Suora liiganousu kolmen kauppa – Steelersin karsintahaaveet murenivat

Indians kärsi kauden ensimmäisen kotitappion sunnuntaina ÅIF:aa vastaan. Kuva: Joni Winsten

Indians kärsi kauden ensimmäisen kotitappion sunnuntaina ÅIF:aa vastaan. Kuva: Joni Winsten
Indians kärsi kauden ensimmäisen kotitappion sunnuntaina ÅIF:aa vastaan. Kuva: Joni Winsten

Miesten Divarissa pelattiin viikonlopun aikana peräti 11 ottelua. Liigakarsintojen suhteen ratkaisuja nähtiin sekä lauantaina että sunnuntaina. Suora liiganousu on kolmen kärjen kamppailu, jossa Indiansilla on pienoinen etumatka, kun jäljellä on kolme ottelua.

Liigakarsintapaikoista taistelee Indiansin, Blue Foxin ja ÅIF:n lisäksi vielä M-Team. Neljän kärjellä ei ole enää keskinäisiä otteluita jäljellä. Viikonlopun aikana SB Welhojen ja Steelersin haaveet kevään karsintapeleistä kaatuivat lauantain vierastappioihin.

SB Welhot menetti käytännössä viimeisenkin oljen korren hävittyää lauantaina SB Vaasalle lukemin 10-4. Kuopiolaisten pääkäskyttäjä Mikko Tiihonen oli tyytymätön joukkueensa esitykseen.

– Kauden toinen konttaus. Ensimmäinen erä oli kohtalaista peliä, mutta toisesta erästä lähtien kentällä oli lammaslauma joka lähinnä keskittyi määkimään tuomareille. Kaveri muutti karvaustaan, johon emme pystyneet reagoimaan riittävän ajoissa. Peiliin katsomisen paikka niin pelaajilla kuin valmennuksella, Welhojen valmentaja Mikko Tiihonen kommentoi seuran kotisivuilla.

Espoon Otaniemessä Indians ja Steelers kohtasivat vieraiden kannalta kuoleman ottelussa. Hämeenlinnalaiset olivat pakkovoiton edessä liigakarsintoja ajatellen ja joukkue aloittikin vahvasti. 35 peliminuutin kohdalla vieraat johtivat peräti 5-0, mutta sitten alkoi Indiansin nousu. Viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Indians johti 7-5, mutta Steelers tuli vielä 7-7-tasalukemiin. Jatkoajalla ratkaisun iski Indiansin Valtteri Kainulainen.

Steelersin liigakarsintahaaveet murenivat viimeistään sunnuntaina, kun ÅIF haki pisteet Indiansilta ja vahvisti näin kolmatta sijaa. Steelersin murskavoitto FoSusta sunnuntaina oli laiha lohtu, sillä loppukauden otteluista jää panokset joukkueen osalta puuttumaan.

– Ennen peliä selvisi, että kolmas tila on menetetty ja se kyllä näkyi joukkueesta avausvitosella. Me oltiin aivan kuutamolla. Toinen erä oli meidän totaalinen näytös ja kaveri kyllä tippui siinä kyydistä. Kolmannessa pelattiin ainoastaan kello pois. Jos me oltiin väsyneitä, niin kyllä oli sitten FoSukin, Steelersin valmentaja Petri Kemppainen kertasi seuran kotisivuilla.

Blue Foxin voitettua molemmat viikonlopun ottelunsa ja Indiansin saavutettua vain kaksi pistettä, kapeni ero joukkueiden välillä kolmeen pisteeseen. Indians jatkaa sarjakärjessä, kun jäljellä on kolme ottelua.

Miesten Divari jatkuu maanantaina 18.2., kun liigakarsintoihin tähtäävä M-Team kohtaa Blackbirdsin Helsingin Ruskeasuolla. Divarin runkosarjan viimeinen kierros pelataan sunnuntaina 3.3.2013.

Divarin tilastot Salibandyliigan sivuilla.

