Ahvenanmaalta kotoisin oleva Hannes Öhman on yksi kautta aikojen kovimmista suomalaisista salibandyn pelaajista. Öhmanin ura on ollut poikkeuksellisen pitkä ja menestyksekäs. Tie kävi jo varhain Ruotsin pääsarjaan. Siksi Öhmanin tarina ei ole välttämättä suomalaisille lajin ystäville järin tuttu. Öhman kertoo urastaan ja elämästään Storvretan sivujen haastattelussa.
Öhmanin salibandyharrastus alkoi 80-luvun lopussa, vaikka jalkapallo ja jääkiekko kinnostivat silloin vielä enemmän. Ensimmäinen Jolly tarttui käteen 15-vuotiaana. Silloin Öhman myös aloitti varsinaisen peliuransa Viking Åland Sport Clubissa.
– Olen aina tykännyt maalinteosta ja minulla on aina ollut janoa sen suhteen. Nuorena pelasin vielä puolustajana ja silloin selkeimpiä vahvuuksiani olivat pelikäsitys ja pelisilmä, kertoo Öhman uransa alkuvuosien vahvuuksista.
Öhman nousi jo 16-vuotiaana oman seuransa ykkösjoukkueeseen ja siinä vaiheessa mies päätti keskittyä pelkästään salibandyyn. Nuoren Öhmanin maailmankuvaan vaikutti myös samoihin aikoihin sattunut tragedia.
– Isoveljeni oli kasvuikäni suurin idoli. Kun hän kuoli auto-onnettomuudessa 1992 oli sitä seurannut aika itselleni erittäin vaikea, mutta se on muovannut minusta sellaisen ihmisen jota olen nykyisin. Luonnollisesti kesti kauan löytää itsensä ja oppia suhtautumaan tilanteeseen, valottaa Öhman menneisyytensä synkimpiä tapahtumia.
Öhman kehittyi nopeasti ja pelasi Suomen Salibandyliigassa ÅSC:n riveissä vuodet 1996-1999. Näinä vuosina kertyi 64 liigaottelua, joissa rightin puolelta ampuva Öhman teki 68 maalia ja syötti 28. Näiden vuosien aikana oli luonnollista, että kiinnostus heräsi myös sen ajan maailman ykkössarjassa, Ruotsin Elitserienissä.
– Tein maajoukkuedebyyttini vuonna 1997 ja sen jälkeen Ruotsista alkoi tulla kyselyitä. Olin nähnyt muutaman Balrogin pelin ja se tuntui oikealta suunnalta kokeilla, muistelee kaudesta 99-00 lähtien Ruotsissa pelannut Öhman.
Ruotsiin siirtymistä Öhmanin ei ole tarvinnut katua. Kolmentoista kauden aikana Öhman on voittanut Ruotsin mestaruuden neljästi, jäänyt hopealle kerran ja saanut tyytyä pronssimitaliin neljästi. Pudotuspelit huomioiden Öhman on pelannut kaikkiaan 404 ottelua, paukuttanut 428 maalia, syöttänyt 277 kaappia ja ehtinyt istumaan jäähypenkilläkin 264 minuutin edestä.
Balrog-vuodet olivat Öhmanin mieleen, mutta kausi 2005–2006 Falunin riveissä ei ollut ahvenanmaalaisen mieleen. Onneksi kuitenkin apu löytyi äkkiä ja hyvinkin läheltä.
– Mika Kohonen pelasi jo silloin Storvretassa ja hän ehdotti, että muuttaisin myös tänne. Minun ei tarvinnut epäröidä hetkeäkään, vakuuttaa öhman.
Öhman ja Kohonen ovatkin tunnettu tutkapari niin seura- kuin maajoukkuepeleistäkin. Miesten yhteinäisyys ja ystävyys kentällä ja sen ulkopuolella on peruja jo 90-luvun maajoukkuekuvioista, sekä tietysti Balrogista johon Kohonen siirtyi muutamaa kautta Öhmanin jälkeen.
