
Jos Josban kotiviikonlopun ensimmäinen peli kulki tasaisissa merkeissä, oli sunnuntain peli aivan toista maata. Edelleen hiuksen hienosti miesten Salibandyliigan viimeisestä pudostuspelipaikasta taisteleva Koovee suorastaan käveli kotijoukkueen yli tylyin lukemin 10–2.
Mihin ottelu ratkesi?
– Kotijoukkue hallitsi palloa hienokseltaan ensimmäiset 15 minuuttia, yhdestä takaiskusta huolimatta. Peli kulminoitui jo ajassa 16.21, kun Josban Otto Moilasen väkivaltaisuudesta saama viiden minuutin rangaistus poiki Kooveelle kaksi ylivoimaosumaa erän loppuun. Ottelu kääntyi jäähyn jälkeen selvästi vierasjoukkueelle, joka seuraavissa erissä namutteli taululle vielä seitsemän lisämaalia joensuulaisten pelin jäätyessä täysin. Erityisen silmiin pistävää oli Josban valtava harhasyöttöjen määrä sekä maalivahtien heikko peli. Koovee sumputti keskikentän mainiosti ja piti maalinedustansa hyvin puhtaana pakottaen kotijoukkueen pelaamaan laidoissa ja kulmissa.
Ottelun hahmo?
– Koko Kooveen joukkueen voi sanoa onnistuneen hienosti. Jalka liikkui huomattavasti Josbaa paremmin ja omissa paikoissa oltiin teräviä. Tämän lisäksi tamperelaisjoukkue puolusti viisikkona erittäin hyvin. Esille nousi erityisesti hirmutehot iskenyt ex-Josba Aapo Mutanen (3+1) ja Kooveen Tupla-pelaaja Paul Kotilainen (2+2).
Ottelun puheenaihe?
– Otto Moilasen saama viiden minuutin jäähy jaksoi puhuttaa pitkään vielä pelin jälkeenkin. Tilanteen voi tarkistaa videolta tämän jutun lopusta. Kooveen Tommi Puustinen loukkaantui tilanteessa ja joutui jättämään loppupelin väliin.
Kommentit:
– Pelin selkeä kulminaatiopiste oli ensimmäisen erän viitosen jäähyssä. Ennen sitä peli oli hyvin hallussa ja onnistuttiin luomaan myös paikkoja. Paljon tällä kaudella hävinneelle joukkueelle tälläinen tilanne oli lamauttava. Meiltä hävisi jäähyn jälkeen pelin konsepti. Harmi, että päättyi tällä tavalla, sanoi Josban päävalmentaja Antti Ruokonen, joka oli tiedotustilaisuuden alussa näyttänyt toimittajille videon Moilasen ja Puustisen törmäyksestä.
– Ollaan saatu puolustuspeli hyvään kuntoon samalla kun maalivahti on torjunut mainiosti. Voitto antoi mahdollisuuden perjantain peliin, johon keskitytään nyt täysillä, totesi Kooveen päävalmentaja Arto Riihimäki lyhyesti.
Tilastohuomiot:
– Jo mainittujen Kooveen pistemiesten lisäksi uraansa lopetteleva Lasse ”Pöllö” Salminen onnistui maalaamaan kahdesti. Huomioitavaa oli myös Josban maalivahdin Lauri Hyytiäisen sukellus mainion Ilves-pelin jälkeen. Mies päästi maaleja peräti kahdeksan, torjuen vain kuudesti.
Jatkossa:
– Illan lopputulos avasi yhdessä muiden pelattujen ottelujen kanssa jo lähes suljetuiksi katsotut rajaviivat. Perjantain pelissä Koovee saa vastaansa tänään Ilvekselle hävinneen Erän. Panoksena pelissä on viimeinen paikka pudotuspeleissä. Samalla Josba ja muut liigan pohjaapitävät ratkaisevat suoran putoajan ja karsijoiden kohtalon. Joensuulaiset saavat silloin vastaansa hurjaan kevätvireeseen päässeen SSV:n, ja pelin tulos mahdollistaa kaiken suorasta putoamisesta suoraan säilymiseen.
Sunnuntain liigakierroksen muut tulokset:
Ilves-Erä 8-4, SSV-OLS 6-3, SPV-Tor 10-2
Linkit:
Ottelun tilastot, Josban otteluraportti, Kooveen otteluraportti
Otto Moilasen viiden minuutin jäähyyn johtanut rike:
Teksti: Lauri Havukainen, Joensuu