Miesten maajoukkue EFT-turnaukseen – Tiitu joukkueessa, Hyvärinen ei

Suomen miesten salibandymaajoukkueen kenraaliharjoitus tulevia MM-kisoja varten tapahtuu 2.-4. marraskuuta Ruotsin Växjössä pelattavassa EuroFloorball Tour -turnauksessa, jolloin vastaan asettuvat niin Ruotsi, Sveitsi kuin Tshekki.

Päävalmentaja Petri Kettunen on valinnut turnaukseen 23 pelaajaa ja luottaa kokemukseen. Joukkueen keski-ikä on 29,5 vuotta ja mukana on 14 viime kisojen maailmanmestaria. Lopulliseen MM-joukkueeseen saa nimetä 20 pelaajaa, joten kaikkia mukana olevia ei tulla näkemään Sveitsin MM-areenalla joulukuussa.

Yksi kysymysmerkki liittyy Tero Tiituun, jonka nykykunnon Petri Kettunen haluaa tarkistaa. Juuri kauden alla polvivamman saanut ja leikkausoperaatiossa käynyt Tiitu suoritti kauden avauksen uudessa seurassaan Warberg IC:ssä Ruotsin Superliigassa reilu viikko takaperin. Takana on vasta kaksi sarja-ottelua, joissa hän on kerännyt tehomerkinnät 2+1.

Vahvasti ehdolla MM-ryhmään on myös vahvan alkukauden SSV:ssä (11+6) pelannut Markus Olkkonen. Kaiken voittanut maalivahti Henri Toivoniemi saa EFT-turnauksesssa parikseen Happeen 26-vuotiaan Eero Kososen.

– Muutamien osalta tässä annetaan viimeisiä näytönpaikkoja pelitapaamme liittyen, mutta en sulje kokonaan pois sitäkään mahdollisuutta, etteikö joku pelaaja voisi tulla valituksi MM-joukkueeseen tämän ryhmän ulkopuolelta, päävalmentaja painottaa.

Kaksinkertaista maailmanmestaria ja Caperiotäbyn Rickie Hyväristä ei nähdä maajoukkueessa edelleenkään.

– Työ on pitänyt it-alan yrityksen perustaneen Rickien niin kiireisenä, että hänellä ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta panostaa maajoukkueeseen sillä intensiteetillä kuin pitäisi, päävalmentaja toteaa.

Maajoukkue pitää EFT-tapahtumaan valmistavan leirin Eerikkilän urheiluopistolla 30.10-1.11. Lopullinen MM-joukkue julkistetaan EFT-turnauksen jälkeen 8. marraskuuta.

YLE Urheilu näyttää sunnuntaina 4.11. pelattavan Suomi-Ruotsi-ottelun suorana internet-lähetyksenä YLE Areenassa klo 17:10 alkaen.

Miesten EFT-turnauksen ohjelma ja Suomen joukkue:
pe 2.11. 17.00 Sveitsi – Suomi
pe 2.11. 20.00 Ruotsi – Tshekki
la 3.11. 18.00 Ruotsi – Sveitsi
la 3.11. 21.00 Suomi – Tshekki
su 4.11. 17.15 Ruotsi – Suomi (suora lähetys YLE Areenassa klo 17.10 alkaen)
su 4.11. 20.15 Tshekki – Sveitsi

Maalivahdit
30 Eero Kosonen, 26, Happee, Jyväskylä 4, 0+0
31 Henri Toivoniemi, 36, SSV, Helsinki 86, 0+2

Puolustajat
8 Juha Kivilehto, 30, Loviisan Tor 75, 11+24
10 Tommi Aro, 26, Tapanilan Erä, Helsinki 12, 2+1
15 Esa Jussila, 32, SV Wiler Ersigen (SUI) 131, 54+69
19 Oliver Wardi, 25, Espoon Oilers 4, 2+2
21 Tatu Väänänen, 29, SPV, Seinäjoki 78, 14+32
25 Mika Savolainen, 34, SC Classic, Tampere 37, 1+13
32 Mikael Lax, 24, HC Rychenberg (SUI) 28, 8+12

Hyökkääjät
7 Harri Forsten, 30, SSV, Helsinki 38, 20+17
11 Mika Moilanen, 26, Tapanilan Erä, Helsinki 28, 18+8
14 Hannes Öhman, 35, Storvreta IBK (SWE) 113, 87+47
16 Oscar Hänninen, 28 Linköping IBK (SWE) 42, 14+11
17 Mikko Kohonen, 33 SPV, Seinäjoki 76, 45+14
18 Lauri Kapanen, 27 Alligator Malans (SUI) 58, 25+21
20 Tuukka Kiviranta, 27 SPV, Seinäjoki 11, 3+2
22 Jani Kukkola, 26, FC Helsingborg (SWE) 54, 20+22
24 Kari Koskelainen, 30, Chur Unihickey (SUI) 67, 26+27
29 Mika Kohonen, 35, Storvreta IBK (SWE) 139, 74+147
40 Lassi Vänttinen, 31, SC Classic Tampere 60, 47+42
42 Henri Johansson, 27, Nokian KrP 17, 12+11
50 Tero Tiitu, 30, Warberg IC (SWE) 115, 91+57
81 Markus Olkkonen, 31, SSV, Helsinki 7, 0+2

86 comments

  1. Johansson maajengissä! Nyt on näytön paikka. Joko hyvään tai huonoon suuntaan. Maajoukkuepeleissä pitää nimittäin myös puolustaa.

  2. Järven Mikke tulee vielä rinkiin?? joten tuosta putoaa ainakin 4 pelaajaa. Ihmettelen kylläkin miksi liigaa dominoiva Sami Koski puuttuu kokonaan.. Rickien puuttuminen voi maksaa maailmanmestaruuden..

