Koovee ja SPV säilyttivät paikkansa A-poikien SM-sarjassa

Sekä Tampereen Koovee, että Seinäjoen SPV onnistuivat säilyttämään paikkansa A-nuorten korkeimmalla sarjatasolla myös ensi kaudella. Koovee voitti Joensuun Josban ja SPV Tiikerit suoraan kahdessa pelissä.

Karsintapari Josba–Koovee
A-junioreiden 1. divisioonassa toiseksi tullut Josba haastoi Kooveen ensimmäisessä, Tampereella pelatussa osaottelussa hyvin taistellen voitosta viime metreille saakka. Joensuulaiset johtivat peliä vielä toisen erän jälkeen numeroin 3-4, mutta SM-sarjajoukkue näytti rutiininsa kolmannessa erässä iskien viisi maalia Josban kolmea vastaan. Näin loppulukemiksi jäi Kooveen 8-7-voitto. Toinen peli oli melko tasainen puoleenväliin saakka tamperelaisten 0-2-johdosta huolimatta, mutta sitten alkoi tapahtua. Koovee taputteli pelin iskien neljä maalia toisen erän viimeisen kuuden minuutin aikana. Kolmas erä meni tämän jälkeen pelailuksi ja Koovee pääsi tuplaamaan maalimääränsä. Loppunumerot olivat tylyt 0-12-lukemat.

Tulokset:
La 23.3. Koovee – Josba 8-7
Su 24.3. Josba – Koovee 0-12
Koovee säilytti paikkansa voitoin 0-2

Karsintapari SPV–Tiikerit
Toisessa otteluparissa haastajana kisaan lähteneet Tiikerit johtivat kumpaakin ottelua vielä puolen välin tienoilla, mutta lopulta sulivat kummassakin kamppailussa. SPV oli erittäin tyly vastustaja etenkin kolmansissa erissä, jotka se ve nimiinsä yhteismaalierolla 8-2. Ensimmäinen kohtaaminen Seinäjoella päättyi SPV:n 8-4-voittoon ja sunnuntain vääntö Vantaalla lukemiin 5-7 myöskin seinäjokisille.

Tulokset:
La 23.3. SPV – Tiikerit 8-4
Su 24.3. Tiikerit – SPV 5-7
SPV säilytti paikkansa voitoin 2-0