MM-finaalin puolitoista ensimmäistä erää osoitti vastaansanomattomasti, että Ruotsilla oli paremmat pelaajat kuin Suomella. Suomen kokeneet sotaratsut eivät kerta kaikkiaan pärjänneet Ruotsin liukkaille ja taitaville nuorille pelaajille.

Tämä oli fakta, vaikka otettaisiin huomioon, että ei ollut suomalaisten paras päivä. Varsinkin välierän sankarit Mikael Järvi ja Juha Kivilehto olivat aivan kuutamolla. SSV-viisikon mittari oli pelin puolessa välissä pahasti pakkasella. Se pelasi Ruotsin parasta koostumusta, Nilssoneita vastaan

Jälkikäteen Suomen karvausratkaisu otteluun oli tätä taustaa vasten itsemurha. Sinivalkoiset lähtivät karvaamaan 2-2-1:llä varsin korkealta. Kolme alinta pelaajaa pelasivat melkein miestä. Laitahyökkääjät pitivät puolensa ja yrittivät luoda painetta.

Karvaus oli itsemurha, koska ruotsalaiset olivat 1v1-tilanteissa niin paljon parempia. Tällainen 2-2-1 voi toimia vain, jos kaksinkamppailuissa ollaan parempia. Ei oltu ja Ruotsi sai vielä lisäetua. Myöskään miesten merkkaus ei toiminut. Varsinkin SSV-kentällä oli siinä suuria ongelmia.

Itse asiassa Suomen puolustuspeli ei toiminut lainkaan, koska kaksinkamppailuita hävittiin aivan liikaa. Petteri Nykyn aikana juuri Ruotsia vastaan kehitettiin alueellinen miesvartiointi, joka tekee puolustamisesta 1v1-pelaamista.

Lisäksi Suomen peittopeli ja irtopallojen voittaminen oli lähinnä vitsi. Ruotsin tykit pääsivät tulittamaan. Henri Toivoniemi jäi yksin ja Patrik Åman pyyhki hänellä lattiaa. Åmania helpotti ruotsalaisten erinomainen peittopeli.

Ensimmäisessä erässä Suomellakin oli paikkansa muutamista nopeista hyökkäyksistä, mutta niiden päätöt olivat todella nuhaisia. Pitkässä hyökkäyspelissä oltiin kaukana maailman nopeimmasta salibandystä, jota tavoiteltiin. Mutta se oli käytännössä haudattu jo ennen finaalia. Kisaperiodi harjoiteltiin vauhtilähtöjä ja rintamahyökkäyksiä. Niitä ei kuitenkaan kisoissa nähty juuri ollenkaan. Projekti karahti kiville rajusti. Suomi-laiva upposi.

Kaikein kaikkiaan Suomen olisi pitänyt onnistua viisikkopelissään timanttisesti, jotta voitosta parempia ruotsalaispelaajia vastaan olisi voitu taistella. Tällä kertaa timantti oli lähinnä kissankultaa. Kolme kruunua tanssi taululle isot lukemat, Suomen selkäranka notkahti toisen erän alussa ja loppu oli kosmetiikkaa.