Suomen päävalmentaja julkistetaan torstaina – ”Salibandyssä merkittäviä muutoksia”

Torstaina on luvassa mielenkiintoisia salibandyuutisia. Salibandyliitto lähetti tänään kutsun medialle torstaina järjestettävään tiedotustilaisuuteen.

Salibandyliiton uusi hallitus päättää useista asioista keskiviikon kokouksessaan. Päätöksistä kerrotaan medialle klo 14.00 alkaen Olympiastadionin uumenissa sijatsevassa Urheilumuseossa.

– Salibandyliiton uusi hallitus aloitti toimintansa vuoden alussa ja on lyhyessä ajassa saanut aikaan merkittäviä uudistuksia ja muutoksia, kutsussa todetaan.

Tilaisuudessa julkistetaan miesten maajoukkueen uusi päävalmentaja tiimeineen sekä Salibandyliiton ja maajoukkuetoiminnan uudelleenorganisoitumisen malli. Pääkallo.fi:n tietojen mukaan maajoukkueen uusi päävalmentaja on Classicin liigajoukkueen valmentaja Jarkko Rantala.

Luvassa lienee uutisia myös erotuomasektorilta, sillä paikan päällä tilaisuudessa on Salibandyliigaerotuomarit ry:n puheenjohtaja Lasse Vuola.

Maajoukkuevalmennuksen ja Vuolan lisäksi paikan päällä on mm. Salibandyliiton tuore puheenjohtaja Mika Kaltala.

15 comments

  1. Kovin on kokematon Rantala vielä näillä kentillä ja tiukoissa paikoissa täysin testaamaton. Pelin sisällä kun pitäisi pystyä tekemään muutoksia, ja onnistuneita sellaisia.

  2. Aika tiukka testi oli nuorten MM-finaali Ruotsia vastaan. Suomi voitti. Rantala nimenomaan pystyy tekemään ratkaisuja pelin aikana, siihen ei moni liigavalmentaja pysty.

  3. Mitähän ratkaisuja Rantala teki perjantaina kun SSV voitti Classicin 12-4?
    Sekoitti (taas) kaikki kentälliset ja lopunkin järjen pelistä.
    Ei edes aikalisää ottanut, peli meni ihan käsistä.

  4. Rantala, Riihimäki ja fysiikka puolelle Matilainen.
    Eivät eniten voittaneita kavereita, mutta pontettiaalia on.

  5. ”… ja on lyhyessä ajassa saanut aikaan merkittäviä uudistuksia…” Mitä uudistuksia? Kaltala kehuu itseään jo etukäteen.

    Tässä ajassa kuka tahansa olisi saanut jo valittua uuden päävalmentajan. Nykky vei näitä poikia komeasti.

  6. Samaa mieltä nimimerk. ”merkittäviä mitä?” kanssa. Kannattais melkeen ennemmin antaa tekojen puhua puolestaan eikä kehua etukäteen asioista joita ollaan A) tehty mutta ei tiedotettu ja/tai B) mahdollisesti tehdään (kunhan ensin hoidetaan alta pois sellanen ”formaliteetti” että tehdään asiasta virallinen päätös päivää ennen tiedotustilaisuutta).

  7. Mielestäni päävalmentajan valinta on toissijainen uutinen tässä tiedotustilaisuudessa. Paljon enemmän kiinostavat nuo muut uudistukset, joilla voi olla suomalaisen salibandyn kannalta paljon enemmän merkitystä. Mikäli uusi puheenjohtaja on aloittanut lupaamallaan linjalla, liiton toimihenkilöiden työjärjestykset menevät uusiksi, alueorganisaatioihin on odotettavissa muutoksia ja toimihenkilöiden työ tavoitteellistetaan tulospalkkauksella. Lisäksi liiton koulutus- ja lakimarkkinointitoiminta uusitaan.

  8. Veikkaan nuorta porilaista nousevaa kykyä Nylundin Pekkaa kakkosvalmentajaksi. Upea mies!