Kakkosdivisioonan Etelä-Suomen kakkoslohkossa nähtiin sunnuntaina melkoiset murskajaiset. Sarjakärki SB Vantaa kuritti Porvoon Salibandyseuran kakkosjoukkuetta lukemin 34-0 (7-0, 14-0, 13-0).
Hyvin mielenkiintoista ottelussa oli se, että SB Vantaa iski jokaisella pelaamallaan alivoimalla vähintään yhden maalin, parhaimmillaan kolme. Vantaalaiset kuluttivat jäähypenkkiä kaikkiaan 14 minuuttia ja maalailivat näiden minuuttien aikana yhteensä yhdeksän osumaa. Ottelun tehokkaimpana hääri ex-liigapelaaja Sakari Montonen tehoin 7+4.
SB Vantaa johtaa Kakkosen lohkoaan pisteellä ennen viimeistä kierrosta ja taistelee Tikkurilan Tiikereiden ja Erä Akatemian kanssa Divari-karsintoihin pääsystä.
Etelä-Suomen lohkot ovat ainoat, missä pelataan vielä runkosarjaa tulevana viikonloppuna. Länsirannikolla meneillään ovat lohkon sisäiset play-offit karsintoihin pääsystä. Muissa Kakkosen lohkoissa karsijat ovat jo selvillä ja ensimmäinen nousukarsintakierros alkaakin tulevan viikonvaihteen aikana.