  3. Eikö nyt jumatsuka valmentajilla pokka kestä kokeilla uusia pelaajia kun vielä olisi tilaisuus. Aina mennään lähes samoilla. Esimerkiksi Mika Moilanen löytyy +- tilastosta sijalta 130 merkinnällä -1 ja Tommi Aro vastaavasti sijalta 196 merkinnällä -5. Siis ei ihan ole nappiin pojilla (joukkueella) mennyt syyskausi, joten onko paikka nyt tuolla? Siellä olisi mielestäni mm. huippukuntoisia Tepsin äijiä ja monia muita onnistujia, joita olisi voinut tässä kokeilla. Vähän sellaista yltiövarovaista Vanhan Liiton Meininkiä.

  4. Sinänsä sitä mieltä että maajoukkueeseen valitaan aina parhaat mutta kyllä minäkin olisin nähnyt mielelläni myös jotain tuoretta verta tuolla mukana. Vanhenee käsiin ja jossain kohtaa se kertarykäsy uudistumisessa on tulossa.

  5. Laxi nuorin pelaaja ja sekin ehtiny jo vetää 28 maaottelua!? Alkukauden näytöillä liigassa ei mitään vaikutusta, herätys nyt Kettunen!

  6. Onkohan se Kettunen käynyt katsomassa yhtään Erän peliä tällä kaudella.. Miten sieltä voi löytää yhtään pelaajaa tähän rinkiin?!? Tommi ”kasetti ei kestä” Aro pääsi vissiin mukaan kun ilmoitti kauden alla tavoitteen olevan maajoukkueessa..

  7. Prosessi on kestänyt kaksi vuotta. Ei pelaajia voi valita yhden pelin perusteella, vaan tuo on jatkumo. Maajoukkueen pelitapa eroaa jonkin verran liigan kärkijoukkueista, mutta hyvin paljon häntäpään joukkueista. Parempi siis luottaa vanhaan tuttuun kuin uusiin yllätyksiin. Seuraaviin kisoihin porukkaa joudutaan varmasti nuorentamaan, mutta siihen on kaksi vuotta aikaa.

    Kiinnitin huomiota ulkomailla pelaavien määrään. Kenttäpelaajista yhdeksän (9/21) pelaa muualla kuin salibandyliigassa. Onko tuo suhde ollut vastaava aikaisemmin?

  8. Siis käsittämätöntä touhua taas sählyssä,voi luoja Kettunen mitä puuhastelua! Onko liigan peleillä mitään merkitystä??Huikeita alkukausia pelanneet nuoret kaverit poissa,Koski,Kailiala ja paljon muita,ja kuten yllä perusteltukkin niin alkukaudesta miinuksella vetäneet kaverit jälleen mukana!

    Mutta isoimpana tuo Koski,onko jollain sisäpiiritietoa miksei jälleen ole listassa?Jatkuvasti liigassa huikeaa jälkeä aina finaaleita (Kovin mahd näyttöpaikka kuitenkin käsittääkseni?) myöten,ihan tulevaisuuttakin ajatellen luulisi olevan iso palanen jengiä.

  9. ”Kokeilla uusia” Kun MM-kisoihin alle 2kk, ja kyseessä on kenraaliharjoitukset. Just.

  10. Samoilla linjoilla kyllä edellä kritisoivien kanssa. Juuri esim. Moilanen kontra Kailiala. Toinen ollut vahva alkukaudesta toinen ei niinkään. Muutama muukin turha mies joukossa..

  11. Koski on kuitenkin aika ”taiteilijaluonne”, jolla on omalaatuinen pelityyli. Ehkei yksinkertaisesti sovi Kettusen ”pelikirjaan”, vaikka uskoisin, että nuoremmasta Kohosesta saisi paljon enemmän tehoja irti Kosken rinnalla.. Kailiala olisi pitänyt ottaa EFT:n mukaan. Harvoin noin kovanluokan snaipperia on nähty..

  12. Ehdottomasti pitäisi ottaa vähintään yksi nuorempi mukaan kisajoukkueeseen. Esim. tämä Happeen Peter Kotilainen on niin kuuma nimi tällä hetkellä, että voisi olla kisoissa villi kortti (vrt. Granlundin mukaan ottaminen v. 2011).

  13. Deelle; Järkeä nyt vähän mukaan kuitenkin,kai sinne jotain näyttöjä pitäisi olla vaikka olis viikko kisoihin?Vai onko se viime kerran osallistuminen kisoihin automaattinen peruste?Millä muulla selität tämän,only in SB:

    MOILANEN Mika o7 m8 s1 p9 -1
    KAILIALA Miko 8 14 4 18 12

    Ainoo paikka antaa näyttöjä on ollut liiga,siinä niitä on ja en mitenkään käsitä miksei noilla ansaitsisi palkintoa esim tähän turnaukseen edes.
    Ymmärtääkseni kailiala ei olisi edes mikään täys keltanokka?

    Btw; en ole turkulainen,lähelläkään,ärsyttää vaan lajin kannalta et niillä peleillä ei tosiaan näytä olevan niin suurta merkitystä kuin pitäisi,liian usein näin.

  14. Pelaajalista oli helppo heittää Exceliin ja katsoa keski-ikä: tismalleen 30 vuotta! Ja tähän suuntaan mennään juuri kun kaikki meistä ovat omin silmin nähneet, miten ikä jo alkanut näitä dinosauruksiakin painaa …

  15. Ei ihme että ihme ei ole mukana.. Pelannut keskivertoa huonommin.. kosonen taas kuumana, ja toivoniemi pelannut varmaa toivoniemeä.

  16. Ja kun Exceliin heittää keväisen EFT-maajoukkueemme, niin nuorten totaalinen syrjäytys saa tilastollisen vahvistuksen. Silloin keski-ikä 27,9 v.

  17. Nokkin tulee Ruotsilta tällä rosterilla, ikääntyneet pelaajat jäävät Ruotsin nuorentuneen joukkueen jalkoihin, näinhän on jo käynyt meidän omassa liigassa, nuoret ajaa ohi, ei voi mitään. Kettunen ei nyt ole vakuuttanut valmentajana pätkääkään kun on ollut vastuuvalmentaja maajoukkueessa joten epävarmana laskee Nykyn valitseman joukkueen varaan.
    Harmi..no MM kisojen jälkeen sitten on pakko vaihtaa niin valmentaja kun pelaajat.

