Pääkalloennakko Happee-SSV – ”Meillä on laajempi materiaali ja ollaan jalalla parempia”

Kuva: Jari Turunen
Kuva: Jari Turunen

11 kertaa miesten Salibandyliigan mestaruuskannua nostellut SSV on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan haastajan roolissa, kun se lähtee metsästämään perjantaina alkavissa välierissä kymmenettä perättäistä finaalipaikkaa runkosarjavoittaja Happeeta vastaan. Molemmat joukkueet joutuivat puolivälierissä todella tiukoille, eikä välierävaiheessakaan ole odotettavissa kummankaan joukkueen osalta paraatimarssia finaaliin.

Lähtökohdat:
TPS ahdisti Happeen viidenteen kamppailuun, jossa hirvipaidat löysivät viimein oman tasonsa. Neljässä ensimmäisessä kamppailussa peli ei ollut runkosarjasta tuttua Happeeta, ja Mika Ahosen hyvin organisoituja joukkoja vastaan Happee ei nähdyllä pelillä pärjää. SSV puolestaan selvisi lopulta nipin napin kuivin jaloin Oilersia vastaan huikeassa sarjassa, joka tullaan muistamaan pitkään jatkoajoista, videotallenteista ja tuomariratkaisuista. Happee on voittanut tällä kaudella kaikki joukkueiden kolme kohtaamista, mutta SSV tunnetusti säästelee aina kauden parhaat pelinsä kevään tärkeille hetkille. Perjantaina saadaan Jyväskylässä ensimmäistä osviittaa siitä, kumpi lähtökohdiltaan erittäin tasaista ja mielenkiintoista sarjaa lähtee viemään.

Knopit:
Happee ja SSV ovat kohdanneet edellisen kerran pudotuspeleissä kaudella 2009-2010, jolloin SSV eteni jatkoon voitoin 3-0. Happeen historian ainoa finaalikokemus on keväältä 2005 juuri Viikinkejä vastaan.

Kommentit:
– Meillä on laajempi materiaali ja me ollaan jalalla parempia. Ne ovat meidän selkeät vahvuudet tässä sarjassa. Ollaan maalipaikoissa tehokkaita ja pidetään jalat koko ajan liikkeessä, niin voittoja tulee varmasti, miettii TPS:aa vastaan tehot 9+3 iskenyt Happee-hyökkääjä Juuso Heikkinen seuran nettisivuilla.

Seuraa heitä:
Happee: Mikäli Juuso Heikkinen jatkaa siitä, mihin TPS:aa vastaan jäi, SSV:n puolustukselle on luvassa todella hikisiä iltapuhteita. Mies oli puolivälieräsarjassa Happeen paras pelaaja, ja jatkuvasti vaarallinen kentällä ollessaan. Peter Kotilaisen ja Jami Mannisen yhteistyö Lassi Kotovaaran laidoilla toimi myös ajoittain todella upeasti.

SSV: Tyylikkäiden ja rauhallisten senttereiden taistossa Happeen Petri Kauko haastaa SSV:n Harri Forstenin, joka johtaa pudotuspelien pistepörssiä 13 (7+6) pisteellään. Forstenin ykkösketjun takana myös Riku Kekkosen kakkoselta odotetaan rutkasti onnistumisia, sillä Happeen ratkaisijamateriaali on eittämättä huomattavasti SSV:n vastaavaa laajempi.

Taistelupari:
SSV:n Henri Toivoniemi ja Happeen Eero Kosonen olivat tilkitsemässä Sveitsin MM-kisoissa Suomen maalia, ja nyt tämä kaksikko kohtaa toisensa pudotuspeleissä. Maalivahti on puoli joukkuetta, ja tämän taisteluparin voittaja suurella todennäköisyydellä johdattaa joukkueensa finaaleihin.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
12.10.2012 Happee-SSV 12-7, 30.12.2012 Happee-SSV (Suomen Cup –välierä) 6-5 ja., 13.1.2013 SSV-Happee 5-7

Näin pelataan:
22.3. klo 18.30 Happee-SSV Jyväskylän Monitoimitalo
24.3. klo 17.00 SSV-Happee Pasilan UH
27.3. klo 18.30 Happee-SSV Jyväskylän Monitoimitalo
29.3. klo 18.30 SSV-Happee Pasilan UH (tarvittaessa)
31.3. klo 17.00 Happee-SSV Jyväskylän Monitoimitalo (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
Kaikki putket katkeavat joskus. Happee finaaliin voitoin 3-2.

Linkit:
Salibandyliigan uutinen: Nousukas Happee syrjäyttämään SSV:n vanhaa valtaa
SSV:n nettisivujen välieräennakko
Happeen välieräennakko: ”Uusi ja vanha dynastia vastakkain”

One comment