Ennen kuin Salibandyliiga 2012-2013 pyörähti käyntiin, lajipiireissä oltiin liikuttavan yksimielisiä siitä, että sarja on jälleen kahden kauppa: mestari SPV:n ja SSV:n veljeskunnan. Odotettavissa oli viime kevään uudelleenotatus.

Yhdeksi kärkikaksikon haastajaksi mainittiin Jyväskylän Happee. Se oli hävinnyt pronssiottelun jatkoajalla Kooveelle. Odotettiin, että joukkue ottaa askeleen eteenpäin.

Harva kuitenkaan varmasti uskoi, että Happee tulee hallitsemaan runkosarjaa. Salibandyliiga onkin ollut piristävän erilainen. TPS ja Oilers ovat sotkeneet kärkipakkaa mukavasti. Mutta Happee on se juttu. Joukkue on kolme kierrosta ennen loppua kiinni runkosarjan voitossa, kun se kohtaa kotikentällään mestarit, jotka ovat tällä hetkellä liigan kovakuntoisin joukkue.

Mistä Happeen erinomainen runkosarja johtuu?

Esiin voidaan ensinnäkin nostaa ”Hirviteatteri”, Happeen runsas kotiyleisö perinteisen Monitoimitalon lehtereillä. Jyväskyläläiset ovat saaneet kotiyleisön tuen taakseen. Joukkue onkin tällä hetkellä liigan toiseksi paras kotijoukkue toisen yleisömagneetin Classicin jälkeen. Happee on hävinnyt vain kerran Monitoimitalolla.

Yleisömäärät ovat suoraa seurausta määrätietoisesta markkinointityöstä, jota entisessä katastrofiseurassa on tehty muutaman vuoden ajan. Happee on esimerkiksi internetin käytön edelläkävijä salibandyssä suorine nettilähetyksineen. Happee on siis hyvä esimerkki siitä vanhasta totuudesta, että menestys on myös organisaation toiminnasta kiinni, ei vain joukkueesta ja valmennuksesta.

Kotiyleisön tuen lisäksi menestyksen taustalla on varmasti myös joukkueen sisäisiä syitä, joista on vaikeampi ulkopuolisen tietää. Happee vaikuttaa yhtenäiseltä ja hyvähenkiseltä ryhmältä, mikä ei ole ihme, koska päävalmentaja, rehtori Seppo Pulkkinen on henkisen ja sosiaalisen valmennuksen erikoismies.

Katsomoon näyttää myös siltä, että Hirvet ovat fyysisesti sarjan parhaita joukkueita. Tossu on liikkunut kevyesti läpi kauden. Tämäkin on odotettavaa, koska toinen apuvalmentaja Jyri Korsman on puolestaan fyysisen valmennuksen työteliäs spesialisti.

En kuitenkaan lähde spekuloimaan tämän enempää Happeen sisäisillä asioilla. Nostan sen sijaan neljä syytä Hirvien menestykselle. Nämä ovat syitä, jotka voi havaita myös joukkueen ulkopuolelta.

1. Leveä materiaali

Happeella on liigan levein hyökkääjämateriaali. Leveydestä kertoo se, että jos kaikki ovat terveinä, maajoukkuehyökkääjä Jami Manninen pelaa kolmosketjussa. Tosin leveydestä johtuen jyväskyläläisillä ei oikeastaan ole ykkös-, kakkos- ja kolmosketjua. Joka tapauksessa oikean laidan lista on komeaa luettavaa: Veli-Matti Hynynen, Lauri Liikanen/Panu Kotilainen/Janne Hoikkanen ja Manninen.

Vasemmalla laatikkoon on pistää liigan yksi parhaista pelaajista Juuso Heikkinen sekä sensaatiojuniori Peter Kotilainen. Keskellä peliä rakentavat veteraani Petri Kauko sekä nousevat tähdet Lassi Kotovaara ja Joonas Pylsy. Illasta toiseen Happee juoksuttaa siis kentälle kolme vaarallista ketjua, jotka kaikki pystyvät tekemään tuhojaan vastustajan päässä. Jokainen hirviketju on vaarallinen. Ehkä vain SPV ja Classic haastavat Happeen tällä osa-alueella.

