Salibandyn Divarikarsinnat pyörähtivät käyntiin viime viikonloppuna ja tulevan viikonvaihteen aikana alkaa toinen kierros.
Ensimmäisellä kierroksella ottelivat Pohjois-Suomen ja Pohjanmaan lohkojen kaksi parasta keskenään sekä Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen vastaavat keskenään. Voittajina toiselle kierrokselle selviytyivät Kajaanin Papas, rovaniemeläinen RSB-Team, LeBa-96 Kontiolahdelta ja Kotkan Reipas.
Toisella kierroksella Papas saa vastaansa Divarinousua kovasti havittelevan Sisä-Suomen lohkon voitaneen O2JKL:n Jyväskylästä. Kyseessä on varmasti yksi kierroksen mielenkiintoisimmista pareista, sillä viime kauden päätteeksi Divarista tippuneella Papasilla on niin ikään kova hinku takaisin ylös.
RSB-Team kohtaa sen sijaan Länsirannikon lohkosta SBS Wirmon. Kumpaakin joukkuetta pidetään kovana kotijoukkueena, joten odotettavissa on tiukka sarja. LeBa-96 pelaa toisen kierroksen mittelönsä Etelä-Suomen ykköslohkossa toiseksi sijoittuneen SC Hyvinkään.
Kotkan Reippaan vastustajaksi astelee salibandyn puolellakin pitkät perinteet omaava, oman lohkonsa selvästi voittanut HIFK. Kauan on helsinkiläisleirissä kuljettu yössä, alkaako tänä keväänä seuran uusi tuleminen?
Mielenkiintoista on myös nähdä, miten käy parissa FBC Turku – Tikkurilan Tiikerit. Kummallakin on pitkä historia maamme toiseksi korkeimmalta sarjatasolta ja kumpaakin on povattu varteenotettavaksi nousijakandidaatiksi tänä vuonna.
Nousijakandidaatti on varmasti myös Etelä-Suomen kakkoslohkon voittanut SB Vantaa, joka kohtaa Sisä-Suomen lohkon kakkosen, Lammin Salibandyn.
Karsinnat pelataan paras kolmesta periaatteella, eli kahdella voitolla jatkoon kolmannelle kierrokselle. Kolmannella kierroksella on mukana enää kolme paria, joista voittajat nousevat kaudeksi 2013-14 Divariin Top Teamin, FoSun ja Merikosken tilalle.
Näin pelataan:
O2JKL – Papas
23.3. klo 18.30 O2JKL – Papas Monnari
30.3. klo 17.00 Papas – O2JKL Kajaanihalli
31.3. klo 14.00 O2JKL – Papas Monnari (tarvittaessa)
RSB-Team – SBS Wirmo
23.3. klo 18.00 RSB-Team – SBS Wirmo Keltakangas
30.3. klo 17.00 SBS Wirmo – RSB-Team HaNi-halli
31.3. klo 18.00 RSB-Team – SBS Wirmo Keltakangas (tarvittaessa)
LeBa-96 – SCH
23.3. klo 17.00 LeBa-96 – SCH Kontiolahden lh
30.3. klo 17.00 SCH – LeBa-96 Martinhalli
31.3. klo 17.00 LeBa-96 – SCH Kontiolahden lh (tarvittaessa)
HIFK – Kotkan Reipas
22.3. klo 20.00 HIFK – KoRe Campo Sport 1
24.3. klo 17.00 KoRe – HIFK Karhuvuoren UT
26.3. klo 19.30 KoRe – HIFK Karhuvuoren UT (tarvittaessa)
FBC Turku – Tiikerit
22.3. klo 18.30 FBC Turku – Tiikerit Sport Garden
27.3. klo 19.30 Tiikerit – FBC Turku Tikkurilan UT
Aika auki FBC Turku – Tiikerit Sport Garden (tarvittaessa)
SB Vantaa – LaSB
23.3. klo 15.00 SB Vantaa – LaSB Myyrmäen UT
30.3. klo 17.00 LaSB – SB Vantaa Lammin Liikuntakeskus
31.3. klo 15.00 SB Vantaa – LaSB Myyrmäen UT (tarvittaessa)
Viimeiseen vaiheeseen pääsee:
Wirmo
Leba-96
Kotkan Reipas
SB Vantaa
FBC Turku
O2JKL
Toivottavasti RSB-Team nousee divariin olisi koko juttu lappilaisen salibandyn kannalta. Go RSB GO. Let`s play SBS Wirmo.
