Video: OLS-hyökkääjältä taitava yksilösuoritus: kolme pelaajaa kahville ja namupassi

OLS ja Ilves taistelivat lauantaina Oulussa Salibandyliigassa säilymisen kannalta tärkeistä pisteistä. Ottelu oli tasainen loppuun asti, mutta päättyi lopulta kotijoukkueen voittoon lukemin 7-5. Videokoosteessa on nähtävillä todellinen herkkupala.

Ottelun loppuhetkillä nähtiin huikea yksilösuoritus, kun OLS:n vasta 18-vuotias Petro Rautio pyöritti kolme Ilves-pelaajaa kahville ylivoimalla ja antoi vielä namupassin Mikko Saarniolle takatolpalle. Saarnio kiitti ja sijoitti pallon Ilves-maaliin ajassa 59.53.

Ilves nousi kolmannessa erässä 6-2-tilanteesta jo 6-5-lukemiin, mutta ei saanut tasoitusta aikaiseksi. Vieraiden Tommi Merron kuppi meni nurin lopullisesti ajassa 59.31. Tehomies hankki itselleen 2+5+20-minuutin rangaistuksen mailaanlyönnin sekä epäurheilijamaisen käytöksen myötä.

Kotijoukkueen Petri Niemelä teki ottelussa kolme maalia ja Valtteri Parviainen osui kahdesti. Tappion myötä Ilves on suoran putoajan paikalla, kun pelaamatta on enää kolme kierrosta. Lauantaina Ilves matkustaa Josban vieraaksi.

8 comments

  1. Parviaiselta lähtee hyvä kantti, vastaavasti Merrolla se ei kestä 😉

    29 min kiukuttelujäähyjä kun ei pärjännyt toiselle tuplapelaajalle kaksinkamppailuissa.

  2. Iha ok äijä tuo petro 😀 ite kyl tein enemmän tehoja tuossa.. eli oo parempi(?) :’D hyvä petro kuitenki!!

  3. Risto Töllikön (NST) soolo omalta maalilta läpi Happeen ykköskentällisen ja lopuksi maajoukkueveskari Kososen ohitus on selkeästi upeampi ja vaikeampi temppu kuin oheinen oululaissuoritus, joka hyvä on toki sekin. Töllikön maalista oli täällä video joku aika sitten.

  4. hyvä että on joku asia josta iloita kauden päätteeksi.