Alakertaan Hirvet saivat kesken kauden kokeneen vahvistuksen, kun Petri Manninen palasi liigaan. Nyt keskisuomalaisilla on kolme tasapainoista puolustajaparia: tykittäjä Otto Tikka ja Jalo Kouvonen, Manninen ja Janne Kainulainen sekä raataja Jaska-Petteri Kunelius ja ihmisohjus Jonne Junkkarinen. Leveyttä löytyy siis myös alakerrasta.

Kaiken tämän päälle Happeella on vielä alivoiman erikoismiehet Joonas Kaasalainen ja Toni Kuosmanen. Joukkue onkin ollut liigan paras alivoimajoukkue, mikä on hieno suoritus entiseltä hurlumhei-ryhmältä.

Väheksyä ei pidä myöskään maajoukkuevahti Eero Kososen merkitystä. Kosonen on pelannut todella vakuuttavan kauden. Hänen edessään kenttäpelaajien on helppo pelata, koska maalivahtiin voi luottaa lähes täydellisesti.

Pulkkisen valmennusryhmä edustaa selvästi peluutuksessaan jatkuvuuden ja pysyvyyden koulukuntaan. He pyrkivät pitämään viisikoissa saman rakenteen. Sekoitukseen lähdetään vain poikkeustilanteissa. Happeella onkin ollut selkeät kentälliskokonaisuudet, mikä helpottaa ja nopeuttaa viisikkopeliä.

2. Suoraviivaisuus ja nopeus

Happeen viisikkopelin perusta, sen pelillinen identiteetti on suoraviivainen hyökkäyspeli. Hirvet eivät turhia hiero palloa keskialueella. Suunta on jatkuvasti kohti vastustajan maalia, parasta maalintekoaluetta. Happee siis pommittaa parhaimmillaan jatkuvia suoria hyökkäyksiä maalia kohden – sekä nopeana että pitkänä (järjestäytynyttä puolustusta vastaan).

Tämä on nykyaikaisen salibandyn yksi tärkemmistä tunnusmerkeistä. Koska salibandyssä ei ole paitsiota, pyritään olemaan jatkuvasti vaarallinen ja paineistamaan vastustaja tällä tavalla. Suorien hyökkäysten vyöry, suoranainen vuo puristaa vastustajan viisikon pieneen, pakottaa sen virheisiin, tuo pelinhallinnan ja luo jatkuvia maalintekopaikkoja joko suoraan hyökkäämällä tai menetyksen jälkeisen tilanneprässin kautta. Suorista hyökkäyksistä seuraa siis tehokasta puolustuspeliäkin. Suoran hyökkäyksen vauhti on helppo muuntaa luontevasti prässikarvaukseen syvällä vastustajan päädyssä.

Hirvien vaarallisin suoran hyökkäyksen ase on vastahyökkäyspelaaminen. Joukkueella on määrätietoinen pyrkimys kääntää peli nopeasti riiston jälkeen. Ensimmäinen vaihtoehto on kärjen hakeminen pitkällä pystysyötöllä. Näin toimii varsinkin ykköskenttä, jossa Tikka tai Kauko hakee Heikkistä piikistä nopeasti. Happee on siis hienosti omaksunut SPV:n pitkän syötön nopean avauksen.

Happee ei jää kuitenkaan kääntöpelissä tähän. Joukkue osaa tulla omalta alueelta nopeasti myös lyhyillä syötöillä ja tiiviinä viisikkona. Sama keino on usein varsinkin pari- tai kolmikkotyöskentelynä käytössä, kun hyökätään suoraviivaisesti keskialueelta järjestäytynyttä puolustusta vastaan. Syötöt kulkevat liikkeestä liikkeeseen (give and go), mitä on vaikea puolustaa.

Tässä suoraviivaisuudessa on vielä yksi erityispiirre. Hirvet ovat Salibandyliigan eniten haastava joukkue. Nuoret taiturit vääntäytyvät suorastaan väkisin pallon kanssa vastustajan maalin eteen, vaikka väli olisi hyvinkin tiukka. Laukauksiakin haetaan välillä jopa liikaa. Varsinkin Jami Mannisen ja Peter Kotilaisen laukaisunappi on jatkuvasti pohjassa. Kotilaisella tätä helpottaa, että hän on pallon kanssa erittäin nopea ja röyhkeä pelaaja.

