Kahden ja puolen kuukauden prosessi on vihdoinkin saatu päätökseen. Salibandyliitto ilmoitti tänään, että miesten maajoukkueen päävalmentaja ei lopulta vaihdu. Hän on edelleen Petri Kettunen.

Hänen apunaan jatkaa edelleen SSV:n Mika Ahonen. Sen sijaan toisessa apuvalmentajassa tapahtuu vaihdos Alligator Malansin (SUI) Akseli Ahtiaiseen Loviisan Torin Ray Backmanista. Toukokuun MM-kisojen jälkeen poikien päävalmentajaksi tulee Nokian Krp:n Heikki Luukkonen. Classicin Jarkko Rantala astuu pojista syrjään. Maajoukkuevalmennuksen apuna toimi Jussi Jäntti.

Kenties paras puoli liiton ratkaisuissa oli, että asia saatiin vihdoinkin hoidettua. Kahden ja puolen kuukauden soutamiselle ja huopaamiselle tuli stoppi. Lajipiireissä on nimittäin käynyt melkoinen kuhina, tietojeni mukaan aivan sisäpiiriä myöden. Vastaavaa ei ole aiemmin koettu. Nyt on mahdollista saada työrauha.

Töitä valmennuksella tuleekin riittämään, koska Ruotsin kanssa lähdetään selkeältä takamatkalta. Silloin päivääkään ei olisi varaa hukata. Nyt hukattiin kaksi ja puoli kuukautta esimerkiksi hyvää pelaajatarkkailuaikaa. Salibandyliiga on pyörinyt koko ajan täydellä tohinalla.

Varsinainen erikoisuus nähtiin helmikuun Ruotsi-ottelussa, jossa Kettunen ja Ahonen valmensivat miehiä tietämättä tulevaisuudestaan. He roikkuivat löysässä hirressä ja yrittivät samalla kohdata maailmanmestarin rajusti nuorentuneella joukkueella. Sellaisessa epävarmuudessa ei voi valmentaa täysipainoisesti. Täysipainoinen valmennus vaatii ehdotonta selkänojaa johdolta, tässä tapauksessa liitolta. Toivottavaa onkin, että jatkossa luottamus on ehdoton – tai sitten se raukeaa täysin.

Toinen hyvä puoli valinnoissa oli yhden pahimman kilpailijan, Sveitsin heikentäminen. Petteri Nykyn ja Samu Kuitusen valmennusryhmästä liitto nappasi Jäntin ja Luukkosen. Ahtiaistakaan Nykky ei tiimiinsä saa. Nykyllä onkin varsinainen pähkinä purtavanaan valmennusryhmänsä vahvistamisessa. Hän on manageri-tyyppinen valmentaja, joka tarvitsee osaavat apulaiset. Kuitunen sitä on, mutta hän ei riitä. Sveitsistä osaavaa apua ei ole helppo löytää.

Ahtiaisen naaraus oli hyvä siirto myös oman valmennuksen vahvistamisen suhteen. Hän on seuratasolla kunnostautunut nuorten pelaajien valmentamisessa. Ahtiainen on siis täsmävahvistus, koska miesten maajoukkueella on edessä nuorennusleikkaus. Hän on myös Kettusen pitkäaikainen ystävä. Heillä yhteistyö toimii takuulla saumattomasti, mikä parantaa molempien valmentamista. Nyt valmennustiimillä on myös Jäntin asiantuntemus ja kannustavuus tukenaan. Jäntti on myös maailman paras vastustajien vakoilija.

Itse olisin mieluiten nähnyt päävalmentajana Nykyn. Hän täyttää kriteerit parhaiten. Nykky kuitenkin päätyi jatkamaan Sveitsissä. Aiemmin olen perustellut, miksi kenties kautta aikain menestynein salibandyvalmentaja Ahonen olisi parempi päävalmentaja kuin Kettunen. Mutta Ahosen rooli tulee olemaan suuri tässäkin vaihtoehdossa. Kettusen päävalmentajuus vapauttaa Ahosen myös haastatteluista ja muusta esiintymisistä, joissa kielitaitoinen Kettunen on parempi.

Sen sijaan nykyinen valmennustiimi kyllä pesee Rantalan, vaikka hän olisi saanut avukseen Indiansin Mikko Laurikaisen, joka on ollut Rantalan aisapari pojissa. Kettunen ja kumppanit ovat kuitenkin kansainvälisesti ja miesten salibandyssä huomattavasti kokeneempia. Ahosella ja Ahtiaisella on mestaruuksia vyöllään. Ahosella on myös kovat näytöt SSV:stä miesjoukon johtamisesta. Rantalan ryhmä olisi ollut täysin kääntämätön kortti näissä kekkereissä. Erityisesti maajoukkueen pitkä pelitavallinen linja olisi ollut uhattuna (tarkat pelisysteemit eri asia). Rantala on suoraviivainen puolustusvoittoisen vastahyökkäyssalibandyn kannattaja. Kettusen tiimi edustaa jatkuvuutta.

Kettusen ja Ahosen on kuitenkin otettava oppia menneestä kisaperiodista. He saivat nyt uuden mahdollisuuden liitolta. Se on syytä käyttää hyväksi. Erityisesti kaksi asiaa on pistettävä kuntoon.

Ensinnäkin on löydettävä pelaajat, jotka todella sitoutuvat vähintään neljän vuoden projektiin. Viime kisaperiodin epämääräisestä pelistä ”tuleeko esim. Rickie Hyvärinen tai Henri Johansson vai ei” täytyy päästä eroon. Sitoutuminen on mustavalkoinen asia monimutkaisessa maailmassa: joko sitoudut tai et. Tietysti pelkkä sitoutuminen ei riitä vaan tarkalla ja laajalla pelaajatarkkailulla on löydettävä kansainvälisen tason pelaajat tai ainakin lahjakkuudet. Liigapeleihin on siis jalkauduttava Ruotsin ja Sveitsin liigoja unohtamatta.

Toinen asia on johdonmukaisuus, joka liittyy sitoutumiseen. Myös valmennuksen on sitouduttava – toimintalinjoihinsa. Jos esimerkiksi päätetään, että kesäleiritykset on käytävä läpi, niin silloin siitä lipsuneita pelaajia ei oteta mukaan. Ennen Sveitsin kisoja tästä nähtiin esimerkiksi Johanssonin tapauksessa poikkeus. Kimpoiltiin. Toisin sanoen menestyksen nälkä ei saa voittaa toiminnan johdonmukaisuutta.

Sitoutuminen ja johdonmukaisuus mitataan nimittäin silloin, kun pelikentällä on tiukka paikka. Viimeisen reilun kahden vuoden aikana Kettusen maajoukkuetta on vaivannut se, että peli ei vain rullaa, kun vastaan tulee Ruotsi. Kun sitoutuminen ja johdonmukaisuus saadaan kuntoon, joukkue voi vapautua esittämään parastaan kentällä. Ei ole epäselvyyksiä haittaamassa edes jossakin siellä tajunnan reuna-alueilla.