Classic ja SPV voittivat rutiinilla – kärki karkaa entisestään

Kuva: Juha Käenmäki

Kuva: Juha Käenmäki
Kuva: Juha Käenmäki

Salibandyliigassa pelattiin perjantaina kolme ottelua. Kärkipään joukkueet Classic ja SPV vankistivat asemiaan sarjan kärjessä ottamalla rutiinivoitot tyvipään Josbasta ja OLS:sta. Keskikastiin jumittuneet Loviisa ja NST tasasivat pisteet.

Classicin kone on ajoittain yskinyt viime peleissä, eikä Josba-ottelu antanut osviittaa paremmasta. Vieraat aloittivat ottelun vahvasti ja menivät jo 3-0-johtoon viidessä minuutissa. Classic kuitenkin piristyi ja iski seuraavan kymmenen minuutin aikana neljä maalia vieraiden verkkoon. Viimeiset kaksi erää olivat molemmilta kohtuullista haparointia ja pisteet jäivät kotijoukkueelle lopulta nihkein 7-5-lukemin.

Kotijoukkueen pistenikkareina häärivät Ville Matikainen tehoin 2+2 ja Sami Johansson 1+2. Josban vakuuttavimpia olivat 2+2 iskenyt Petri Väänänen ja 2+1 taiteillut Perttu Puska.

Classicin Lassi Toriseva pelasi ensimmäisen liigaottelunsa kotijoukkueen maalilla ja otti tärkeissä tilanteissa muutaman vakuuttavan torjunnan. Classic on nyt tasapisteissä sarjakärki Happeen kanssa. Tappion myötä Josban asema sarjan toiseksi viimeisenä synkkeni entisestään.

– Ylivoima ja alivoima hoidettiin tänään 100-prosenttisesti ja saatiin kaksi pistettä. Vaikka siinä olikin tärkeimmät seikat, niin sunnuntaina pelataan Oulussa ja näillä otteilla sieltä ei pisteitä irtoa, kommentoi Classicin päävalmentaja Jarkko Rantala ottelun jälkeen.

Classic-Josba-ottelun tilastot. Raporttia Classicin sivuilla.

Toinen kärkijoukkue SPV pelasi kotonaan OLS:a vastaan. SPV johti toisen erän alussa jo 4-1, mutta voitti lopulta niukasti 5-3. Ottelun parhaana palkittiin kaksi maalia viimeistellyt Janne Hulmi. Kotijoukueen Mikko Kohonen iski tehopisteet 2+1, vieraiden Petrit, Niemelä ja Rantala taiteilivat 1+1 mieheen. SPV vankisti asemaansa sarjan kolmantena ja on nyt yhden ottelun vähemmän pelanneena kolmen pisteen päässä Classicista ja Happeesta. OLS:lla on kasassa kahdeksan pistettä, mikä oikeuttaa sijalle 12.

SPV-OLS-ottelun tilastot ja Juha Käenmäen kuvat.

Perjantai-illan kolmannessa liigaottelussa NST sai Loviisaa vastaan hyvän alun ja meni 2-0-vierasjohtoon kolmen minuutin pelin jälkeen. Kotijoukkue Loviisa ei tästä lannistunut, vaan ensimmäinen erä meni lopulta Loviisan nimiin 3-2. Vieraat veivät toisen erän 2-0, mutta Loviisa tuli vielä tasoihin viimeisessä erässä ja pisteet tasattiin lopulta lukemin 4-4.

Kamppailu oli kierroksen muihin otteluihin suhteutettuna jäähyrikas 26 minuutin voimin. Kotijoukkueen tehoikkampana esiintyivät kaksi maalia viimeistellyt Niklas Niiranen ja kaksi maalisyöttöä kerännyt Valtteri Etholen. NST:n Niko Saarinen teki yhden maalin ja syötti yhden.

Loviisa on nyt sarjassa seitsemäntenä. NST nousi pisteen myötä yhdeksänneksi.

Loviisa-NST-ottelun tilastot.

4 comments

  1. Nyt kun tuli katsottua SPV:n pelit sekä Ilvestä että OLSia vastaan,on pakko todeta, että sarjassa on liikaa joukkueita. Ols liikkui hyvin, taitoa riittää ja potentiaalia on korkeammille sijoille. Ilves sen sijaan matkassa pienellä rosterilla, joista vain muutaman taidot riittää liigaan. Ilves ei olisi mitenkään voinut voittaa SPVtä, mutta Ols pisti koville. Pari joukkuetta pois, niin vähenee läpihuuto-ottelut huomattavasti. Ei se varmaan ole pelaajillekaan hauskaa ja sarjan uskottavuus kilpa/huippu-urheiluja vähenee.

  2. Oliskohan tänään Classicilla salibandyliiga historian nuorin maalivahtikaksikko OLSia vastaan? Toriseva (-94) ja Högman (-96).
    Ainakaan muutamaan kauteen ei ole tainnut olla nuorempaa.

  3. Ja OLSia vastaankin upposi vajaaseen 8 minuuttiin 3 vetoa.

    Mutta eiköhän Toriseva paranna, kuten Josbaakin vastaan, otti kuitenkin muutamia hienojakin torjuntoja.

    Eipä salibandyliigassa nyt kuitenkaan liikaa näin nuoria veskoja ole. Erällä tietenkin ollut koko kauden ajan, mutta eipä oikein ole vakuuttanut.
    Järviö on sitten ihan omaa luokkaansa nuorissa veskoissa!