Pulkkisen pojat toteuttavat siis pallopelien ikiaikaista perusasiaa hyväkseen: suoraviivainen hyökkääminen on tehokasta, koska maalit tehdään pääsääntöisesti vastahyökkäyksistä ja maalin edestä. Happeen hyökkäyspeli on sanalla sanoen nopeaa.

3. Pelaaminen pienessä tilassa

Happeen suoraviivainen ja nopea hyökkäyspeli ei voisi toteutua, jos pelaajat eivät pystyisi pelaamaan pallon kanssa pienessäkin tilassa ja lyhyessä ajassa. Nimenomaan pienen tilan pelaamisessa varsinkin nuoret Hirvet ovat mestareita. He pystyvät syöttämään, kuljettamaan ja laukomaan laadukkaasti, vaikka vastustajan vartiointi ja häirintä on hyvin lähellä. Tämä kaikkia tapahtuu vieläpä tarvittaessa liikkeestä ja pää ylhäällä.

Tässä suhteessa Happee edustaa salibandyn tulevaisuutta nyt.

4. Toimiva puolustussapluuna

Happee ei pääsisi käyttämään vastahyökkäysasettaan, jollei joukkue osaisi puolustaa. Puolustamisella luodaan hyvät paikat kääntää peli nopeasti. Lajivalmennuksesta vastaavat Korsman ja entinen puolustaja Mikko Lehto ovatkin luoneet Hirville toimivan peruspuolustussapluunan. Yhdessä päävalmentaja Pulkkisen kanssa he ovat ennen kaikkea saaneet nuoren, hyökkäysvoittoisan joukkueen toteuttamaan sapluunaa säntillisesti. Happee on yksi liigan vähiten maaleja päästäneistä joukkueista SPV:n, SSV:n ja TPS:n ohella.

Jyväskyläläisten karvaustapa on yksinkertaisen toimiva. Hyökkäysten jälkeen pyritään 2-2-1-alueprässiin. Jos prässääminen ei onnistu, pudotetaan keskialueelle porrastettuun 2-1-2-karvaukseen eli W:hen. Sitä Happee pelaa varsin puhtaana alueena. Erikoisuutena joukkueella on ohjauspelin yhdistäminen W:hen. Yleensä sitä pelataan peittävänä karvauksena. Happeella kuitenkin ylin laitahyökkääjä, ykköskentällä poikkeuksellisesti vasen laita (Heikkinen) lähtee ohjaamaan vastustajaa laitaan. Happee ei oikeastaan koskaan työnnä tästä ohjaavasta W:stä takaisin prässiin, vaan tavoitteena on saada riisto keskialueella tai omassa päässä. Minimissään vastustajan hyökkäys ohjautuu Hirvien oman pään kulmaan. Jos riisto onnistuu, ohjaavan W:n etuna on, että ohjaava pelaaja on valmiiksi ylhäällä kärkenä. Pallo voidaan pelata hänelle nopeasti ja päästään vastustajan alueelle.

Sama perussapluuna toistuu Happeella omassa päässä, jossa puolustetaan 2-1-2:lla eli noppavitosella. Suomalaiset huippujoukkueet ovat jo jonkin aikaa siirtyneet oman alueen puolustuspelissä puhtaasta aluepuolustuksesta alueelliseen miesvartiointiin. Happeen noppavitonen on sen sijaan ainakin toistaiseksi ollut varsin selkeää aluepuolustamista. Se on nuorelle, entiselle hurlumhei-joukkueelle helpoin järjestelmä oppia oman pään puolustuspelissä.

Viisi korjattavaa kokonaisuutta

Hirviteatteri ei ole kuitenkaan vielä täydellinen. Happeen viisikkopelistä löytyy muutamia puutteita, jotka joukkue olisi syytä korjata ennen pudotuspelejä.  Viime vuosina mestaruutta ei ole ensinnäkin kyetty voittamaan niin yksinkertaisella karvauspelillä, jota Happee esittää. On vaadittu sekä järjestelmän vaihtelua että työntämistä keskialueen karvauksesta koko kentän prässiin. Tätä monipuolisuuttaa Pulkkisen suojateilta ei vielä löydy.