  18. Olisi ollut mielenkiintoisempaa, jos jengissä olisi ollut joku villikortti tai mielenkiintoinen nuori. Se ei tosin välttämättä olisi ollut tehokkaampaa.
    Katsojien on niin helppo huudella plus/miinuksien ja tämän hetkisiä medianimiä esille ja haukkua koutsia nössöksi. Olen aika varma, että hän kuitenkin tietää pelaajista, niiden luonteista, systeemiin sopivuuksista yms. eniten. Säbä ei ole jääkiekko eikä jalkpallo. Voi olla, että Koskesta ei pidetä jätkänä niin paljon? Tuskin tämä pitää paikkaansa mutta tollaisia kategorioita ei jätetä pois valinnoissa.
    Maajengissä pitää olla kahteensuuntaan pelaava hyökkääjä ja osata roolitus pitää olla kunnossa. Noi kaverit on pelannut sen verran yhdessä, että varmasti tietävät miten voittaa maailmanmestaruus.
    Peter Kotilainen? Sillä on niin helvetisti aikaa. Turha hätiköidä.
    Täällä jengi kattoo aivan liikaa pistepörssiä. Loppupeleissä se kertoo vain pienen osa-alueen koko lajista. Itse piden älykkäimpinä pelaajina niitä, jotka osaavat laskea 2-3 askelta eteenpäin ja antaa jopa kakkossyöttöjä, joissa hän näki jo lopputuloksen. Sellasia nimenomaan haetaan maajoukkueeseen eikä no look kuningas-syöttöjen perusteella. Koski on huikea pelaaja, muttei varmaan sovi roolituksessa.

    Olen mielenkiinnon puutteen vuoksi pettynynyt, mutta uskon, että Kettunen tietää parhaiten pelaajista ja omasta systeemistään. Uskon siis, että tämä on suunnilleen paras joukkue maailmanmestaruuden voittamiseen.

  19. ”Olisi ollut mielenkiintoisempaa kun sitä ja tätä”….

    Veikkaan, että yksittäisten fanien mielenkiinto ei ole minkäänlainen tekijä kasattaessa tiimiä MM-kisoihin.

    Itse en tästä listasta kauheasti yllättynyt, miten tuosta nyt oikein voisikaan. Turvalliset perusnimet jälleen, ja kun nyt vielä yhdet kisat jaksaa ikääntyneellä rungolla, niin miksei nyt sitten.

    Näistä nuorukaisista voi olla montaa mieltä. Kailiala on pelannut hyvän alkukauden ja onkin varmasti tulevaisuudessa ihan kärkinimiä. Maju-pelit kuitenkin on aika toinen maailma, enkä minäkään usko että homma tuosta vain lähtee soimaan. Luultavasti on tiedossa sisäänajopelejä ensi välivuotena ja sitten 2014 pääsee askiin.

    Sami Koski? Muistan katselleeni herran peliä jossain ruotsi-maaottelussa. Kovin vaisu vaikutelma silloin jäi, näytti siltä ettei fysiikka enää riittänytkään niissä peleissä kovin pitkälle. En tiedä, onko hänelle sopivaa rooliakaan vapaana. En siis ole yllättynyt miehen poissaolosta.

    Jarno Ihme… katsottu kortti. Liigan paremmistoa, tietyiltä peli-osa-alueiltaan loistelias, mutta tasaisuus ei minusta riitä maajoukkueeseen. SPV:n menestyksestä huolimatta ei minusta edelleenkään ole olemukseltaan ”voittava” ja vahvapäinen maalivahti. Kososeen kohdistuvat tulevaisuudessa melko isot odotukset.

  20. No enpä tiedä. Minusta voisi aivan hyvin antaa tilaisuuden ja näyttöpaikan muutamalle uudelle, liigass onnistuneelle jampalle, kun tässä ei vielä mestaruuksista pelata. Joku voisi todella yllättää ja osoittaa kuuluvansa kansainvälisiin karkeloihin ja kiilata lopulliseen mm- kokoonpanoon. Ja jos ei turnausvoittoa tule, niin so what? Mihin sitä tarvitaan? Seuraavan koutsin tulisi mielestäni olla kaveri, jolla on näkemystä uuden sukupolven pelaajista ja joka uskaltaa ennakkoluulottomasti kokeilla erilaisia rostereita ja satsata tulevaisuuteen. Vaikka se tarkoittaisikin sitä, että joissakin yksittäisissä turnauksissa ja peleissä saattaisi tulla välillä pataan. Kyllä itsetunnon täytyy se kestää, hyvän asian puolesta.

  21. Ei maajoukkueeseen voida ottaa 20 ekaa nimeä pistepörssistä. Joidenkin pitää myös pelata av:ta ja kolmos kentässä pitää olla röyhijöitä. Vai meinasitteko kenties laittaa Johanssonin ja Kosken pelaamaan av:ta?

    Kailiala on kova maalintekijä, muttei tarpeeksi monipuolinen maajoukkueeseen. Lisäksi hän on ehdottomasti ykkös- kakkoskentän jätkiä. Meinasitteko jättää kotiin Mikko Kohosen tai kenties Lassi Vänttisen? Ei niin monipuoliset jätkät pääsee mukaan vain, jos ovat oman pelipaikkansa kingejä.

    Kyllä tämä on paras mahdollinen nippu, vaikkei tällä välttämättä Ruotsia kaadeta. Tietysti muutamista nimistä voi aina keskustella.

  22. Tietenkään ei pelkkää pistepörssiä voi katsoa, mutta vaikea on tämän syksyn näkemieni pelien perusteella nostaa Moilanen Kailialan edelle millään mittarilla. Ei Moilanenkaan mikään oman pään väsymätön työmyyrä ole.

  23. Moin kanssa vähän samaa mieltä. Kailiala on nimenomaan ykkös tai kakkoskentän pelaaja joten turha verrata Moilasta ja Kailialaa. Kailialaa verrataan juuri Vänttiseen ja Kohoseen. Kailiala on itse asiassa yllättävän monipuolinen ja mielelläni näkisin kisoissa jokerikortin roolissa mutta kyllä nuo kaksi kokenutta vielä kokonaisuutena on edellä.

