Kettunen maailman nopeimmasta pelitavasta Ylelle: ”Olen luottavainen”

Kuva: Perwiklund.se

Yle ja tarkemmin toimittaja Jyri Kivimäki on koostanut pätevän ennakkopaketin sunnuntaina alkavista MM-kisoista. Mukana on muuassa päävalmentaja Petri Kettusen tuore haastattelu ja koko joukkueen esittely.

Kettunen kommentoi haastattelussa tunnelmia Teneriffan viimeistelyleirin jälkeen.

– Leirin anti oli se, että saimme viimeiset asiat kuntoon, rentoutettiin mieli ja nyt päästään henkisesti mahdollisimman tuoreina kisoihin. Pelaajilla ja johtoryhmällä on ollut kiireinen syksy. Nyt saatiin sitä kiirettä hieman katkaistua, Petri Kettunen sanoo.

Suomen valmistautuminen kisoihin ei ole ollut paras mahdollinen. Erityisesti joukkueen terveystilanne on aiheuttanut päänvaivaa. Kaupan päälle kenraaliharjoituksena toiminut EFT-turnaus meni pelillisesti penkin alle. Kettunen ei silti ole huolissaan.

– Oli varmasti paljon pieniä asioita, joista EFT-turnauksessa kiikasti. Emme päässeet siihen pelilliseen valmiuteen, johon parhaimmillaan pystymme. Kilpailutilanne joukkueessa oli myös vielä tuossa turnauksessa kova, mikä osaltaan toi pelaajien otteisiin kireyttä ja turhaa miettimistä.

Eniten EFT-turnauksessa ihmetytti Suomen pelitapa, joka oli todella kaukana tavoitellusta maailman nopeimmasta pelistä. Ex-liigapelaaja ja nykyinen valmentaja Pasi Kotilainen kirjoitti Pääkallon Vieraskynä-blogissa, että Suomi pelasi lähes hitainta peliä paikalla olleista joukkueista.

– Kisoissa se nähdään. Olen aika luottavainen, että pääsemme siihen mihin haluamme. Tilanteen mukaan pitää pystyä lukemaan peliä. Välillä se voi tarkoittaa pelaamista maailman nopeimman pelinopeuden kautta, välillä taas hitaampaa peliä. Perusajatuksena meillä täytyy kuitenkin olla pelinopeus ja sen korkealla tasolla pitäminen, Kettunen kommentoi.

Linkkejä Ylen ennakkopakettiin:

– Heikko viimeistelyturnaus ei huoleta Suomen päävalmentajaa: Kilpailutilanne näkyi pelaajien otteissa

– Alkulohkovaihe suupala Suomelle – ”Olennaisempaa on se, miten pelit voitetaan”

– Suomen ”pappautumista” ei kannata murehtia – ”Tässä joukkueessa on valtava halu olla paras”

– Suomelta löytyy taitoa, taistelutahtoa ja maailman paras pelaaja (asiantuntijana Jouni Vehkaoja)

– Kivimäen kommentti: Ei kahta ilman kolmatta?

2 comments

  1. Hienoa että ylellä on ollut kiinnostusta tehdä kattava paketti tämänvuoden kisoista. Pelaajaesittelyssä tuo yliampuva lempinimien käyttö antaa kuitenkin kuvan että lukisi jotain 3. divari joukkueen kotisivua kuin MM-joukkueen miehistöä.

  2. Varmaankin se että Jouni Vehkaoja on esittelyiden takana on aiheuttanut tuon liiallisen lempinimien viljelyn. Toisaalta mielestäni se sopii nuoreen ja nousevaan lajiin. Toki YLE:n sivuilla se on harvemmin nähtyä.