kuin se alkoi näkyä siinä muodossa kuin se nykyään kenttien laidoilla näkyy.

Eli siis todella näyttävästi ja äänekkäästi. Miten fanittamisesi käytännössä alkoi?

– Kaudella 2008-2009 FBC:ssä. Ihan Oulua (KeLy) myöten tuli silloin oltua mukana. Jossain vaiheessa siirryin siinä seurassa enemmän mikrofonin ääreen kuuluttajaksi, jolloin pääsin ihan Salibandy-lehden sivuillekin, ja fanitus oli vähäisempää.

– Pojan mukana siirryin FBC:stä TPS:ään ja nykyisenkaltainen fanitus siellä alkoi alkuvuodesta 2011. FBC:n peleissä fanitan silloin tällöin edelleen. TPS:ssä iso ja näkyvä fanitus sai alkunsa siitä, että oltiin vajaat kaksi vuotta sitten 98-joukkueen kanssa Storvretassa. Voitettiin siellä koko turnaus ja pidettiin vanhempien kanssa kovaa meteliä katsomossa. Olin tuonut rummut ja muuta sälää Suomesta mukanani. Tuolloin muiden joukkueen vanhempien kanssa päätettiin yhdessä, että TPS:n miesten edari tarvitsee myös tukeamme ja mennään seuraavaan kotipeliin pitämään vastaavaa meteliä.

– Tuli se seuraava kotipeli, mutta me melkein kaikki ”Störren-matkalaiset” olimme karmeassa influenssassa. Sairastelua kesti, mutta heti kun itse vain pystyin, lähdin pitämään meteliä. Muut eivät tulleet mukaan. Se ensimmäinen peli oli vieraspeli ja siitä sitten homma on jatkunut.

Sinulla on peleissä mitä kummallisempia fanikamoja joita askartelet myös itse. Mitkä ovat hienoimmat käyttämäsi fanisälät?

– Ehkä ihan ensimmäinen 50 sentillä kirpputorilta ostettu lasten rumpu, jonka somistin FBC Turun väreihin, on jäänyt erityisesti sydämeen. Se on tietenkin mennyt rikki jo ajat sitten, mutta sillä on muistoarvoa. Oikeastaan haaveilen, että FBC sijoittaisi sen hallinsa vitriiniin. En ole tohtinut vielä ehdottaa.

– Muuten fanisälät ovat vähän sellaista kertakäyttökamaa. Ne tuntuvat hienoilta – jos tuntuvat – lähinnä siinä yhdessä pelissä, joiden inspiroimana ne ovat pelin alla syntyneet. Joskus samaa sälää tietysti tulee kannettua mukana pitempäänkin. Aika usein olen antanut esimerkiksi pahvinaamoja pelien jälkeen vierasjoukkueen katsojille tai pelaajille.

Mitä hyvä fani tarvitsee?

– Oikeastaan olen sitä mieltä, että kannattamisessa suuvärkki ja kädet ovat kaikki, mitä tarvitaan. Ja vähän värillistä paitaa päälle. Se riittää, jos porukkaa on tarpeeksi. Jos ja kun yksinkin haluaa voittaa satojen henkien tai tuhannen hengen vieraskatsomot, niin rummut ja torvi ovat hyvä lisä.

Mikä tapahtuma fanittamisessa tulee ikimuistoisimpana mieleen?

– Yhtenä kohokohtana mieleen tulee viime joulukuinen Happee-peli, johon lähdin ”aseistautuneena”. Kyseessä oli huipentuma tapahtumasarjassa joka sai alkunsa siitä, kun Happeen maskotti Heimo Hirvi poltti TPS-paidan videolla. Ottelussa kohtasin Heimo Hirven ja lopulta teimme sovinnon satojen ihmisten seuratessa show’ta (kuva sovintohetkestä).

Millainen tapahtuma on Salibandyliigan ykkösfanin unelmapeli?

– Oman joukkueen voitto on tietysti aina unelmien täyttymys. Eniten nautin tiukoista väännöistä. Pelillisistä hienouksista en niinkään piittaa – tai edes ymmärrä niitä. On minulla tietysti vähän jo kehittynyt silmää pelin kauneudellekin. Ja kun katselen pelejä ei-fanina, niitä tulee tietysti katsottua aika lailla eri silmin. Ehkä olen pohjimmiltani päätynyt tähän möykkääjän rooliin siksikin, että näin ei tarvitse osoittaa omaa tyhmyyttään otsa kurtussa peliä analysoivien katsojien keskellä.

Kannattaa katsoa myös Töyrylän videohaastattelu Jatkuvaa Syöttöä -sivustolta

Töyrylän löytää seurattavaksi myös Twitteristä: @TeroITT