– Tehtiin maajoukkuedebyytti samaan aikaan ja sitä kautta tunnettiin toisemme. Kun Kohonen ja Vesa Punkari siirtyivät Balrogiin, Kohoselle ei alkuun järjestynyt asuntoa ja hän asui luonani ensimmäiset pari viikkoa. Siitä lähtien olemme olleet ystäviä, muistelee Öhman tutkaparin ensiaskelia.
Yhdessä he ovat saavuttaneet paljon, joista tärkeimmiksi Öhman laskee voitetut Ruotsin mestaruudet. Vähemmän mukavaksi muistoksi Öhman laskee vuoden 2002 finaalitappion, jolloin Pixbo voitti ottelun, kun jatkoaikaa oli pelattu jo lähes 40 minuuttia.
– Finaalitappio oli tietysti todella vaikea, mutta häviäminen kasvattaa aina. Se opettaa sen mitä kaikkea pitää pystyä tekemään voittaakseen, arvelee Öhman jälkiviisaasti ja uskoo Storvretan olevan yksi niistä joukkueista, jotka tietävät mitä voiton eteen tulee tehdä.
Yleisesti ottaenkin Öhman pitää Storvretan miehistöä kovana, mutta näkee tärkeäksi elementiksi myös vaativan ilmapiirin. Öhman kuvailee myös rutiinia tärkeäksi, koska joukkue osaa toimia konemaisen hyvin kovissakin paikoissa, joka taas luo turvallisuuden tunnetta joukkueen sisällä.
– Nyt aletaan taas kasvaa kohti ratkaisupelejä ja laittaa palapelin loppuja palasia paikoilleen. On hienoa nähdä keskittyineisyys pelaajien silmistä sekä alati kasvava työnteon määrä. Siitä tietää, että alkaa olla taas aika pelata mestaruudesta, kommentoi Öhman joukkueensa tämänhetkistä tilannetta.
Viime MM-kisoihin 36-vuotias Öhman ei enää mahtunut. Eikä itse asiassa kaksiin aiempiinkaan, joten Öhmanilla ei ole vyöllään maailmanmestaruutta. Öhman kertoo myötäkärsineensä varsinkin Kohosen vuoksi, jonka komea maajoukkueura loppui nöyryytykseen. Super-Hannes on kuitenkin sitä mieltä, että peli oli täysin Ruotsin hallintaa alusta loppuun saakka.
Mistä sitten johtuu se, että kun pelit menevät oikein tiukiksi, niin se on usein juuri Öhman joka astuu esiin?
– Eniten on varmasti kyse rutiineista. Toisekseen sytyn tiukoilla hetkillä yhä enemmän mukaan peliin.
Kentällä Öhmanista voi nähdä myös toisenlaisen puolen. Ahvenanmaalainen on nimittäin suulaan kuumakallen maineessa kentällä. Myös uran ajalta kertyneet jäähyminuutit tukevat tätä väitettä. Öhman toteaa olevansa täysin väittämän vastakohta kentän ulkopuolella ja pyrkii keskittämään pelaamiselta ja myyntityöltä yli jäävän ajan perheelleen.
– Vapaa-ajan pyrin pyhittämään Thereselle ja Hugolle. Hugo on kohta kolme ja jo nyt kiinnostunut urheilusta. Hänen kanssaan tulee pelailtua olohuoneessa. Jos aikaa jää vielä tämänkin jälkeen, niin vietän aikaani golf-kentällä.
Loppuun Öhman kertoo viihtyvänsä Uppsalassa, joka on myös sopivan lähellä Ahvenanmaata. Toinen asia mitä Öhman erityisesti kehuu on joukkueen kotiareena Fyrishov ja sen yleisö. Storvreta pelaakin seuraavaksi kotonaan sunnuntaina Fyrishovilla.
– On sen aika, että tehdään asioita juuri kauden ratkaisupelejä ajatellen. Jokainen antaa itsestään hiukan enemmän ja tekee enemmän töitä, päättää kolmea edellistä Ruotsin mestaruutta tuulettanut Öhman.