Kauas on pitkä matka. Olisi RSB:lle erityisesti kallis ja raskas kausi.Divariseurojen tuloilla matkailu lähes koko Suomen alueella tuntuu vaan aika haasteelliselta.
divariin takas 2 lohkoa. Taloudellisesti sopis varmaan joka seuralle paremmin….
No ei tosiaankaan. Niin urheilullisesti ja sarjan tason kannalta oli loistava uudistus yhdistää lohkot. Pienehkö ongelmakohta lienee tällä hetkellä se, että Divarista on helppo tippua(kolme suoraan alas) ja Kakkosesta on pirun vaikea nousta(3-vaiheinen karsinta).
ei tuo kahden lohkon systeemi auta tuohon reissaamiseen juurikaan. Suomi on edelleen pitkä maa, joten pohjois-etelä suuntaista reissaamista olisi kumminkin tarjolla. Lisäksi 2 lohkoa vaatisi sen 20 joukkuetta nykyisen 14 sijasta. Nykyinen malli on toimiva, välimatkat ovat taloudellisesti haaste, kuten aiemmissa postauksissa todettiin.
Ykköseen kaksi lohkoa, kaksinkertainen sarja ja pudotuspelit runkosarjan päätteeksi: ykkönen vastaan nelonen, kakkonen vastaan kolmonen. Niiden voittajat vielä vastakkain ja voittaja edelleen toisen lohkon parasta vastaan. Toinen nousee, toinen karsii liigan toiseksi viimeistä vastaan.
Kakkosen länsilohkon sisäiset pleijarit ovat paras liiton tekemä uudistus aikoihin. Sitä mieltä ovat Länsirannikolla kaikki, joiden kanssa asiasta on puhuttu.
Kaksinkertainen sarja ei toisi niin paljon reissuja kuin taannoin, kun Divarissa oli kaksi lohkoa ja kolminkertainen sarja. Joku työuraan/perhe-elämään/muuhunkin satsaava voisi innostua Divarista. Nyt se on monille joko liiga tai kakkosdivari.
Voisihan sen pelata myös kahtena 8-10 joukkueen divarilohkona. Pleijarit vois olla sitten vaikka ristikkäin lohkojen välillä esim. paras kolmesta-menetelmällä. Jos haluaa, lohkojen sisällä vois olla vaikka säälipleijaritkin.
Pointtina nyt lähinnä, että kyllä niitä mahdollisuuksia taitaa olla aika paljon 🙂
Miksis HIFK pelaa kaksi peliä vieraissa putkeen… jos ei oo varaa kahteen kotipeliin ei varmaankaa oo varaa myöskään divariin!
Olisiko Hifk:n tapauksessa kyse hallien puutteesta? Runkosarjan perusteella helsinkiläisillä pitäisi olla kotietu.
Hallipula todellakin on se syy
Ja lisättäköön tuohon Hifkin halliongelmaan se, että normaali kotikenttä Pasilan Uh nähtävästi ei ole käytössä joten ainoa kotiottelu joudutaan pelaamaan Campossa!!
Hallipulat kertoo aika paljon siitä,miten salibandy asioita hoidetaan Helsingin päässä.
Hallipulat Helsingin päässä voi myös johtua siitä, että täällä pelataan miesten:
– 2-divaria kahdessa lohkossa
– 3-divaria neljässä lohkossa
– 4-divaria kahdeksassa lohkossa
– 5-divaria 16 lohkossa
– 6-divaria kahdeksassa lohkossa
Lisäksi naisten 2-4-divareita seitsemässä lohkossa ja tähän päälle kymmenet juniorisarjat ja muutamat liiga- & divarijengit miehissä ja naisissa.
Tietystikään kaikki joukkueet eivät ole nimenomaan Helsingistä ja kaikkia pelejä/turnauksia ei pelata Helsingissä. SSBL:n Etelä-Suomen hallilistan mukaan käytössä on 11 hallia, joissa yhteensä 25 kenttää käytettävissä. Tosin näistäkään kaikki ei taida olla soveltuvia/käytössä salibandyyn (Ruoholahden kentät, Vuosaaren UT, Latokartanon toinen sali). Toki Vantaan ja Espoon kentät helpottaa tilannetta.
FBC, Leba ja SB Vantaa joukosta ehkä etukäteen kovimmat.
Suurin ongelmahan omasta mielestä ei ole divarin lohkojen määrässä vaan suoran tippujien määrä divarista. Kolme joukkuetta 14 joukkueen sarjassa on aivan käsittämätöntä. Siihen lisätään vielä 2. divarin nykyinen taso, niin pelillisesti kuin taloudellisestikin.