  24. Ihan vaan Moi:lle tiedoks ni Johansson pelaa AV:tä KRP:ssä.

    Vänttinen monipuolinen? Kyllä, hyvä maalintekijä/pisteidentekijä mutta että monipuolinen pelaaja? Älä viitti. Hyvä että jaksaa tulla puolustamaan edes muutaman kerran pelissä.

  25. Milläs Koski mj näyttönsä antaa kun valkku peluuttaa reeneissä ja reenimaaotteluissa aivan eri rooleja kuin mitä pitäisi. On välillä ollut piikkinä ja vaikka missä. Eihän Kohostakaan tms laiteta peliä rakentaan kun se ei oo sen rooli. Joka kerta onnistunut mj kuvioissa kun saanu pelata omilla vahvuuksillaan eli pallon kanssa. En nyt sitten tiedä kuka on viime vuosina ollut sitä niin paljon parempi ettei joukkueeseen mahdu. No iso Kohonen tietysti mut harvassa on muut paremmat pelurit. Ansaitsis paikan ja roolin joukkueessa mut Kettusen on helpompi jättää sivuun peluri, joka ei valita. Jättäis Järven tai Tiitun poisniin koko ssv kääntyis sitä vastaan.

  26. Kyllä nämä joukkueen valinnat vaikuttaa samanlaiselta kun suomen fudiksen m-joukkueen valinnat muutamia vuosia sitten, yli-ikäisiä pelaajia jotka melkein voittivat melkein kenet vaan.
    Silloin ei uskallettu tehdä nuorennusleikkausta ajoissa, ja tästä seuraukset on nyt nähtävissä.
    Tehdäänkö nyt siis samat virheet kun rohkeus puuttuu?

  27. Eikö Moilanen nimenomaan ole ykköskentän pelaaja Erässä? Ei ainakaan kolmoskentässä viiletä. No turha yksittäisiin valintoihin on toisaalta liikaa tuijottaa. Kokonaisuus ratkaisee ja mieluusti yllätyn positiivisesti Kettusen valinnoista ja tuloksesta jotka ne tuovat.

    Eniten ehkä silti harmittaa, että siviilikiireet pitänevät Hyvärisen poissa. Jannun veto on kuitenkin harvoja yksittäisiä pelotteita Suomen joukkueessa.

  28. Ihan vaan AP:lle tiedoksi. Mitä paikkaa tai erikoistilannetta Johansson EI pelaisi KRP:ssä? :DD

  29. joko olisi aika valita Nyman mukaan? kaveri huikeessa vireessä.

  30. Muutama nimi Kailiala, Koski, Nyman ja Peter Kotilainen. Kailialan kaikki kotipelit viime ja tällä kaudella nähneenä fysiikka ei riitä vaikka selkeästi on töitä tehnytkin ja loistava tulevaisuus edessä. Peter Kotilaista en ole ikinä nähnyt, mutta 64 kg ja 177cm lentää ruotsalaisten käsittelyssä lujaa. Pisteitä on pikkaisen helpompi tehdä happeen hurlumhei-peleissä kuin MM-välierissä ja finaalissa. Varmasti on loistava pelaaja en sitä sano,mutta 18v ja muitakin pistenikkareita löytyy. Nymanin laukaus ei riitä maajoukkuepaikkaan, onnea vaan liigapeleihin ja hatunnosto pitkästä loistavasta urasta. Kosken poissaolo on mielenkiintoista ja hän meneekin varmaan kategoriaan valmentajan vaikeat valinnat. Peluutetaan Nykyn valintoja. Viime kisoissa ei nähty 9:ää kaveria (korjatkaa jos erehdyn): Kosonen,Aro, Wardi, Lax, Kapanen, Koskelainen, Kiviranta, Öhman ja Olkkonen. SSV nostaisi metakan… joukkueessa vain kolme (Forsten, Olkkonen, Toivoniemi).

    Jos joku ihmettelee Mikko Kohosen valintaa niin katso ne pörssit viimeisen muutaman vuoden ajalta maajoukkueesta TAI seurajoukkueesta. Erä oli Turussa luokaton ja aneeminen ja kavereiden alkukausi on varmaan ollut heikko. Vain salibandyssa… jokaisessa joukkuelajissa maajoukkuevalmentajat yrittävät bongata seurajoukkueen peleistä parhaat yksilöt, joukkueen vaikeudet huomioon ottaen, ja testata parhaat maajoukkueessa kisojen välissä. Kenraalissa mennään niillä kavereilla joihin on paras luotto syntynyt. Voisi tietysti testata edellisten kisojen jälkeen uusia vähän enemmän, mutta… Moilasen nopeus ja koko teettää ongelmia kisoissa ja Aro on ollut mukana jo pitkään ja muutaman pelin Kalinaisen sopassa voi jättää huomioitta.

    Tänä päivänä ei enää kukaan kävele mm-välieriin suoraan! Ikä on paperia ja nuorennusleikkaus on helppoa koska tässä lajissa Suomen maajoukkueella on 2 vuotta aikaa laittaa paletti kuntoon, kuka ikinä valmentaakaan. Vaihtakoon vaikka joka äijän. TPS on pelannut loistavasti ja jos siitä joukkueesta on ensi kisoissa vaikka 4-6 äijää mukana niin loistavaa. Näissä kisoissa ei kuulu olla ainuttakaan. Katsojien kannattaa arvostella tulosta kahden vuoden välein. Jos Joukkue tekee mahalaskun niin Kettunen vaihtoon. Jotkut valittavat dinosauruksiksi, mutta vain muutamaa nimeä on ehdotettu pois ja tilalle. Salibandyliiga ja mm-finaali ovat kaksi eri asiaa. Annetaan työrauha tai ehdotetaan selkeitä vaihtoja listan ja puuttuvien välillä. Eikä sitä vaimoakaan tarvii laittaa vaihtoon vaan koska hyvännäköisiä naisia löytyy työpaikaltakin.

