Happee ja Classic pelaavat pronssista jo sunnuntaina

Välieräsarjansa suoraan voitoin 3-0 hävinneet Happee ja Classic pelaavat aiemmin suunnitellusta poiketen miesten Salibandyliigan pronssiottelun jo tulevana pääsiäissunnuntaina 31.3. klo 17. Ottelu pelataan Jyväskylän Monitoimitalolla.

Pronssiottelu oli alun perin merkattu pelattavaksi ensi viikon keskiviikkona 3.4., mutta molempien joukkueiden toiveesta ottelua aikaistettiin. Yhdessä ottelussa ratkeavien pronssimitalien kohtalo selviää siis jo sunnuntaina.

Runkosarjan voittanut Happee ja kolmanneksi sijoittunut Classic ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa tasaisissa merkeissä. Liigakamppailuissa Classic oli kotonaan syksyllä parempi maalein 6-5, ja helmikuussa Jyväskylässä pisteet jaettiin 7-7. Tammikuussa pelatun Suomen Cup -finaalin puolestaan voitti Happee jatkoajalla 7-8, joten tasaista ottelua voi joukkueiden välille povata nytkin. Happee oli pronssiottelussa myös viime kaudella, ja silloin Koovee oli parempi jatkoajalla maalein 7-6.

6 comments

  1. Turhahan tuota kautta on venyttää kun voi päättää jo aikaisemmin. Sunnuntai kuulostaa lisäksi paremmalta kuin arkipeli.

  2. Ei varmaan ainakaan niitä joiden suosikkijoukkueet eivät ole päässeet edes näin pitkälle.