Ratkaisu ongelmaan on yksinkertainen(ainakin paperilla), kakkoseen 3-4 lohkoa jolloin pelit kovenevat ja budjetti kovenee. Näin ollen valmiudet divariin olisivat paljon paremmalla mallilla. Meidän 2.div joukkueen budjetti oli n. 15k euroa tällä kaudella pohjois-lohkossa. En tiedä paljon divarijoukkueilla on, mutta taitaa olla aika suuri ponnahdus nykymallilla. Tähän vielä pieni sarjamuutos divarissa ja kakkosessa. esim. 4 kakkosdivari lohkoa josta 2 menee jatkoon, yksittäisillä otteluilla 2 kierrosta joista voittajat karsivat divarin 2. ja 3. viimeistä vastaan sekä viimeinen tippuu suoraan.
Eilen HIFK-KoRe kertakaikkiaan hyvää salibandyviihdettä! HIFK voitti jatkoajalla, joskin jäi mielikuva että KoRe on taitavampi/taktisempi nippu. Näitä lisää!
Tälläkaudella Ifk:lla neljä jatkoaikaa ja kaikki hoidettu.Uuden tulemisen jälkeen viisi jatkoaikaa ja kaikki hoidettu.
On varmasti fyysisesti ja henkisesti kovan joukkueen merkki.
Toiseen juttuun tuli jo kommattua, mutta FBC ja Leba odotetun vahvoja. Ennakoin näistä ainakin toista nousijaksi.
Nykymallinen 1.divari alkaa seuroille varsinkin useamman kauden ponnistuksena olemaan vähän liian rankka kuvio. Taloudellisesti se on haastava, etäisyydet ovat pitkät ja suoria putoajia on peräti kolme. Vastaavasti 2.divarin ja 1.divarin kuilun on anettu samaan aikaan kasvaa käsittämättömällä tavalla, niin urheilullisesti kuin taloudellisesti. Itse olen ehdottomasti sen kannalla, että divariin kaksi lohkoa takaisin, vaikka sitten 8-10 joukkueen lohkoina sekä 2.divarista puolet joukkueista/lohkoista pois, jotta taso siellä nousee. Tämän jälkeen kolmen ylimmän sarjantason joukkuemäärät ja lohkomäärät alkaisi näyttää jo vähän enemmän pyramidilta kuin nykyisin.
Nykymallinen divari on erittäin hyvä! Kuka oikeasti haluaa takaisin sen mahdollisuuden, että siellä voi pärjätä kaveriporukoilla treenaamatta? Taloudellisesti se on ponnistus, mutta niin pitää ollakin. Kun rima on korkealla, niin se pakottaa tekemään duunia ja nostaa perseilyn kynnystä.
Divariin lohkottomuus on mielestäni resurssien suurta tuhlaamista. Miksi halutaan seurojen polttavansa vähät rahansa tolkuttoman pitkiin bussimatkoihin ympäri Suomea? Mitä jos rahat käytettäisiin vaikka yleisön viihdyttämiseen, paremman valmennuksen hankkimiseen, palkintorahoihin tai vaikka väliaikakahvilan rakentamiseen? Dieselin poltto ei mielestäni edistä lajia tuossakohtaa pätkääkään. Liiga on toinen juttu kuin divari.
Naurettavien resurssien haastaminen Suomenmatkailuun on mieletöntä. Kovia pelejä saa muutenkin ja paikallispeleissä on tunnelmaa. Etenkin Länsirannikon pudotuspeleissä. Suosittelen kokemusta muillekin.
Jos ei resurssit riitä pelaamaan yksilohkoisessa divarissa, sitten pitää jäädä varmaan vetämään aluesarjaa. Ehdottoman hyvä asia tämä yksilohkoinen divari. Taso on noussut ja vielä jos saataisiin tasontarkastus tuohon 1. ja 2.divarin välille, vielä parempi. Liigan tapaan viimeinen suoraan pois ja kaksi viimeistä karsimaan.
Tämä johtaa mielestäni siihen, että divaria pelaavat ne joukkueet joilla on riittävästi rahaa eikä välttämättä joukkueet jotka sen pelaamalla ansaitsisivat. Tässä tulee se urheilullinen vääryys. On joukkueita joilla ei ole käytännössä varaa lähteä karsimaan ja voittaa niitä. Ei se kovaa ja tosissaan treenaaminen ole kallista, menestyminen saattaa olla.