  31. Olen sitä mieltä, että tyhmempikin saa – ainakin omalla nimellä – heittää kommentin joukkueen ikärakennekehityksestä ja kokemuspainotteisuudesta ilman että tarvitsee ryhtyä leikkimään maajoukkuevalmentajaa hänen vaikeassa tehtävässään joukkueen rakentamisessa!

    Kuitenkin esim. naapurimaa näyttää mallia toisenlaisestakin vaihtoehdosta. Kisoissa nähdään, millä mennään puolin ja toisin – ja miten käy. Minä olen tietysti sataprosenttisesti Suomen puolella, valinnoista riippumatta! Mutta pelkään toki nuoruuden voimaa – ihan pitkästä elämänkokemuksesta oppineena!

    Jos maajoukkueelle halutaan intohimoisia kannattajia – ja saamistani yhteydenotoista päätellen sellaisia halutaan – niin intohimoa (so. ns. puutteellisesti perusteltuja mielipiteitä) pitää sallia ja löytyä myös valintoja koskeviin kommentteihin!

    Tottakai Kettunen tietää mitä tekee. Ihan hölmön näkökulmastani hänellä on ollut valittavana hieman rohkeampi ja äärimmäisen konservatiivinen vaihtoehto. Hän on valinnut jälkimmäisen. Minä rakastan rohkeutta. Se ei ole aina viisasta. Tiedän sen 🙂

  32. En mä tiiä miks täällä moni dissaa Johanssonia mutta kaveri iski tänään 1+3 ja +/- reilusti plussalla eli +4. Se on mun mielestä ainakin aika kova saavutus kun oma jengi häviää 13-10. Tainnu jotku muut jätkät unohtaa puolustamisen 🙂

  33. Itse kyllä ymmärrän tuon valitun pelaajiston ja sen pointin, että pelaajat valitaan joukkueen pelitavan mukaan. Tosin, kun kuitenkin yksi hyökkäyskentällinen neljästä on kuitenkin tosi pienillä minuuteilla mukana, niin eikö siihen voisi ottaa nämä Kosket ja muut ”erityyliset” taitopelaajat..? Ei sinällään varmaan haittaisi joukkueen pelitapaa, mutta olisi kuitenkin mahdollista heittää kentälle aina tarvittaessa jotain ihan toisenlaista.

  34. Viime kaudella näin omin silmin kuinka Henri sai niin TPS:n kuin SSV:nkin pelurit näyttämään surkimuksilta ihan joka puolella kenttää, mukaanlukien Krp:n oman pään kulmaväännöt.

    Tällä kaudella olen seurannut Henrin pelejä vain unissani, mutta näistä mielestäni merkittävistä havainnoista jätän kertomatta, koska tiedän, että lukijoiden joukossa on ennakkoluuloisia ja huumorintajuttomia ihmisiä.

    Kettusella täytyy olla perusteensa, kun antaa Henrille tsäänssin, vaikken #72:ta koutsin yltiökonservatiiviseen linjaan oikein osaa itse sovittakaan.

  35. En tietääkseni väittänyt Vänttistä monipuoliseksi, mutta hän kuuluu gategoriaan oman pelipaikkansa kingit.

    Tottakai Johanssonin tasoinen pelaaja pelaa krp:n tasoisessa joukkueessa lähes joka tilanteessa. Tarkoitukseni ei ole dissata Johanssonia. Loistava maalintekijä, joka ilman muuta kuuluu joukkueeseen.

    Koskikin kuuluu mielestäni ykkös- tai kakkoskenttään. Maajoukkueessa hän ei vain yksinkertaisesti mahdu kahteen ensimmäiseen kenttään. Hänelle ja Kailialle on kyllä annettu ansaitusti omat näytön paikkansa, mutta MM- kenraalissa ei mielestäni voidaan enään hirveästi ”kokeilla”.

  36. Koskihan pelaa käsittääkseni lähinnä vasenta laitaa ja on ollut maajoukkueessa hukassa nimenomaan joutuessaan pelaamaan sentterinä, tai piikkinä. Maajoukkueella on kuitenkin varaa katsella kätisyyksiä, toisinkuin spvllä. vasempaan laitaan löytyy tälläkin hetkellä viisi rightin puolen nälkäistä pelaajaa pussittamaan suoraa syötöstä. Puollustustaidoiltaan Koski menee kategoriaan vänttinen. Nuoria tulee mukaan varmasti välivuotena, tai kettunen on seonnut.

  37. Toisaalta kenttä Koski-Kohonen-Kohonen olisi ollut hyvin mielenkiintoinen. Nyt ykkösen vasempaan laitaan on todennäköisesti tarjolla Öhman tai Tiitu, joiden molempien kunto on hieman arvoitus.

  38. Moille.

    Joo, ymmärsin sun tekstin väärin Vänttisestä. Ilmeisesti tarkotit just päinvastoin, että Vänttinen ja Kohonen eivät ole monipuolisia. Lause oli vaan niin ihmeellisesti kirjoitettu.

  39. Pelitapaa ei rakenneta yksittäisen pelaajan mukaan ja valitettavasti Kosken pelityyli ei sovi mielestäni tällä hetkellä maajoukkueeseen. Lisäksi kansainväliset pelit ovat huomattavasti fyysisempiä kuin kotoisen liigan pelit ja sillä saralla Koski ei vain yksinkertaisesti myöskään pärjää tällä hetkellä. Mahdollisuuksia kai on saanut mutta näytöt ovat kai olleet vähintään keskinkertaiset. Ja ei tainut tuo CC mennä myöskään herralla aivan nappiin, joskaan ei koko joukkueella.

    Uskon kuitenkin että Koski tulee olemaan jatkossa maajoukkueen vakiokalustoa kuten myös nuori Kailiala, nyt vain ei ollut vielä heidän aikanasa.

