Happeen avauspeli, SPV:n ylivoima, Erän mökki ja SSV:n kurinalaisuus

Muutaman vieraskynäilyn jälkeen nälkä kasvoi syödessä. Ehdotin Pääkallo.fi:n ylläpitäjille oman blogin perustamista. Saman tien tuli vihreää valoa. Kiitos siitä Pääkallolle. Ensimmäisessä tekstissä otan heti kiinni puolivälierien asetelmista.

Seuraavassa käyn läpi jokaisen puolivälieräparin. Jokaisesta parista on mukana taktinen piirros sarjan kannalta olennaisesta asiasta. Tekstissä on myös omat arvioni ottelusarjojen voittajista.

Happee–TPS

Tämän otteluparin jatkoonmenijästä ei ole mielestäni epäselvyyttä. Eikä se tietysti henkilökohtaista taustaani vastenkaan olisi mitenkään edullista lähteä tässä Happeeta pudottamaan. Toki fakta on myös se, että kun muissa playoff–joukkueissa ei tänä vuonna Kotilaisia ole, niin mestarisuosikki numero 1 on Happee. SSV:lläkin kun varmasti on vielä karvaassa muistissa finaalit 2006 keväällä, kun eräs Kotilainen ratkoi silloin finaalisarjan Oilersille.

Otteluparista kuitenkin alla olevan piirroksen muodossa hieman taktista faktaa. Näistä perusasioista lähdetään tällä kertaa liikenteeseen. Piirroksissa pallon liikerata on kuvattu katkoviivalla ja pelaajan liikerata suoralla viivalla.

Happee (X) toimii tässä pallollisena joukkueena, joka tulee olemaan kyseisen sarjan kuva aika pitkälle. TPS (O) ottaa vastaan ja juuri tähän seikkaan ottelupari tuleekin ratkeamaan.

Happee-TPS

Happee pelaa avauspeliään leveällä pakkiparilla, joka pyrkii kuitenkin pääsemään pallon kanssa liikkeelle. Pallollinen pakki (1) katsoo syöttösuuntia ja Happeen pallottomat pelaajat tekevät liikettään siten, että keskustan tuki olisi aina käytettävissä. Palloa pelataan usein myös laitanostajalle, joka kiikuttaa pallon TPS:n laitahyökkääjän ohi ja syöttää sen usein päätyyn paikkaa hakevalle pelaajalle (2). Tämän jälkeen onkin sitten tärkeää TPS:n osalta se, kuinka hyvin he pystyvät paineistamaan Happeen pallollisen pelin päädyssä. Viimeisessä runkosarjan ottelussa TPS:n puolustuksen etäisyydet Happeen pelaajiin olivat liian suuret, eikä TPS päässyt antamaan riittävää painetta. Tämän seurauksena puolustava pelaaja on liian kaukana Happeen taitavasta pallollisesta hyökkääjästä, joka pystyy tekemään omalla taidollaan riittävät ratkaisut maalipaikan luomiseksi.

Mutta jos TPS pystyy tähän kohtaan iskemään ja pelaamaan etäisyyksiltään tiiviin puolustuspelin, niin silloin se pystyy käyttämään omaa vahvuuttaan eli nopeaa vastahyökkäyspeliään pallonriistojen jälkeen. TPS:n pitää kuitenkin olla todella huolellinen vastahyökkäyksiin käännöissään, koska Happeella on ollut hyökkäyspäässä viisikon etäisyydet hyvät läpi kauden ja he ovat tehneet paljon maaleja näistä katkoista, kun vastustaja on lähtenyt kääntämään peliä.

TPS:n joukkue on kaikessa yksinkertaisuudessaan vielä liian nuori voittamaan tätä sarjaa. Asetelma on vähän sama kuin Happee pelasi muutama kevät sitten SSV:tä vastaan samaisessa vaiheessa. Kokemus, vaikka sitä Happeellakaan ei liikaa vielä ole, ratkaisee tämän sarjan.

Voitot Happeelle puhtaasti 3-0.

SPV–NST

Lappeenrannan pojilla on yhtä tyly kohtalo kuin TPS:n junioreilla. NST on muutamina vuosina pystynyt aloittamaan pelit vahvasti playoff-vaiheessa, mutta kuitenkin vastassa on ollut aina ylemmän sijoituksen omaava ja pelit ovat loppuneet lyhyeen. Niin käy valitettavasti tänäkin vuonna vaikka NST:n maalia vartioikin kaikkien liigapelaajien kauhu Jarkko ”Monttu” Monthan. Vaikka ”Monttu” onnistuisikin liimaamaan pelissä 40 laukausta, niin niistä seuraavista 40:stä ratkaisevat maalit sitten syntyvät. Valitettavasti tässäkin parissa on liian suuri tasoero, jotta tästä jännitystä saisi revittyä.

Käydään kuitenkin piirroksen kautta tähänkin ottelupariin ratkaisun avaimia, joihin NST:n on pakko löytää lääkettä.

