Tero Tiitu osoitti MM-kisojen puolivälierässä, että Kanada-ottelussa tullut nilkkavamma ei ollut vakava. Isojen otteluiden mies laukoi 4-1-voitossa kaksi maalia Tshekin verkkoon. Päävalmentaja Petri Kettunen puolestaan näki, että Tshekki-ottelun otteilla ei pärjää jatkossa.
– Oli oikea ratkaisu huilata eilen pelin loppu ja sain myös hyvän fysion heti tällin jälkeen. Tänään meillä oli tuplajuhlapäivä. Suomen itsenäisyyspäivä ja tällainen voitto siihen vielä päälle. Joukkueella on joka peliin oma teemansa ja tänään se oli NYT: eli nöyrä, yhtenäinen ja tiivis, Tiitu sanoi ottelun jälkeen.
Päävalmentaja Kettunen näki ilonaiheet puolustuspelaamisessa.
– Viisikkopuolustus oli tiivistä ja yhdellä päästetyllä maalilla yleensä tiukat pelit voitetaan, Kettunen kertoi.
Lauantain välierässä vastaan asettuu Sveitsi. Suomen pitää petrata etenkin pallollista peliään.
– Kaikki tietävät, että näillä otteilla ei pärjätä jatkossa. Varsinkin alussa pelimme oli liian varovaista. Pelinopeutta pitää saada vielä lisää ja pelirohkeutta myös. Eniten yllätti, että oma pallollinen peli suli. Tshekki oli lukenut läksynsä hyvin, oli ärsytetty Latvia-tappion jälkeen ja tuli kovalla intensiteetillä, Kettunen pohti.
Ei tainnut 6+3 riittää pelipaikkaan… Tollaisessa tanssissa olisin mielellänin nähnyt isolla rosterilla pelattavan kun peli on muutenkin puuroa… Kuitenkin Koskelainen ja pari muuta oli vain huonoja. Järvi? Millä meriitillä? Eikun tuoreella meriitillä. Hidastaa vaan pelitapaa joka muuten on hyvä.