Huippumenestynyt painija Marko Yli-Hannuksela tylyttää salibandyä Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa.
Kaksinkertainen olympiamitalisti ja kolminkertainen MM-mitalisti kommentoi lehdelle painin uhattua asemaa olympialaisissa. Kansainvälinen Olympiakomitea ilmoitti helmikuussa, että perinteistä lajia ei välttämättä jatkossa nähdä olympialaisissa. Yli-Hannuksellan puhuessa painista keskustelu kääntyy myös palloiluun ja salibandyyn.
– Palloilun osuus korostuu liikaa julkisessa keskustelussa, mediassa ylipäätään ja myös ihmisten mielessä. Esimerkiksi salibandy on mielestäni kaukana huippu-urheilusta, Yli-Hannuksela sanoo.
Helsingin Sanomien mukaan Yli-Hannuksela korosti heti kommentin perään, ettei halua loukata ketään.
Salibandyn olympihaaveet olivat esillä Pääkallo.fi:ssä viime syyskuussa, kun Kansainvälisen Salibandyliiton pääsihteeri John Liljelund kirjoitti asiasta Pääkallo.fi:n Vieraskynä-blogiin.
John Liljelundin Vieraskynä-bloggaus: Viedään Floorball olympialaisiin
Eipä tässä auta muuta tehdä kun vaan pirusti hommia ja näyttää että epäilijät ovat väärässä. Eli tekoja siis.
Painijalla ei ole varaa huudella trikoissaan ja steroidi huuruissaan. Naurettavaa.
Nää nyt vaan on eri lajeja. Painin tyypit kyllä reenaa niin lujaa ja paljon,että sitä on kunnioitettava. Mutta kyllä salibandyn huiputkin reenaa kovaa. Eri tavalla, mutta huippu-urheilijoista on kyse salibandyssäkin. Riippuu mitä kukin arvostaa. Myhi häviää sata nolla juoksuvoimassa, mutta voimajutuissa käy tietenkin toisinpäin.
jos ei olisi halunnut loukata ketään, olisi voinut jättää sanomatta että hänen mielestä ”salibandy on kaukana huippu-urheilusta”. vasen käsi tekee yhtä asiaa, oikea toista. ihan kuin joku vois sanoa, ”marko sä haiset, ei millään pahalla”.
Tuo kommenttihan ei periaatteessa tarkoita mitään. Siis salibandy on kaukana huippu-urheilusta. Ei tietenkään jokainen joka pelaa sabaa ole huippu-urheilija mutta eihän jokainen painia harrastavakaan ole huippu-urheilija. Varmasti painissa maailman huipulle pääseminen vaatii kovempaa harjoittelua kuin salibandyssa mutta ei se silti tarkoita ettei yksikään sabailija ole kovaa treenaava.
No anteeksi nyt vain, mutta Myhi oli kyllä oikeassa. Salibandy EI OLE huippu-urheilua, VIELÄ. Tähän mielipiteeseen on helppo yhtyä, koska jos otetaan kaikki salibandyliiga miehet ja naiset niin ei sieltä montaa huippu-urheilijaa löydy. Todella kovatasoisia sitten on paljonkin. Liigassa pärjäävät vähän pulleammatkin pelaajat, ja naisissa vielä osa jopa ihan hyvin. Näin ei vain käy huippu-urheilussa. Moniko täyttää huippu-urheilijan kriteerit? Tänäänkin erään tamperelaisen joukkueen pelaava maalivahti oli hallin ovella tupakilla ennen peliä… Huippu-urheilua?
Lievästi junttimainen kommentti Myhiltä, mutta junttimaista on myös pitää painia kukkakaalikorvien ja piereskelijöiden lajina. Painissa vaaditaan osittain samoja asioita kuin salibandyssa; vaaditaan ketteryyttä, koordinaatiota ja hyvää reagointikykyä. Painihan on yksi kautta aikain hienoimmista kamppailulajeista, mutta nykysäännöt ovat pilanneet painin kokonaan.
Myhi voisi ensi kesänä käydä SPV:n kanssa juoksemassa suolla, tai missä tahansa juoksutreeneissä. Saattaa Myhin mieli muuttua.
ainakin salibandy on sata kertaa mielenkiintoisempi laji seurata kuin paini,missä nojataan kaveria muutama minuutti ja ihmetellään kun ei tullut pisteitä.
Polttaa ja juohan Super Mario Balotellikin, ja todella huipputasolla pelaa huippu-urheilijana!! Ja entäs meidän kaikkien oma Kimi…huhhuh mitä juhlintaa. Huippuja ovat molemmat!!
Treenimäärät SM-tasolla, ja sinne pyrkiessä, ovat niin suuria salibandyssäkin, että kyllä se huippu-urheiluksi ainakin minun asteikollani menee.
Tottahan se on, että kaikki Salibandyliigan pelaajat eivät täytä huippu-urheilun kriteereitä (mitä ne sitten ovatkaan). Salibandyliigassa on kuitenkin noin (14×20) 280 pelaajaa. En halua loukata ketään, mutta kuinka urheilullinen on Suomen painirankingin nro. 280?
Api, taitaapa siellä raskaassa sarjassa melkoisia pullukoita myös löytyä.
No oikeastaan koko suomalainen paini on puuhastelua.