Perjantain 15.2. tulos:
PSS – M-Team 5-8

Lauantain 16.2. tulokset:
SB Vaasa – SB Welhot 10-4
Blue Fox – Karhut 7-3
SalBa – FoSu 7-8
Indians – Steelers 8-7ja.
ÅIF – Top Team 15-6

Sunnuntain 17.2. tulokset:
Indians – ÅIF 6-8
SalBa – Merikoski SBT 9-7
SB Vaasa – PSS 6-7
Top Team – Blue Fox 3-15
Steelers – FoSu 10-4

Maalikooste PSS – M-Team

Maalikooste SB Vaasa – SB Welhot

9 comments

  1. Inkkarit nousee ja ÅIF & Blue Fox karsii. M Team pääsee lähelle, mutta ei riitä. Sipoolaisilla ”naurettavan helppo” loppuohjelma verrattuna muihin karsintapaikkaa tavoitteleviin. Vastassa helpohkot Karhut ja Merikoski sekä viimeisellä kierroksella pettynyt Steelers kotona. Vähintään 5 pinnaa jotka riittää kolmossijaan. BlueFoxilla PSS vieraissa ja SB Vaasa & Welhot kotona. Noista se kairaa minimissään sen 4 pinnaa, joka riittää kakkosijaan. Indiansin sarjanousu on käytännössä varma, sillä vastassa on vieraissa pisteautomaatti Merikoski ja kotona toinen samaa kategoriaa edustava TopTeam. Lisäksi Espooseen saapuu vielä peliotteensa joulutauolla kadottanut SalPa. Eli onnea Espoo!

    Karsintaan siis BlueFox ja ÅIF. Toivotaan että kokenut ja osaava BlueFox nousee liigaan ja saadaan lisäväriä Pohjanmaalta sarjaan. Eiköhän ne noustessaan tyhjää lähiseurat (SB Vaasa, Nibacos jne) ja saa kohtalaisen nipun jalkeille.

  2. Tarmo, nyt on ihan pakko korjata! Se on SalBa 😉 SalPa tulee salosta . On kyllä salibandyseura, mutta kakkosdivarissa tosin!

  3. Vaasalaiselle: Kumpi on traagisempaa, se että bluefox pelaa kaaripalloa vai se että ette pärjää joukkueelle joka mielestäsi pelaa aataminaikaista pelityyliä? ehkä jälkimmäinen

  4. Vaasallako ei kaaripallo kuulu kuvaan, vaikka pelitapa on apinoitu n. 80 kilometrin päästä?

  5. Suora liiganousu on vain teoriassa enää kolmen kauppa.

    Inkkareilla on kolme ottelua jäljellä ja vastassa Divarin kaksi selkeästi heikointa joukkuetta, Top Team ja Merikoski, joka ei ole saanut edes kauden avausvoittoa. Inkkarit ottaa takuuvarmasti tarvittavat pinnat plakkariin ja pelaa ensikaudella liigassa.

    Pääkallon jutussa mainitut BlueFox ja ÅIF kuuluvat Divarin peruskalustoon eikä kummallakaan joukkueella ole oikeasti haluja nousta liigaan. Nykyisin tasoero salibandyliigan ja divarin välillä on vähintääkin yhtä suuri kuin jääkiekossa ja viime vuosina on nähty, että useat liigaan nousseet divarijoukkueet ovat tehneet ranskalaisen visiitin liigaan.

    Taloudelliset ja urheilulliset resurssivaatimukset ovat liigassa paljon korkeammalla tasolla kuin divarissa ja vain aniharvat divariseurat pystyisivät täyttämään edellytykset, joita liigaseuralta vaaditaan. Inkkareiden jälkeen M-Team ja Steelers ovat toistaiseksi niitä harvoja joukkueita, joilla taustat ovat siinä kunnossa, että voisivat lähteä kokeilemaan siipiensä kantavuutta Salibandyliigassa.

    Divarin kolmella viimeisellä kierroksella tullaan vielä näkemään yllätyksellisiä lopputuloksia ja ottelut tarjoavat herkullisia kohteita vedonlyöntiin perehtyneille säbäniiloille. Voidaan puhua jopa ylikertoimista, joista on mahdollisuus netota mukavia taskurahoja.

    Otsikossa mainitun liiganousun sijaan sanoisin, että liigakarsintapaikat on kolmen kauppa ja kolmikosta BlueFox, ÅIF sekä M-Team löytyvät kaksi liigakarsijaa. Tästä joukosta M-Team on ainoa joka aidosti haluaisi nousta liigaan. BlueFoxin jarruttelu on jokakeväinen ilmiö ja ÅIF saattaa vielä yllättää vedonlyöjien iloksi kohdatessaan Karhut ja Merikosken.

    Kasvattajaseuraansa ÅIFiin palannut salibandypersoona Tuomas Savukoski enteilee jo Twitterissä tappiota sunnuntain vieraspelistä Karhuja vastaan.
    https://twitter.com/Antrsafu/status/303443739647549440

    Pitäisikö kiittää vinkistä ja pelata panokset Karhujen voitosta?
    Ei, sillä vastuullinen vedonlyöjä ei koskaan pelaa oman kylän joukkueen häviöstä