Urheilu on siellä kärkitasolla muutakin kuin kilpailua pelikentällä. Se on myös kilpailua taustoilla. Näin se menee ja ihan oikein niin. Ei se pelkästään niin mene että SSV ja SPV on aina parempia kuin muut. Ne osaa myös kerätä massia. Classic osaa myös kerätä muttei osaa käyttää. Samoin KrP. Sitten on sellaisia jotka osaa urheilla mutta muut taustat ei riitä.
Urheilullinen vääryys my ass. Urheilullinen oikeus on siinä, että parhaat ja työtä pelkäämättömät yksilöt voi hakeutua parhaisiin organisaatioihin niin halutessaan. Kuka sanoo, että on pakko jauhaa jengissä, missä ei taustat ole kunnossa, eikä kiinnostusta tehdä asialle mitään? Kuka urheilullinen ja tavoitteellinen yksilö tällaista aidosti haluaa? Yrittäkää nyt hyväksyä se tosiasia, että laji on kasvanut ja vaatimukset kovempia kuin ennen?
Sitäpaitsi, sanonko mikä on ihan oikeasti mieletöntä? Meillä on lähes joka puolella maata aivan liikaa seuroja tavoittelemassa paikkoja auringosta omillaan aivan liian ohuilla organisaatioilla, ilman kunnollista juniorityötä jne. Se, että seuroja on paljon enemmän, kuin pelikelpoisia halleja ja kaikki on yhden tai kahden päällekkäisissä rooleissa touhuavan puuhamiehen varassa, on kaikkein mielettömintä mitä voi olla. Yhteistyöhön ei kyetä, koska pelätään oman roolin jäävän mitättömäksi. Ei sarjajärjestelmän ole tarkoituskaan palvella sitä, että idioottimaisten ja yhteistyökyvyttömien nurkkapatrioottien pyörittämät seurat menestyy. Pääkaupunkiseudulla on 2 lohkollista paskoja 2.divarijengejä, länsirannikolla kai 2 jengiä joka kylässä, Sisä-Suomessa Tampereen, Hämeenlinnan ja Jyväskylän porukoita on 2-4 per kaupunki. Lahdessa on ihmetelty vuosikaudet, kun ei saada kunnollista divarijengiä…mistäköhän syystä? Muusta maasta puhumattakaan. Esimerkkejä on pilvin pimein. Käykää katsomassa noita pöytäkirjoja, kuinka pelejä pelataan 8 ukon rostereilla…
Pahoittelut nyt vielä koko lajin puolesta tästä kehityksestä kaikille niille, joille salibandy on lähinnä laji, johon voi tulla pyöreempikin lihapulla guruilemaan kärkisarjoihin kun työnteko ei maistunut lätkässä tai futiksessa.
Kiitoksia vastauksista.
Kilpailu urheilullisinta perustein tai taloudellisin perustein on toki valintakysymys. Näin katsojan näkökulmasta on vaikea kuvitella, että maksaisivat lipusta jotta näen taloudellista tai taustatiimin ylivoimaista esitystä. Isoja katsojamääriä kerää lajit joissa loistavat suoritukset kentällä ratkaisevat. Mikä on salibandyn valinta ja miten sitä ruokitaan lisää?
YHteistyöstä. Mistä johtuu ettei seurat halua tehdä yhteistyötä? Saako siitä mitään etua? Parempi menestys ei ilmeisesti palkitse tarpeeksi.
Silti, kertokaa nyt maallikolle miten pitkät bussimatkat palvelevat lajia paremmin kuin samat resurssit jossain muussa? Kärkitasolla ymmärrän sen, mutta onko divarikin kärkitasolla?
Lajin etu on että kaikki joilla taidot riittää, saadaan divariin mukaan. Sen sijaan että pelaavat alemmissa sarjoissa tai muuta kun bussimatkailu ei kiinnosta kun kuitenkin pelataan vain divaria. No joo, voin olla väärässäkin?
Huuhaa ottaa nyt ihan rauhassa ja laittaa vaikka peukun sinne mihin oli tunkemassa urheilullista vääryyttä. Tarkoitin viestilläni sitä ettei divariin nouse välttämättä parhaat joukkueet (siis ne jotka halutessaan voitoilla selvittäisivät sarjansa ja karsintansa). Liiga ja divari vaatii taloudellisesti kovia ponnisteluja, niin saa ollakin. p.s ja turha arvostella pelaajien ulkomuotoja. Liigassakin pelaa edelleen yksi ”tukevahko” kaveri isossa roolissa isoilla tehoilla.