Toinenkin seikka liittyy puolustuspeliin. Hirvien pallottomien pelaajien vartiointi ontuu vielä liikaa. Varsinkin selän taakse unohtuu liian usein palloton vapaaksi. Kevään kovimmissa peleissä näin ei saa olla. Osittain tämä johtuu kohtuullisen puhtaasta aluepuolustuksesta, jossa pyritään pikemmin estämään syötöt selkään kuin merkkaamaan miehet sieltä. Happeen valmennuksen olisi kuitenkin syytä harkita siirtymistä alueellisen miesvartioinnin suuntaan. Silloin pallottomat vartioitaisiin selästäkin tarkemmin. Puolustuspelissä myös peittopelissä on edelleen paljon parannettavaa.

Kolmanneksi myös Hirvien hyökkäyspeli kaipaisi monipuolistamista. Sen tietty yksipuolisuus tuli ilmi, kun Classic vieraili Monitoimitalolla kärkikamppailussa viime sunnuntaina. Tamperelaiset vaihtelivat karvausjärjestelmäänsä näppärästi. Keskialueella järjestelmä oli W alueellisena miesvartiointina. Prässivaiheessa syvällä Happeen päädyssä Classic käytännössä merkkasi miehet. Prässäsi siis melko puhtaana miesvartiointina. Happee ei osannut reagoida viisikkoina tähän toistuvaan karvausjärjestelmän muutokseen. Seurauksena prässin avaamisessa meni hieman sormi suuhun. Kevättä kohden jyväskyläläisten on syytä oppia reagoimaan viisikkopelissä tällaisiin muutoksiin.

Neljäs parannettava pääseikka on pelin virtailun parempi hallinta. Happeen suorien hyökkäysten aallot ovat joukkueen ehdoton vahvuus, kuten yllä totesin. Tietyissä tilanteissa kannattaisi kuitenkin pitää vain pallo omilla eikä pyrkiä suoraan maalintekopaikkaan. Näin on esimerkiksi muutaman maalin johtoasemassa. Pallonhallintahyökkäykset ovat salibandyssä tapa pelata kelloa pois – varsinkin jos vastustaja ei työnnä karvauksessa. Lisäksi pelin virtailun hallinnalla kontrolloi peliä, on niin sanotusti kuskin paikalla ottelussa eikä vietävänä matkustajana. Mitä pidemmälle kevät etenee ja pelit kovenevat, sitä tarkemmaksi peli muuttuu. Silloin kuskin paikalla oleva joukkue on vahvemmilla: vähemmän altis virheille.

Viides ja viimeinen parannuskohde on hieman yllättäen ylivoimapeli. Happee on tarvinnut yli neljä minuuttia ylivoima-aikaa yhteen maaliin. Sillä sijoittuu liigan ylivoimien keskikastiin. Tämä yllättävää, koska Pulkkisen pojat ovat tehneet eniten maaleja sarjassa. Näkemäni perusteella ongelma piilee liian seisovassa ylivoimassa. Pelaajat ja pallo pitää saada paremmin liikkeelle, kun kentällä on enemmän omia kuin vastustajia.

Kestääkö kuula?

Mielenkiintoista on myös nähdä Hirvien pään kestävyys pudotuspeleissä. Happeen nuoriso-osasto on tottunut suorastaan jyräämään A-poikien pudotuspeleissä. Nyt edessä ovat kuitenkin miesten play offit yhtenä mestariehdokkaana. Tilanne on uusi. Kuinka jyväskyläläiset osaavat sen käsitellä? Vastaan ei asetu poikamaajoukkueen kämppäkaveri vaan herroja nimeltä Mikael Järvi, Harri Forsten, Timo Toivonen, Mikko Kohonen, Sami Koski ja Tatu Väänänen.

Pulkkisen henkisen valmennuksen kyvyt asetetaankin kevään korvalla kovaan puntariin.