Maailman paras salibandypelaaja jatkaa uraansa Ruotsissa

Arkistokuva: IFF

Mika Kohonen jatkaa Ruotsin Superliigassa. Kuva: IFF
Mika Kohonen jatkaa Ruotsin Superliigassa. Kuva: IFF

Haaveet maailman parhaaksi salibandypelaajaksi valitun Mika Kohosen saamisesta Suomeen ja Salibandyliigaan ensi kaudeksi voi unohtaa. Ruotsalaisjoukkue Storvreta IBK tiedottaa odotetusti vuoden jatkosopimuksesta Kohosen kanssa.

Kohonen pelaa kolme edellistä Ruotsin mestaruutta voittaneen Storvretan riveissä ensi kaudella jo yhdeksännen peräkkäisen kautensa.

– On suuri kunnia edustaa tätä seuraa ja Uppsalan kaupunkia, joka on ottanut minut ja perheeni vastaan aivan uskomattomalla tavalla. Minä ja perheeni olemme kiitollisia monille ihmisille täällä, Kohonen iloitsee seuran nettisivujen uutisessa.

Storvreta IBK:n Alf Berggren ja muut seuran edustajat kehuvat Kohosta vuolaasti.

– Se, että joukkueen kapteeni päättää pelata vielä kauden, merkitsee seuralle tietysti todella paljon. Mika valittiin jokin aika sitten viidettä kertaa maailman parhaaksi pelaajaksi, mikä kertoo siitä, että me Storvretassa emme ole ainoita jotka arvostavat hänen taitojaan, Berggren sanailee.

Berggren kehuu Kohosen esimerkillistä roolia sekä kentällä että sen ulkopuolella joukkuekavereiden, fanien, toimittajien, seurajohdon ja sponsoreiden keskuudessa.

Kohosen sopimuksen myötä tälläkin hetkellä Superliigaa johtavalla Storvretalla on seuran ilmoituksen mukaan vielä 1-2 vapaata pelipaikkaa ensi kaudeksi.

Kohosten perheen blogi löytyy Pääkalloblogien joukosta nimellä: Ne Kohoset.

Storvretan nettisivujen uutiseen

10 comments

  1. Loistava homma mika! paljonkohan mika saa palkkaa pelatessa? tekeekö hän muuta kun pelaa säbää?

  2. Ei tee muuta. Saa n.3500e kuukaudessa mutta siihen kuuluu myös paljon mainoshommia ja vähän muuta työtä seuralle.

  3. Kohonen on legenda.Missä muussa lajissa on edustanut lääkkeitä syövä loukkaantunut pelaaja MM Tasolla??Herätkää,respect Mr.Kohoselle,mutta ei säbässä eikä kiekossa voiteta ”maskoteilla”
    Uutta verta,terveitä,nälkäsiä,nöyriä,sitoutuneita,ylpeenä kantavia leijona pelaajia kehiin.Vanhat parrat ovat jo kaikkensa saaneet ja näyttäneet.Säbä on upee laji ja muutaman vuoden päästä ammattilaji.eletään 2013 vuotta,menneet on menneet ja sota voitettu,ei enää eletetä menneessä,katse eteenpäin.

  4. Ganki27: Hyvää trollausta! Jos tosissas oot niin tohon ekaan uteluusi heittäisin esimerkkinä vaikkapa tässäkin keskustelussa mainitun T. Selänteen, joka pelasi pari kautta NHL:aa ja mm. World Cupin 2004 jalka aivan hajalla. Samoin kun katselee NHL:n loukkaantumislistoja kauden jälkeen, niin siellä pelataan murtumista huolimatta Stanley Cupista (MM-tasoon verrattavissa). Sama homma muissakin lajeissa, et ei toi Kohosen loukkaantuneena pelaaminen nyt aivan ennenkuulumatonta ole…

    Määrittele vielä ”muutama”. Säbä on ammattilaislaji Suomessa ehkä 2030, tai sitten ei ikinä…

  5. heheheeee…Eipä voitettu sillon mitään.Ajatus on vain niin että,vanhoille pitää saada kunnon päätös uralle.thats it !
    Saunassa monet asiat sovitaan….Heitän kyssärin kaikille tietäville,säbässä yms.joukkue lajeissa…tehdäänkö urheilijoista pelaajia,vai pelaajista urheilijoita ? siinä tämän sivustolle pohdintaa.Tämä laji tarvii positiivista energiaa,ei negaa….kaikessa lukee ruotsi sitä ja tätä….comooon,hävitty jos noin on,kulttuuri,musa,urheilu,yms.Fin is rock,Nuoret kehiin tässä lajissa,valkuille palkat kuntoon,ollaan muutaman vuoden päästä ammatilaji,this is fakta.
    ”urheilijoista pelaajia vai pelaajista urheilijoita” siinä kaikille kyssäri 😉

  6. Jostain oisin muistaakseni lukenut että Kohonen tienasi jollain kaudella 500 000 €. Mutta siitä osa lienee tullut firmoilta mitä Kohonen mainostaa, esim Unihoc.

  7. Olen sitä mieltä, että Mikko osaa pelata salbandya, koska hänellä on hyvä pelisilmä ja osaa käsitellä palloa hyvin. nauran