SPV-NST

SPV:n (X) ykkösylivoima on pakko saada kuriin. Valmentajana voisi helposti ajatella, että kappas, minulta löytyy rosterista maailman paras puolustaja. Laitetaanpas se tuohon vasempaan siipeen ampumaan. No, Koponen on niistä ajoista lähtien, kun itsekin kävin Seinäjoella kääntymässä, peluuttanut ylivoimaa aika lailla samalla kaavalla. Vasemman puolustajan paikalla ei ole ollut right-puolen pelaajaa, vaan siihen on laitettu leftin kaveri. Tässä asiassa on suuri viisaus se, että kovin moni vastustaja ei pelaa näin ja siksi se on vaikeaa opetella pois.

Tässä Tatu Väänänen on siis vasemman laidan kulmapelaajana (1). Vasemmassa viivassa on Sami Koski (2). Tämä kaksikko pyörittää ylivoimaa aika pitkälle ja iskee jakelee siitä keskellä paikkaa hakevalle Ville Kuuselalle (3), takatolpalle Henri Myllymäelle (4) tai oikeaan viivaan Janne Hulmille (5). Jos Mikko Kohonen kuntoutuu pelille, niin todennäköisesti hän tulee pelaamaan keskustaan Kuuselan tilalle.

NST:n (O) mahdollisuus on tässä se, että he naulaavat jollain ilveellä Väänänen-Koski-kaksikon pois. Toki sinne jää vielä kolme kovaa kaveria jäljelle, mutta he eivät pääsääntöisesti peliä pyöritä, joten jos tästä väkisin koittaa heikkoutta löytää, niin Hulmille pallo. Happee pystyi tämän ylivoiman ratkaisevasti naulaamaan runkosarjan tärkeimmässä pelissä ja se oli yksi iso syy, että Happee lopulta sen pelin voitti.

Erikoistilanne pelaaminen on yksi tärkeä osa aina pudotuspeleissä. Siksi valitsin tästä otteluparista tämän yksityiskohdan. Tässä parissa SPV tulee olemaan se pallollisempi osapuoli ja NST:n mahdollisuudeksi jää iskeä vastaan täydellä voimalla. Mihin se sitten riittää jää nähtäväksi.

SPV jatkoon voitoin 3-0.

Classic–Erä

Ennakkoasetelmissa mielestäni ehkä se tasaisin pari, koska Classic ei oppinut kauden aikana voittamaan niitä tärkeimpiä pelejä. Tasatuloksiin päädyttiin tuskastuttavan usein ja tässä onkin Erän mahdollisuus tässä sarjassa. Pystyykö Classic pelaamaan tasaisemmin eikä anna niin paljoa vastustajalle helppoja maaleja pelin sisällä? Toisaalta pystyykö Erä keksimään jotain uutta ja raikasta vai mennäänkö jo kuolemaan asti tylsästyttävällä puolustuskonseptilla, jossa odotetaan hidasta kuolemaa maaten oman maalivahdin nenän edessä koko viisikon voimin?

Seuraavassa käynkin sitä lävitse kuinka Classic (X) pystyy avaamaan Erän (O) oman pään mökkiä. Jos Classic päätyy hakkaamaan tähän päätä seinään, niin silloin Erällä on mahdollisuus. Jälleen vastaiskujen muodossa. Täytyy kuitenkin muistaa myös se, että Erä on vuosien saatossa harjoitellut myös pallollista peliään, joten se tulee myös hallitsemaan palloa ja saa maalipaikkoja myös pallollisen pelin seurauksena. Suorat mutkikkaat viivat edustavat tässä piirroksessä pelaajan liikettä pallon kanssa.

Classic-Erä

Classicin pallollinen puolustaja (1) pääsee nousemaan tätä karvausta vastaan normaalia ylemmäksi helposti. Puolustajalla onkin tässä paljon vaihtoehtoja avata peliä. Voidaan pelata helppoa laitaan (2) jolloin päästään uimaan sieltä syvälle puolustuspäähän. Tai sitten pallon voi pelata keskustaan hakevalle miehelle (3), joka voi siitä kääntyä maalia kohti tai jakaa palloa laitaan tai takaisin puolustukseen. Kolmas vaihtoehto on vaihtaa puolta ja toisen puolen pallollinen puolustaja (4) nostaa pallon kanssa toista laitaa ylös.

Tämän ”puolen kentän mökin” vaarallisuus piilee siinä, että hyökkäävälle joukkueelle tulee helposti hyvä olo puseroon. Peli tuntuu ”liian helpolta” ja hyökkäämisestä ja pelaamisesta häviää terävyys. Jos Erä saa pelattua oman puolustuspelinsä aktiivisesti ja pääsee aina iskemään kovan paineen pallolliselle hyökkääjälle, eikä hyökkääjä pysty liikuttamaan palloa nopeasti eteenpäin, niin silloin Classic on todellisessa puristuksessa. Tässä myöskin mitataan Classicin hermojen kestävyys, koska tämä ei ole niitä miellyttävimpiä tapoja pelata peliä, vaikka palloa saakin pitää. Turhautumisen riski on suuri.

Erän peli on kuitenkin heilahdellut kauden aikana Classicia enemmän ja Classic on selkeä suosikki tässä parissa.

Classic jatkoon voitoin 3-0.