  40. missä maajoukkuepelissä koski on saanut antaa näyttönsä omasta osaamisestaan? kyllä, on tullut varmasti pelattua maajoukkuepelejä, mutta ei ymmärtääkseni ikinä sillä paikalla, missä liigassa dominoi. pallon kanssa suomen parhaita, ellei jopa paras. mikä järki on peluuttaa häntä esim. piikissä, kun ei ikinä pelaa/ole pelannut kyseistä paikkaa? anna siinä nyt sitten näyttöjä :DD?? täysin käsittämätöntä on myös ollut se, että ukko ei ole mahtunut kunpaankaan yv:hen maajoukkueessa mukana ollessaan. kyllähän tämä niin frendijengihöntsyilyltä vaikuttaa, ettei mitään rajaa.. 6 peliä, 11+10=21, eikä mahdu mukaan. ihmeellistä hommaa, joka vie vain ja ainoastaan uskottavuutta itse maajoukkueelta ja maajoukkueen toiminnalta.

  41. Joku kirjoitteli aiemmin, että pelaajien fysiikka ei kestä ruotsalaisten rinnalla… ei tämä laji nyt edelleenkään ole fyysisempi, kuin hockey! Onko Granlundin vahvin ominaisuus fyysisyys? Oliko aikoinaan nuoren Saku Koivun vahvin ominaisuus fyysisyys? Onko Kari Koskelaisen vahvin ominaisuus fyysisyys? Siis pituus- ja painotarkkailussa? Salibandyssä kaikkein tärkeimmät fyysiset ominaisuudet ovat tasapaino, nopeus ja terävyys. Ihan sama painaako 50 vai 150 kg.

  42. Eikös just sen takia Suomi ei pärjäis Ruotsille kun vanhat hävii nuorille juurikin noissa(nopeus, terävyys, tasapaino) ominaisuuksessa.

  43. Syytä Kosken puuttumiselle en tiedä, mutta ihan miehekkäästihän tuo väänsi viime kevään finaaleissa Saku Lehden syleilystä kohtalaisen rannarin ilmassa maalille asti.

  44. Sipsi tuossa kertoi, että Koskella ei CC olisi mennyt nappiin. Makuasia tietysti, mutta minun mielestä kolmessa pelissä tehot 2 + 3 ja valinta turnauksen All Star -kentälliseen ei nyt niin kauhean huono tulos ole. Ensi vuonna sitten enemmän ja paremmin:)

  45. Joo Kosken CC meni vähän vihkoon. Tähtimiehistöön valinta kertoo sen. Todellisuudessa tuntuu vähän siltä et Kettunen pyrkii tekemään varman päälle valinnat ettei kukaan suutu. Koski ei voi enempää näyttöjä antaa ja jos ne ei riitä ni minkäs sille voi. Perunan kommentit mm ylivoimista on mielenkiintoisia. Ja totta. Ei mahdu ylivoimaan millään vaikka on yks parhaista yv pelaajista. No Järvet ja kumppanit rouhii hyvin palloa itelle kun se on menetetty. Spevekin osaa jo laittaa rouhijat kentälle, jos pallo menetetään. Jännä nähdä koska Kettunen hoksaa saman.

  46. Ja millä mittarilla se Koski sitten on parhaita yv-pelaajia? SPV on tehnyt tällä kaudella 3 yv-maalia, maestro-Kosken tehot 0+0. Tilastojen mukaan tässä ryhmässä tehokkaimmat yv-miehet ovat Olkkonen (5+2=7), Johansson (3+4=7) ja Forsten (1+5=6). Olkkonen on jo vuosia ollut yksi liigan tehokkaimpia yv-pelaajia, mutta tuskin saa tässä ryhmässä edes kokeilla.

  47. niin. koskihan pyörittää SPV:n ylivoimaa.

    kausi 2009-2010 YV-pörssi #1 sami koski. joukkue YV #1 SPV.

    kausi 2010-2011 YV-pörssi #1 sami koski. joukkue YV #2 SPV.

    kausi 2011-2012 YV-pörssi #5 sami koski. joukkue YV #3 SPV.

    ainakin mun mielestä ihan kelvollista mittaria tässä. ja otetaan nyt vielä huomioon se seikka, että ei oo mahtunut mihinkään yv:seen maajoukkueen mukana ollessa koskaan. Aika irvokasta. On totta, että Spv:n yv on kangerrellut alkukaudesta, mutta on kuitenkin vasta alkukausi, ei ukon taidot oo varmaan mihinkään yhtäkkiä kadonnut.?

    Suosittelisin Maestro-Tilastonikkarille uutta nimimerkkiä, ei oikeen taida sopia sulle tuo nykyinen 🙂

  48. Tilastonikkarilla on ns. valikoiva otanta. Ja rahat vähissä kun ei ole spv:n peleihin päässyt. Eiköhän koski tipu sen vuoksi, että lapa on käyristetty väärään suuntaan valmentajan mielestä.

  49. Loviisa Juhis Kivilehto näytti eilen Mosalla miksi maajoukkue kutsu on kolahtanut postiluukusta..mutta että Erän Moilaselle ja Arolle on kolahtanut..Moilanen ihan kuutamolla (vain kovat otteet)Aro sentään yritti pitää takalinjoja jotenkin pystyssä……

  50. Nyt puhutaan kuitenkin tämän hetken kunnosta, kun kisat ovat ovella. Kyllä historiallakin toki on merkitystä, mutta kisavalinnat tehdään aika pitkälti tämän hetken vireen perusteella. Tosin tämän ”ison mj-ringin” ulkopuolelta on aika vaikea tässä vaiheessapäästä joukkueeseen, vaikka olisi missä vireessä (vrt Kailiala, Kotilainen).

  51. Nikkarille: Minkä ”ison mj-ringin”? Kyllä Kailiala maajoukkueen leiriryhmässä on ollut mukana.

  52. Jaa niin, syyskuussahan Miklu ei leiriryhmässä ollut, kun lyhyt jalkaloukki just ennen Gatoradea 🙁

  53. Ei niin hitaalla YV:llä, mitä SPV pelaa, tee mm-karkeloissa mitään. eism. väärältä puolelta pelaava Koski ei saisi syöttöjänsä Ruotsia vaastaan läpi. Koski on hyvä/taitava, mutta maajoukkuepeleissä on aikaa niin vähän, että hänen pelityylillä vasempana laiturina on hankala onnistua. Onko Sami pelannut oikeana laiturina?

