Vietin pari viikkoa takaperin melkolailla täyden työpäivän huippusalibandyn parissa. Kyseessä oli tietenkin Suomen Cupin finaalitapahtuma Tampere Areenalla. Lähdin itse paikalle ennen kaikkea keräämään elämyksiä. Elämyksenä molemmat finaalit olivat mahtavia, ja mikä parasta, ne herättivät ajatuksia itse cupin ja yleisen lajikehityksen suhteen.

Ensinnäkin itse tapahtuma oli järjestetty aivan erinomaisesti. Voidaan jälleen sanoa, että Classicin ja ”Passo” Peltolan hattuun pitää lisätä yksi sulka lisää. Tätä on toki suitsutettu muissakin salibandymedioissa, mutta hyvin tehtyä työtä ei voida koskaan kehua liikaa, varsinkin kun lajin ulkopuolelta tuutataan lähinnä lokaa ja vähättelyä.

Pelillisesti naisten finaali oli itselleni hiukan eksoottisempi, koska en naisten pelejä ole oikeastaan koskaan seurannut. Varsinkin Classicin Tiia Raitanen ja Aliisa Pöllänen tekivät vaikutuksen taidoillaan. Ottelu jätti kaikkiaan hyvän mielikuvan ja pidän todennäköisenä, että eksyn naisten peleihin toistekin.

Miesten finaalissa kohtasivat kaksi taustoiltaan upeaa joukkuetta. Jos cupin, tai Salibandyliigan finalistit valittaisiin taustatyön perusteella olisivat nämä joukkueet suoraan finaalissa. Seuraavat joukkueet voisivatkin pelata esimerkiksi sijoista 5-6, sen verran suuri ero tällä hetkellä on (toki viime kauden mestarikin on todistettavasti tehnyt hienoa työtä). Itse pelin alkaessa sai huomata, että Happeen tavaramerkkinä tunnettu Hirviteatteri oli löytänyt tiensä Tampereelle ja toinen maineikas salibandybrändi, Classic Family, otti sen tyylikkäästi vastaan.

Pelissä oli tunnetta mukana. Pelaajat antoivat parastaan, niin taidollisesti kuin fyysistikin. Hyvien suoritusten lomasta paistoi aito halu voittaa tämä ”turhaksikin” kuvailtu instituutio. Ennakkoon uumoiltu tuomarifarssi oli lopulta täyttä hätävarjelun liioittelua. Huippusalibandya pelattiin 60 minuuttia, anteeksi 61 minuuttia 18 sekuntia ja Happeen uuden nousun ilmentymä Peter ”kato pörssit” Kotilainen räjäytti pankin (itse asiassa jo toistamiseen). Kaikesta tästä jäi muistikuva, joka toivottavasti palaa mieleen myös vuosikymmenten päästä.

Tässä olikin sitten hehkutukset. En ole sitä mieltä, että cup on roskaa, kuten eräs Keskisuomalaisen toimittaja totesi. Koen enemmänkin, että sen suhteen riittäisi paljon kehitettävää. Tietysti finaalitapahtuma on kaikkein tärkein osa, mutta myös kokonaisuudessa on edelleen paljon kehitettävää. Varsinkin palkitsemistavoissa ja siinä, että se ei lopulta motivoi tarpeeksi kaikkia liigajoukkueita. Roskaa se on tasan niin kauan, kuin tätä mantraa toitotetaan valtamedioissa.

Olen miettinyt pääni puhki tämän asian suhteen ja täytyy myöntää, että tilanne on vähintäänkin hankala. Selvitys-/työryhmä, tuo maailman suomalaisin keksintö on todennäköisesti perustettu, tai perustettava tämän asian selvittämiseksi. Asia on siksi niin vaikea, että cupin tulee pyrkiä palvelemaan sekä liigajoukkueiden, että alasarjojen joukkueiden intressejä, taloutta sekä kilpailullisia tavoitteita. Ehdotan kuitenkin seuraavaa:

a) Kotiedut: Seuraavalle kaudelle kotietu määrityisi cupin sijoitusten mukaan. Neljälle parhaalle automaattinen kotietu seuraavalle kaudelle. Nämä joukkueet pelaavat vieraissa ainoastaan jos vastaan tulee edellisellä kaudella paremmin sijoittunut. Pikku-ja haastajafinaalien nelikolla sama etu siten, että nämä joukkueet ajavat parhaan nelikon ohi jos kohtaavat.

Näin ollen esimerkiksi jos Happee pelaisi ensi vuonna finaalissa, niin ottelu pelattaisiin lähtökohtaisesti Jyväskylässä tai Happeen valitsemalla paikkakunnalla (tämä toki tarkoittaa sitä, että finaaliajankohta tulee olla tarpeeksi kaukana välieristä). Tämä ajatus perustuu varsinkin siihen, että liigajoukkueiden mielenkiinto saattaisi lisääntyä nykyisestä.

Myönnän, että tämän ajatuksen suurin porsaanreikä olisi se, että esim. SSRA-SSV-spektaakkeleiden todennäköisyys saattaisi vähentyä. Kuitenkin, jos kyseiset joukkueet kohtaisivat ensi vuonna, niin SSRA olisi kotijoukkue. Jos tämä tarkoittaisi sitä, että 14 liigajoukkuetta olisi mukana, niin sen parempi ja sen todennäköisempää, että alasarjajoukkueet kohtaisivat maan kärkijoukkueita.

b) Palkitseminen: Tämä on monimutkaisempi juttu. En suoraan sanottuna ole ihan varma mikä käytäntö on nykyisin, mutta mestarin tulisi saada osallistua seuraavana vuonna ilmaiseksi. 10000 euroa on mille tahansa liigajoukkueelle ihan onnistunut kannuste, mutta jotta se olisi entistä halutumpi, kuten esimerkiksi se Afrikan tähti siinä pelissä, niin summa tulisi pyrkiä tuplaamaan tuosta nykyisestä.

Jos mennään ihan apukoulumatematiikkaan, niin jos liput finaaliin maksaisivat esimerkiksi 15e ja finaaliin pyrittäisiin saamaan 1000-1500 katsojaa, niin siitä voisi voittajalle lohkaista tietyn osuuden voittopottiin. Suoraan sanottuna en tiedä mihin rahat nykyisin menevät, mutta suosisin voittajan suosimista kunhan kaikki peruskulut on katettu.

Tässä nämä kaksi varsin teoreettista asiaa. Uskon, että näissä on ainakin sitä kuuluisaa ”ajattelemisen aihetta”. Toivotaan, että keskustelu cupin ympärillä velloo edelleen aktiivisena.

Jokainen uskottava laji ansaitsee cupinsa.