Löysää Happeeta kuritettiin Espoossa – Kaartinen namutteli tehot 0+5

Kuva: Olli Laukkanen

Kuva: Olli Laukkanen
Kuva: Olli Laukkanen

Perjantai-iltana pelatulla Salibandyliigan päätöskierroksella Espoon Oilers kohtasi jo runkosarjan voiton varmistaneen Jyväskylän Happeen. Ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon loppulukemin 10-5 (4-1, 2-1, 4-3). Näin ollen Oilers tasasi tilit kauden keskinäisissä kohtaamisissa.

Kummankaan joukkueen sijoitus sarjataulukossa ei muuttunut viimeisen kierroksen jälkeen. Oilersilla oli ennen ottelua mahdollisuus nousta voitolla vielä neljännelle sijalle, mikäli SSV olisi hävinnyt kotonaan Joensuun Josballe.

Mihin ottelu ratkesi?
– Varsinkin ensimmäisessä erässä oli nähtävissä Happeen panoksettomuus ottelun suhteen. Oilers iski tehokkaalla prosentilla maalipaikoista erityisesti keskustasta, joka jäi usein Happeella merkkaamatta. Jyväskyläläisten tolppien välissä torjui illan ottelussa kakkosmaalivahti Ville Puro, ja myös tähtipelaaja Peter Kotilaista lepuutettiin useita minuutteja. Toisessa erässä Happee pääsi paremmin peliin mukaan ja Tomi Ikonen oli maalillaan erittäin työllistetty torjuen peräti 15 kertaa. Oilers sai ottelussa viisi ylivoimatilaisuutta ja onnistui hyödyntämään niistä peräti neljä.

Ottelun hahmo?
– Maestrona Oilersin maalikarkeloissa toimi Matias Kaartinen syöttäen peräti viisi maalia. Erityisesti ylivoimalla nuorukainen oli hanakasti pallossa ja syötöt napsuivat hyvällä prosentilla joukkuekavereille. Oilersin Tomi Ikosen ilta oli myös onnistunut ja 82,76 prosentin varmuudella torjunut maalivahti palkittiin ottelun jälkeen myös raadin toimesta.

Ottelun puheenaihe?
– Happeen löysähkö pelaaminen pudotuspelien kynnyksellä herätti hieman ihmetystä. Mahtoiko vatsa olla jopa liiankin täynnä runkosarjan voiton jälkeen? Oli toki ymmärrettävä veto valmennukselta antaa lepovuoro osalle joukkueen runkopelaajista, mutta vastaavasti peliaikaa saaneet eivät yltäneet kovin korkealle pelilliselle tasolle.

Kommentit:
– Jyväskylässä päästimme 16 maalia omiin ja silloin meillä oli erittäin vaikea peli. Tänään halusimme nähdä, miten puolustus kestää ja teimme hieman muutoksia. Ihan hyvä ottelu kaiken kaikkiaan, mutta oli edelleen hetkiä kun jäimme hieman telineisiin, Oilersin päävalmentaja Mika Heinonen kommentoi ottelun jälkeen.
– Tietyllä tavalla lataus purkautui Turun otteluun. Pyrimme kuitenkin saamaan vähän pirteyttä luotua tähän matsiin, mutta aika vaikeaa se lopulta oli. Oilers oli tänään täysin odotetunlainen, Happee-luotsi Seppo Pulkkinen pohti.

Tilastohuomiot:
– Oilers: Matias Kaartinen 0+5, Perttu Pajukoski 3+0, Casper Pfitzner 2+1, Sylvester Raikamo 2+0, Happee: Veli-Matti Hynynen 2+0, Petri Kauko 1+1, Jaska-Petteri Kunelius -3 ja 4 rangaistusminuuttia.

Perjantain liigakierroksen muut tulokset:
Erä-Koovee 4-3, Ilves-Nokian KrP 2-3 JA., Loviisan Tor-OLS 7-4, SPV-NST 9-3, SSV-Josba 6-0, TPS-Classic 2-6

Linkit:
Ottelun tilastot

Teksti: Anssi Karjalainen, Espoo

One comment

  1. Kiistattomasti Oilersin paras pelaaja: Kaartinen !
    Ei kaikkien tarvitse viuhtoa 100 lasissa menemään päättömästi.