SSV–Oilers

Tämä pari herättää henkilökohtaisesti suurimmat tunteet. Näitä pääkaupunkiseudun pelejä tuli omallekin tilille mukavasti ja näissä tunnelma on aina mahtava. Tässä parissa sympatiat ovat tietysti Oilersin puolella, mutta valitettavasti joukkue on vielä liian nuori voittamaan SSV:ä kolmea kertaa näin lyhyeen aikatauluun.

Yleisesti ollaan meidän vanhemman kaartin keskuudessa sitä mieltä, että liigan pelin taso on heikentynyt taktisen osaamisen puolelta. Taitoa on tullut kyllä paljon lisää viime vuosina, mutta taktisesti ei löydetä oikeita ratkaisuja eikä osata pelata riittävän viisasta ja kypsää peliä. Varsinkaan puolustuspelaamisen osalta. Tässä SSV on edelleen ylivoimaisesti Suomen paras, vaikka taidollisesti taitavampia kavereita jo muista joukkueista ehkä enemmän löytyykin.

SSV:n puolustuspelaamista kuvaa parhaiten kurinalaisuus ja sovitut asiat. Nykyään valmentajat eivät riittävästi ymmärrä etäisyyksien merkitystä kentällä. Otetaanpa esimerkki jalkapallomaailmasta. Jos niin isolla kentällä huippujoukkueiden kesken on väliä sillä seisotko puolustusasemassa metrin-kaksi metriä väärässä paikassa, niin miettikääpä kuinka tärkeää se on omassa rakkaassa lajissamme. Tämän puolustuspelin tiiviyden SSV tekee parhaiten. Ja jokainen pelaaja tietää tasan tarkkaan missä pitää seisoa. Eikä pelkästään se, että siellä seistään tietyissä asetelmissa, vaan vielä lisäksi se, että kaikki liikkeet tehdään oikeaan suuntaan viisikkopelin kannalta.

Tähän seikkaan pureuden tämän pelin piirroksessa.

SSV-Oilers

SSV (X) pelaa Erän tavoin puolustuspeliään riittävän alhaalta, jotta viisikon väliset etäisyydet eivät kasva liian suuriksi. SSV:n pelaajat kuitenkin kyttäävät enemmän sitä, että missä kohtaa he pääsevät nostamaan karvaustaan ja antamaan kovaa painetta vastustajalle. He pitävät jalat koko ajan liikkeessä ja tekevät pientä ohjausliikettä koko ajan karvatessaan. Jos vastustajan puolustaja siis tumpeloi pallon kanssa, niin kovaa tullaan päälle. Muutoin SSV tyytyy odottamaan, että vastustaja tekee omassa pallollisessa hyökkäyspelissään virheen, etäisyydet kasvavat liian suuriksi ja sitten käännetään nopeasti vastaan, kun lähdetään SSV:n puolustusalueelta ylöspäin.

Oilers on tässä nyt pallollinen joukkue. Oilersin aseena on luoda ylivoimatilanteita SSV:n puolustuspään taskuihin ja kulmiin ja siellä laittaa pallon nopeasti liikkeelle. SSV on toki nopea joukkue ja hyvässä kunnossa, mutta niin se vaan menee, että Oilersin nuoret pojat ovat reaktionopeudessa edellä.

Oilersin pitäisi siis mielestäni pystyä haastamaan puolustajia 2-1-tilanteisiin laitojen ja keskustan kautta. Oilersin pallollinen pakki (1) avaa laitaan tai keskelle ja Oilersin pitää pystyä hyökkäämään nopeasti. Tämä tarkoittaa sitä, että pallon pitää olla todella kovassa liikkeessä. Pallottoman pelaajan (2) liike päädyssä tulee olemaan ratkaisevassa asemassa, kun mennään ylös. Mihin tehdään tuki ja mitä tehdään sen jälkeen, kun pallo saadaan päätyyn? Saadaanko SSV:n tiivis paketti liikkeelle?

Otetaan esimerkkinä samaan piirrokseen myös SSV:n kääntöpeli. Kun SSV:n vasen puolustaja (3) saa katkon Oilersin hyökkäyksen jälkeen tapahtuu seuraavia liikkeitä. SSV:n sentteripelaaja (4) tulee tekemään tuen pallolliselle keskelle ja tarjoaa tähän yhden syöttösuunnan. Vasen hyökkääjä (5) tekee tuen lähelle laitaan ja oikea hyökkääjä (6) tarjoaa mahdollisuuden pelata pallo nopeasti syvälle Oilersin päätyyn. SSV on tässä kääntöpelissä todella hyvä ja tämä Oilersin pitää miettiä kuinka se saadaan pois. Asiaa helpottaa tietysti se, että oma hyökkäyspelaaminen on tasapainoista.

Sarjassa tullaan näkemään varmasti tasaista pelaamista, mutta SSV silti selvä suosikki. SSV:n kapteenilla Järven Mikellä on enemmän pyttyjä palkintokaapissa kuin osalla Oilersin pelaajista on elinvuosia, joten kokemus on yksinkertaisesti liian kova.

SSV jatkoon voitoin 3-0.