SPV:n pelin kivijalkana on hyvin aggressiivinen puolustuspeli, jonka aiheuttamista katkoista isketään nopeasti ja suoraviivaisesti vastaan. Tämä ei tarkoita sitä, että SPV prässäisi jatkuvalla syötöllä. Joukkue osaa myös vetäytyä keskialueelle ja aloittaa aggressiivisen puolustuspelin vasta keskiviivan tuntumassa tai jopa omassa päässä. Näin joukkue hakkasi esimerkiksi Classicin maan rakoon toissa vuoden puolivälierissä. Yhtä kaikki, kentän jollakin alueella vastustajalta pyritään viemään tila ja aika pois hyökkäykseltä. Näin Peliveljet ovat pelanneet koko Tommy Koposen päävalmentajuuden ajan. Pelitavan kruununa oli Suomen mestaruus viime keväänä.
Aktiivinen puolustuspeli, varsinkin prässikarvaus, ei onnistu, mikäli joukkueen fysiikka ei ole kunnossa. Siihen tarvitaan nopeutta, kestävyyttä, kaksinkamppailuvoimaa ja hyvää lajiliikkumista. Koposen aikakautta onkin leimannut myös yhä koventunut fyysinen harjoittelu. Tänä päivänä SPV on varmasti Salibandyliigan rautaisimmalla fysiikalla varustettu ryhmä. Ilmeisesti viime kesänä mentiin erityisen kovaa.
Tähän kauteen lähdettäessä odotus olikin, että Koposen klaani jalostaa aggressiivisen puolustuspelinsä huippuunsa ja on lähes lyömätön. Liiga onkin alkanut Seinäjoella hyvin, vaikka avauskierroksella tuli selvä tappio SSV:lle. Champions Cupissa matka tyssäsi kuitenkin välieriin, mikä ei ole suomalaiselle joukkueelle nappisuoritus, vaikka vastassa oli tähtisikermä Storvreta kotitantereellaan. SSV- ja Storvreta-ottelut sekä alkusarjakamppailu Sveitsin hallitsijaa SV Wiler-Ersigeniä vastaan paljastivat armotta SPV:n pelilliset pehmeät kohdat.
Joukkuepallopelissä ei ole koskaan kysymys vain fysiikasta. Kyseessä on peli. SSV:n, Storvretan ja Wilerin valmentajat olivat tutkineet SPV:n peliä tarkoin ja löytäneen keinot sen avaamiseen.
Kaiken keskiössä on lakeuksien poikien puolustuspelin aggressiivisuus. Se voidaan kääntää Koposen klaania vastaan kahdella tavalla.
Ensinnäkin SPV voidaan riisua sen karvausaseesta. Tämä tapahtuu pelaamalla lähinnä suoria hyökkäyksiä Peliveljien päähän. Silloin he eivät pääse käyttämään tehokasta karvaustaan eivätkä vastahyökkäyksiään. Suorat hyökkäykset voivat olla sekä nopeita että pitkiä. Polttopisteessä ovat kuitenkin pelin käännöt. Esimerkiksi Storvreta pelasi nopeasti palloa SPV:n päätyyn jopa oman päänsä kulmalyönneistä, vaikka seinäjokiset olivat jo ehtineet ryhmittäytyä karvaukseen. Ruotsin mestarit tekivät sen omalla tyylillään eli pitkillä syötöillä ja suurella ryhmityksellä. SSV toteutti saman keinon lyhytsyöttöpelillä. Lopputulos oli kuitenkin sama: pallo oli usein nopeasti syvällä SPV:n alueella.
Tällöin ei ainoastaan seinäjokisten karvaaminen estynyt vaan tuli myös vaikeuksia puolustaa nopeaa hyökkäystä. Sen puolustaminen on pääsääntöisesti 1 vs.1 -puolustamista ja erityisesti Storvretan tähdet osoittautuivat 1 vs. 1 -tilanteissa Koposen suojatteja paremmiksi. Lisäksi siirtymisessä hyökkäyksestä puolustukseen SPV:llä on vielä parantamisen varaa ainakin kansainvälisissä huippuotteluissa. Sitä hidastaa liian vaihteleva hyökkäyspelin rakenne: välillä hyökkäyksen puolustusvalmius on kunnossa (viisikko kasassa), välillä liian moni palloton pelaaja on pelin ulkopuolella (viisikko levällään).
Myös syvällä pohjaalaisten aktiivisuus voidaan kääntää heitä vastaan. Parhaiten tämän osoitti Wiler, vaikka se hävisikin ottelun maalilla. SPV on jo pitkään ylimiehittänyt pelin puolen omassa päässä. Tilaa pelinrakenteluun ei vastustajalle anneta laidoissa, kulmissa ja päädyssä. Ylimiehityksessä piilee kuitenkin yksi ongelma: jos vastustaja pystyy levittämään peliä erityisesti päädyssä, Peliveljet joutuvat liikkumaan nopeasti puolelta toiselle. Poikittaisliike johtaa joko suoraan tai yliliikkeen kautta aukkoihin puolustuksessa varsinkin parhaalla maalintekoalueella. Tilannetta helpottaisi alueellinen miesvartiointi, mutta seinäjokiset puolustavat hyvin alueorientoituneesti ykkösviisikkoa lukuunottamatta. Avainasemassa on painottoman puolen puolustajan pelaaminen: vartioiko hän passiivisesti maalin edustaa vai vartioiko jotakin pallotonta pelaajaa päädyssä.
Wiler lätkikin monta maalia veskari Jarno Ihmeen naaman edestä. Sveitsiläiset pakottivat Ihmeen epämukavuusalueelleen. Kun paikat rakennettiin päädystä, Ihme joutui pelaamaan syvällä maalissa. Vastaan ei voinut tulla. Silloin hän ei pienikokoisena pystynyt peittämään maalia tarpeeksi hyvin.
Helppoa nopea pelin kääntäminen, suorat hyökkäykset ja päädystä levittäminen ei SPV:tä vastaan kuitenkaan ole. Ertiysesti päätypelaaminen vaatii hyvää viisikkopeliä ja taitavia pelaajia, jotka kykenevät liikuttamaan palloa nopeasti pienessä tilassa ja lyhyessä ajassa. Liigassamme harva joukkue kykenee tähän. Onkin oletettavaa, että Peliveljet jatkavat jyräystään kohti kevään kovimpia koitoksia, vaikka suomalaisen salibandyn kehittymisen kannalta olisi tietenkin hienoa, jos mahdollisimman moni pistäisi Koposen klaanin ahtaalle.
Champions Cupista tuli kuitenkin Pohjanmaan pojille oppimatka.