Läntisen paluu Raumalle vahvistui

Ruotsin Superliigan Dalenista lähteneen Miikka Läntisen paluu Rauman SalBan miehistöön on varmistunut. Divarissa pelaava joukkue tiedottaa sopimuksesta nettisivuillaan.

Läntinen ja SalBa allekirjoittivat torstaina kauden 2012-13 loppuun ulottuvan sopimuksen. Läntinen on jo harjoitellut raumalaisjoukkueen mukana.

SalBa teki jo kesällä Läntisen kanssa sopimuksen tulevasta kaudesta, mutta Dalen oli valmentaja Iiro Parviaisen kanssa hyökkääjän perässä loppukesästä. Parviainen ehti jo hehkuttaa Läntistä ruotsalaislehdelle ylistyssanoin. SalBan mukaan Dalen teki tuolloin houkuttelevan tarjouksen Läntiselle ja seurat pääsivät sopimukseen siirtoehdoista.

Läntinen palasi kuitenkin nopeasti Suomeen, ja paluu on ollut myrskyisä. Valmentaja Iiro Parviainen on kritisoinut hyökkääjää paluun jälkeen aina Ilta-Sanomia myöten.

Champions Cupissa pelaamisen takia Läntinen on edustuskelpoinen SalBassa vasta marraskuun puolivälissä.

8 comments

  1. Mikä noissa Pori-Rauma-akselin pelaajissa/seuroissa oikein on vialla (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta)? Jatkuvasti jotain skandaalia ilmassa.

  2. Sopuli miten Rauma ja sen pelaajat liittyvät skandaaleihin? Olen utelias.

  3. samaa tahtoisin kysyi? onko se sitten skandaali, jos miikka nyt tulee takaisin? kaikki sen tiesi et raumalle se päätyy, kuka nyt karhuis haluis vapaaehtosest pelata…

  4. Niin mites sen maajoukkueen laita? Muistaakseni joskus on Divaristakin sinne noustu, mutta toki kivinen taival edessä.

  5. Eiköhän sinne maajoukkueeseen löydy miehet ihan muista sarjoista. Ja hyvä niin.