  54. Kaikkee sitä kuuleekin 😀 huonoin peruste mitä ikinä oon kuullu että koski ei saa sen syöttöi läpi koska pelaa väärällä puolella… Ootko koskaa miettiny juuso että koskeen on aika hankala puolustaa yveellä koska pelaa juuri ”väärällä puolella” puolustava pelaaja joutuu lukemaan peliä ihan eri tavalla kun lapa toisella puolella mihin totuttu. Ja se vielä jos koski lähtee kantille omalta puoleltaan puolustava pelaaja joutuu lähtee seuraamaan jolloin keskelle jää tilaa vielä enemmän ja kohonen muutaman maalin siitä tehnytkin. Ei mulla muuta

  55. Tämän hetken kunnosta, niinkö Hyvä peruste, otetaan se. Sillä perusteella Koski saa melkeinpä ite valita mj ketjukaverinsa.

  56. Jos se keefferi olisi noin niin kaikki pelaisi väärältä puolelta.
    Yhdellä kosketuksella paljon vaikeampi syöttää/laukoa noin päin ja kanttikin menee pieneen kulmaan. Edelleen liigassa tuollaiset toimii paremmin kuin kansainvälisissä peleissä ja siinä luulisin syyn olevan miksi Koski ulkona.

  57. Kettunen on selvästi osoittanut, että ei pysty tuomaan mitään uutta Nykyn jälkeen maajoukkueen peliin. Rohkeus on siinäkin mielessä hukassa että ei uskalla ajaa nuorempaa jengiä sisään tosipaikoissa tai edes kenraaleissa. Mielestäni Erän ukot ja Tiitu ovat menneen talven lumia. Nyt tarvitaan Kettunen rohkeutta! Näin jos jatketaan, niin vaihtuu maailmanmestari ja sen myötä myös koutsi. Ugh!

  58. Eiköhän Amu ole se joka fläppiin piirtää ja pelaajat valitsee.. Kettunen on medialle joukkueen kasvot. Toki osallistuu valintoihin mutta Ahonen ne systeemiinsä parhaiten sopivat ukot viime kädessä valitsee.

  59. juuso tuo on pelkkää jossittelua, saatat olla oikeassa tai väärässä. nythän tuota ei tiedä kuinka asia on, kun koski ei ole ikinä saanut mahdollisuutta yv:ssä yrittää maajoukkueessa(mikä on edelleenkin täysin käsittämätöntä).

    ymmärtääkseni reenipelien ideaan kuuluu sekin, että voidaan testata erilaisia variaatioita tilaisuuksien tullen. mutta että ei ilmeisesti kettusen/ahosen näkemyksen mukaan ole ollut missään vaiheessa mitään mahdollisuutta Koskella koittaa yv:ssä?? pässinkin pitäisi tajuta että ei ihan oikein ole ehkä mennyt.

    nykykuunnosta niinkuin aikaisemminkin sanoin, tuskin ne taidot sieltä mihinkään ole yhtäkkiä kadonneet. spv:n yv tulee kohenemaan kauden mittaan, niinkuin menneilläkin kausilla.

  60. Kaikki tekeminen tukee Tilastonikkarin teoriaa Amun roolista. Amulla ei ole mitään käsitystä, eikä haluakaan tietää, vakiintuneen rosterin ulkopuolisesta tilanteesta. Niin kauan kun ukot leireille ja kisoihin jaksaa vääntäytyä, niin paikka on olemassa. Missä on se majun scouttaaja joka jaksaa ja jolla natsat riittää uusien pelaajien mukaan ottamiseen? Amu ei todellakaan ole se henkilö.

  61. Sami Koskea ei valita joukkueeseen koska sinne valitaan urheilijoita. 😀

  62. Ovatkos nämä, jotka sanovat ettei Koski ole saanut mahdollisuutta pelata yv:tä maajoukkueessa, nähneet maajoukkueen reenejä kuinka paljon?
    Myönnettäköön etten itsekään ole nähnyt, mutta uskoisin kuitenkin että ainakin on Koskikin päässyt yrittämään siellä yv:llä pelaamista, mutta jos ei reeneissäkään ole tarpeeksi hyvin toiminut, minkä takia pitäisi sitten pelissä päästä yv ketjuun?

    Kyllä maajoukkueeseenkin annetaan näyttöjä muuallakin kuin maajoukkueen peleissä. Ja jos ei itsellä aivan väärää käsitystä ole niin myöskin maajoukkue reenaa enemmän kuin pelaa pelejä, niin kyllähän reeneissä annetaan ne näytöt pelejä varten ja peleissä kokeillaan asioita mitkä reeneissäkin on toiminut.

  63. En sitten tiedä kokemuksesta mutta veikkaisin että on pikkasen eri asia pelata ylivoimaa esim Ruotsia vastaan kuin mitä se on jossain treeneissä ”omia” äijiä vastaan. Saa korjata jos olen väärässä.

  64. Hyväristä kaipaisi tämä ryhmä. Pitää olla ukkoja jotka osaavat tehdä maaleja Ruotsia vastaan. Nykyinen ryhmä jyrännee muut maat kyllä kunhan eivät ala paukutella henskeleitä etukäteen.

    Mikäs Järvisellä ja Toivosella on kun kukaan ei ihmettele miksei nimeä ole listassa? Järveä sentään joku kyseli.

    Peik Salminen on edelleen täyttä mj-kamaa. Muita kotimaan pelaajia miettiessä ei tuu mieleen kuin Mäkipää I, Helenius, Kauko, Niiranen J, Koski, Hulmi, Lehti, Meyer joilla voisi olla roolia tarjolla.

    Mielenkiintoista olisi myös nähdä miten Loviian Etholen, Andersson ja Niiranen N pärjäisivät maajoukkueympyröissä, ei nyt mm-kisoista puhuta mutta jostain muusta mj-otteluista näin ensi alkuun!

