MM-finaalin puolitoista ensimmäistä erää osoitti vastaansanomattomasti, että Ruotsilla oli paremmat pelaajat kuin Suomella. Suomen kokeneet sotaratsut eivät kerta kaikkiaan pärjänneet Ruotsin liukkaille ja taitaville nuorille pelaajille.
Tämä oli fakta, vaikka otettaisiin huomioon, että ei ollut suomalaisten paras päivä. Varsinkin välierän sankarit Mikael Järvi ja Juha Kivilehto olivat aivan kuutamolla. SSV-viisikon mittari oli pelin puolessa välissä pahasti pakkasella. Se pelasi Ruotsin parasta koostumusta, Nilssoneita vastaan
Jälkikäteen Suomen karvausratkaisu otteluun oli tätä taustaa vasten itsemurha. Sinivalkoiset lähtivät karvaamaan 2-2-1:llä varsin korkealta. Kolme alinta pelaajaa pelasivat melkein miestä. Laitahyökkääjät pitivät puolensa ja yrittivät luoda painetta.
Karvaus oli itsemurha, koska ruotsalaiset olivat 1v1-tilanteissa niin paljon parempia. Tällainen 2-2-1 voi toimia vain, jos kaksinkamppailuissa ollaan parempia. Ei oltu ja Ruotsi sai vielä lisäetua. Myöskään miesten merkkaus ei toiminut. Varsinkin SSV-kentällä oli siinä suuria ongelmia.
Itse asiassa Suomen puolustuspeli ei toiminut lainkaan, koska kaksinkamppailuita hävittiin aivan liikaa. Petteri Nykyn aikana juuri Ruotsia vastaan kehitettiin alueellinen miesvartiointi, joka tekee puolustamisesta 1v1-pelaamista.
Lisäksi Suomen peittopeli ja irtopallojen voittaminen oli lähinnä vitsi. Ruotsin tykit pääsivät tulittamaan. Henri Toivoniemi jäi yksin ja Patrik Åman pyyhki hänellä lattiaa. Åmania helpotti ruotsalaisten erinomainen peittopeli.
Ensimmäisessä erässä Suomellakin oli paikkansa muutamista nopeista hyökkäyksistä, mutta niiden päätöt olivat todella nuhaisia. Pitkässä hyökkäyspelissä oltiin kaukana maailman nopeimmasta salibandystä, jota tavoiteltiin. Mutta se oli käytännössä haudattu jo ennen finaalia. Kisaperiodi harjoiteltiin vauhtilähtöjä ja rintamahyökkäyksiä. Niitä ei kuitenkaan kisoissa nähty juuri ollenkaan. Projekti karahti kiville rajusti. Suomi-laiva upposi.
Kaikein kaikkiaan Suomen olisi pitänyt onnistua viisikkopelissään timanttisesti, jotta voitosta parempia ruotsalaispelaajia vastaan olisi voitu taistella. Tällä kertaa timantti oli lähinnä kissankultaa. Kolme kruunua tanssi taululle isot lukemat, Suomen selkäranka notkahti toisen erän alussa ja loppu oli kosmetiikkaa.
Jani, sinun kolumnia on yleensä mukava lukea. Piristävä poikkeus tällä sivustolla, joka tuntuu välillä olevan täynnä Seiskan ja Iltiksen ylijäämästä. Mutta Jani, Suomi otti eilen turpaansa ennennäkemättömästi. Suomi hävisi MM-finaalin rumasti, voitettuaan kaksi edellistä titteliä. Suomen tie kisoihin ja ilme kisoissa oli aneeminen – miksi ?? Ei takuulla siksi että ruotsilla oli paremmat pelaajat, kyllä syitä oli muitakin. Nyt kynä viuhumaan mies!
Ja sama koskee muitakin paakallo.fi – kirjoittelijoita, koittakaas hetkeksi ryhtyä toimittajiksi ja peratkaa nyt kunnolla tämä haaksirikko. Ensimmäisenä aiheena voisi joku vaikka tarkistella että oliko viisas valinta kaksi vuotta sitten vaihtaa valmentajaa ja osuiko vaihto oikeaan.
Hakkaraisen analyysi oli vain finaalipelistä niinkuin tuohon kohtaan kuuluu. Hyvää asiaa. Eetu sinun kommenttisi oli ”hieman” laajemmalta.
Kyl! Eli olisi mukava lukea analyysiä suomen koko mm-projektista. Mikä meni vikaan? Miten Ruotsi oltaisi edes teoriassa voitu voittaa?
Niin, eipä tässä ruotsia oltu ensimmäistä kertaa jäljessä pelaajien laadussa. Nyt kuitenkaan ei onnistuttu enää yhtään missään, pitkälti Hakkaraisen kertaamista syistä. Kyllä tämä miehistö olisi onnistuneemmalla valmennuksella kuitenkin saatu mitalista taistelemaan, nähdyn kylvetyksen sijaan.
No, opiks ol otettava. Suomalaista säbää kehittämään, mars.
no sen verran voin voin tätä touhua seuranneena sanoa,et kettusen ois EHDOTTOMASTI pitänyt nuorentaa hieman joukkuetta näihin kisoihin!se on vaan fakta,et salibandy on nuorten pelaajien laji ja se huomattiin karmaisevalla tavalla finaalissa.kohonen,järvi,savolainen,jussila,ymt…ei mitään käyttöä enää maajoukkueessa.taidollisesti kaverit pärjää,mutta jalat on jääny viime vuosikymmenelle.PISTE.
Kisamenestysta haetaan parhaalla mahdollisella joukkueella. Suomella ikääntynyt sellainen muutamaa pelaajaa lukuunottamatta. Tittelin puolustaminen ja samanaikainen nuorennusleikkaus on vaativa yhtälö. Lähtökohta haastajoukkueiden muutoksille helpompi. Suomi nyt haastaja ja se on mahdollisuus. Toivottavasti valmennukseen löytyy rohkeutta ja näkemystä.