TPS solmi neljä jatkosopimusta – 18 sopimusta valmiina kaudelle 2013-2014

Miesten Salibandyliiga-joukkue TPS on solminut jatkosopimukset Pyry Luukkosen, Tommi Kekkosen, Juuso Pietilän ja Miikka Sokan kanssa. Näiden sopimusten myötä TPS:llä on valmiina 18 pelaajasopimusta kaudelle 2013-2014.

TPS:n miesten joukkueen rakentamisesta vastaava Perttu Kytöhonka näkee sopimustilanteen positiivisena.

– Sekä Luukkonen että Kekkonen ovat esiintyneet todella hyvin maalillaan ja he ovat muodostaneet erittäin toimivan maalivahtitandemin tällä kaudella. Emme nähneet mitään syytä lähteä tätä toimivaa reseptiä muuttamaan, joten halusimme ilman muuta molemmille jatkoa. Hienoa, että yhteisymmärrys syntyi kummankin kanssa nopeasti, Kytöhonka sanoo TPS:n tiedotteessa ja jatkaa:

– Juuso Pietilä ja Miikka Sokka puolestaan ovat tätä nuorta runkoryhmäämme, kumpainenkin on kaiken lisäksi nuorten maailmanmestari keväältä 2011. Pietilä on ollut mukana miesten ringissä jo kaudesta 09-10, mutta todellinen läpimurto on tullut tällä kaudella. Sokan viime vuoden joulukuussa saama paha polvivamma on takana ja nyt hänen kanssaan tähdätään ehjään kevätkauteen ja kesään. Kun Sokka saa taas pohjatyöt loukkaantumisten jäljiltä kuntoon, uskon jäljen olevan erinomaista.

TPS:n sopimuspelaajat kaudelle 2013-2014 (tilanne 27.12.)

Maalivahdit:
Kekkonen, Tommi
Luukkonen, Pyry

Kenttäpelaajat:
Aaltonen, Teemu
Alho, Henri
Alin, Juuso
Andersson, Rene
Hirvisuo, Ville
Kailiala, Miko
Kanervisto, Topi (TPS A)
Kettunen, Simo
Koskinen, Joonas
Leskinen, Eetu
Läntinen, Toni
Pietilä, Juuso
Riska, Jens
Salminen, Tino
Sokka, Miikka
Stenfors, Mikko

Lisää aiheesta TPS:n sivuilla.

4 comments

  1. Kuinkahan moni noista sopimuksista on taas pitäviä? Viime kaudellakin TPS julkisti sopimuksia pelaajista jotka ei nyt kuitenkaan pelaa heillä?

  2. Eikös pari purettu ihan yhteisymmärryksessä? Paju ainakin. Se on eri asia kuin että on pitävä tai ei. Kaikki on purettavissa amatöörilajissa.