    Kotilainen Jr ja Kailiala ovat huikeita ukkoja mutta vielä liian kokemattomia ja virhealttiita, ehkä ensi kerralla sitten.

  65. Noissa valinnoissa näyttää korostuvan voimakkaasti pelinopeus ja tilannekovuus, majun pelitavan tunteminen ja kokemus.
    Kaikki erittäin tärkeitä asioita.

    Ja hei, tässä vaiheessa ei enää harrasteta isompia kokeiluja, on sitten kuinka huikea syksy tahansa, kisat on kumminkin jo ihan ovella. Toki jonkun avainpelaajan loukkaantuminen (nyt koputetaan puuta ettei sellaisia tulisi) voisi avata jollekin toiselle portit, mutta minusta tämä ryhmä mikä nyt on valittu on hyvä ja siinä on sitä loogista jatkumoa mitä näin kisojen alla voi odottaakin.

    Ei muuta kuin tsemppiä valmennukselle ja pelaajille ja pääkallon spekuloijille 🙂

  66. Moilanen = kettusen lempipelaaja
    Järvi = kapteenien kapteeni
    Koski = ei pärjää pelillään ruottia vastaan vaik liigassa hyvä

    Mutta jokainen valittu täyttää tietyn paikan maajoukkueessa. Edellä mainittu monia hyviä nimiä joiden aika varmaan tulee myöhemmin. Jos lähdetään tarkemmin analysoimaan niin siinä tapauksessa pitäisi olla Kettusen pelikirja edessä ja tietää herran ajatukset.

    Ihan turha huudella et joku pois ja joku tilalle. Nuorempien aika on ensi kisoissa ja jokaisen tulee kannattaa Suomea kisoissa oli siellä sitten kuka tahansa pelaamassa

  67. ”Nuorempien aika on ensi kisoissa”, parempi aika. Ei välttämättä vielä aika silloinkaan.

  68. Mielenkiintoisia ketjusommitelmia saa tästä paketista aikaan. Uskoisin että Tiitu ja Öhman kisailevat paikasta Kohosen ketjussa, ja molempia ei tulla kisajengiin valitsemaan. Tiitu vahvemmilla kisajengiin jos kunto on hyvä.
    Omia ehdotuksia tässä.
    Tiitu-Kohonen-Kohonen
    Johansson-Kukkola-Vänttinen
    Olkkonen-Forsten-Koskelainen
    Kapanen-Hänninen-Moilanen

  69. ”Koski = ei pärjää pelillään ruottia vastaan vaik liigassa hyvä”

    Oletan, että tämä kommentti perustui johonkin suurempaan faktaan/näkemykseen.

    oliko nyt esimerkiksi cc sitten ihan kelvoton mittari ukon pärjäämisestä. pelasivat dalenia ja storia vastaan, valinta turnauksen all-stars kenttään, mutta sekään ei vaan riitä 😀 . ei ilmeisesti ole vieläkään tarpeeksi kovia pelejä…..? mistähän niitä ”kovia” pelejä nyt aletaan sitten kaivamaan, kun ei maajoukkueeseen mahdu pelaamaan näitä elämää suurempia koitoksia.

    ei pärjää siellä, liian hidas, maila väärällä puolella, ei fysiikka riitä.. kaikki ihan turhaa helinää, kun ei ole annettu mahdollisuutta.

    en jaksa itse tästä enää jatkaa, varmasti pointtini on selvä kaikille keskustelua seuranneille. 🙂

  70. ”en jaksa itse tästä enää jatkaa, varmasti pointtini on selvä kaikille keskustelua seuranneille.”

    Kyllä tuli. Et suostu uskomaan että Koskelle ei ole käyttöä maajoukkueessa. 😉

  71. Perunalle vaan, et näihin kisojen all-star kentällisiin on ihan turha liikaa tuijottaa, ne nyt on mitä on. Jos kerran kisojen sijoille 3-4 jäänyt joukkue saa puolet pelaajia kentälliseen, niin hiukan se pistä mietityttämään.

    Kentällisen tarkotuksena olis kai löytää turnauksen paras pelaaja jokaiselle pelipaikalle. Helsingin MM-kisoissa taidettiin kentälliseen valita, niin Mika Kohonen kuin Mathias Hofbauer, molemmat pelaavat joukkueissaan samaa pelipaikkaa, centteriä, eli se siitä.

  72. Yritetään nyt luottaa Kettuseen, vaikka jättääkin pistepörssin ja +/- tilaston ykkösmiehen ulos joukkueesta.

  73. Osaako joku kertoa miksi Mika Savolainen on vielä maajoukkueessa? Eikö olisi jo ollut parempia miehiä tarjolla? Äijähän jää jo liigassaki välillä tempossa jälkeen.

  74. Toivoniemi ainakaan tän kauden näytöillä kuuluisi maajengiin, eikä varmaan viime kauden näyttöjenkään…

  75. Taitaa olla Kosken kanssa sama juttu kuin oli Savolaisen kanssa vuosia sitten. Liigassa kovat näytöt mutta liian hidas pelityyli maajoukkueeseen… Lopulta Nykky uskalsi valita hänet tiimiin mukaan ja vieläkin Savolainen siellä pyörii ja hyvin on tonttinsa hoitanut!

  76. Kettunen on MJ koutsi, sekä ammattilainen, joka tuntee ja on nähnyt pelaajat, maajoukkueen systeemin ja kaiken mahdollisen. Me olemme nähneet mitkä… +/- ja pistepörssin. Olen aika varma, että myös Kettunen on nuo nähneet. Petteri Nykky sanoi itsekkin, että otti pelaajat systeemin ja joukkuekemian mukaan, eikä yksilötaidon ja pistepörssin. Tuotti mielestäni suht hyvää tulosta…

    Ehkä Koski ’ansaitsee’ paikan, mutta ei vain toimi systeemissä. 2 ensimmäisen kentän taiteilijapaikat ovat aika vähissä. Käsittääkseni Koski saa myös aika vapaan roolin SPV:ssä.
    Luulen, että Kosken urheilullisiin ei vain riitä.