Kyllähän tosta Yli-Hannukselan kommentista näkee heti, että hän ei ole yhtään kartala salibandyn nykyvaatimuksista. Tosin siinä hän on oikeassa, että huippupainija on enemmän huippu-urheilija kuin minkään palloilulajin suomessa pelaava pelaaja. Fakta on vaan että mm. salibandy on tuhatkertaa kiinnostavampi laji kuin paini.
Pitäähän sitä jotain yrittää kun lapset ja nuoret hakeutuvat mukaan joukkuelajeihin. Sitten voidaankin miettiä niitä syitä miksi näin on…(joku valmentaja voisi heittää klassisen ”pitää nähdä tuloksen taakse”). Siinä varmasti myös painiliitolla työsarkaa tulevaisuuteen.
Valitettavasti lajikateus ei tule koskaan häviämään tästä maasta. Onneksi yhteistyö lajien välillä on kuitenkin parantunut vähitellen. Tuota yhteistyötä on hyvä tulevaisuudessa vahvistaa. Voidaan aika paljon oppia toisiltamme.
Turha yksittäisen ihmisen yhdestä lauseesta on liikaa käydä provosoitumaan. Tottahan se on, että huippu-urheiluun on vielä matkaa salibandyssa. Ei se täysin tuulesta ole temmattu, vaikka mielestäni liigatasolla harjoittelu onkin jo viety aika ylärajoille suhteuttaen siihen, että kyseessä on amatöörisarja. Ja joo, huippu-urheiluun kuuluu myös paljon muutakin kuin pelkkä harjoittelu.. Tehdään maltilla oma työmme kunnolla ja keskitytään kehittämään omaa toimintaa. Kyllä se arvostus ansaitaan työnteon kautta. Varmasti pystytään jokainen tekemään pikkasen paremmin. Ihan LeSportista lähtien 😉
Ei mul muuta. Espanja – Suomi 1-1. Ei paha.
Valitettavasti suurempi yleisö ainakin Suomessa haluaa seurata salibandya kuin painia, tai ainakin luulisin niin. Ja olympialaisissa yleisön mielenkiinto kuitenkin pidemmän päälle ratkaisee, niin karua kuin se onkin ns. perinteisille olympialajeille. Ja mitä suurempi mielenkiinto jotakin lajia kohtaan syntyy sitä ammattilaisempaa siitä tulee.
Itkuvaihde silmään.
Vaikka laji vs. laji kommentit ovatkin typeriä, on Yli-Hannukselan heitoissa silti totuuden siemen. Riippumatta siitä, että huippu-urheilu voidaankin määritellä lukemattomin eri tavoin.
Suurin ongelma salibandyssa tuntuu olevan urheilullisuuteen motivoinnissa. Pelaajia vedetään hirveät massat, mutta varsinkin junnuputkessa kato on siinä tietyssä iässä todella suurta. Ongelmista pienin ei myöskään ole Salibandyliigan onneton näkyvyys, paska brändääminen ja paikoin surkeat olosuhteet. Touhuun tulee oma sivumakunsa puuhastelua, kun pelataan jossain umpisurkealla Raholan ”areenalla” peliä, jota katsoo 80 katsojaa ja koko ottelutapahtuma on niin kotikutoista kuin olla voi.
Isoin ongelma lienee kuitenkin urheilullisuuden puute. Maajoukkuetasolle riittää vielä todellisia urheilijoita, mutta sielläkin pyörii näitä Johanssonin tyylisiä tapauksia. Jos väitetään säbäväen treenaavan kovempaa tai edes suunnilleen yhtä kovaa kuin esim. lätkänpelaajien, yleisurheilijoiden tai vaikkapa kamppailu-urheilijoiden kuten painijat, puhutaan rankasti p*skaa. Tietysti osa näistä lajeista on suomessakin ammatilaislajeja siinä missä salibandy on amatööriätouhua, mutta siinäpä sitä motivoimisen haastetta juuri onkin. Kyse on kuitenkin viime kädessä asenteesta. Divaritasolle ja liigaankin on edelleen täysin mahdollista tunkeutua pelaamaan jopa aloittamalla tosissaan vasta parikymppisenä, jos vaan urheilullisuus ja asenne on tarpeeksi kovalla tasolla. Ei toki välttämättä mihinkään ässärooliin, mutta rinkiin kuitenkin.
Koko homma lähtee junnujengeistä. Homma on kyllä nousussa, mutta edelleen tuntuu vahvasti siltä, että tekemisessä on liian suurelta osin sinnepäin tekemisen meininkiä. Pelireissuille ”edarin” jengillä mennään vähän läpällä, dokaillaan, nölli huuleen ja tuikkaillaan ”keksipurkkiin”, mutta juuripa siinä se kaikista suurin ero syntyy. Siinä on vastaus siihen miksei Otto Tikasta ole tullut maajoukkuepelaajaa, vaikka jo pitäisi. Joku Matias Kaartinenkin on jonkun Yli-Hannukselan standardeilla löysä paska, jota ei oikeasti edes kiinnosta, ja mikä hienointa, häntä ihaillaan sen takia.
No, tää voi tuntua pikkujutuista niuhoomiselta, mutta just tässä syntyy se ero huippu-urheiluun. Oman väen piirissä ei ole varaa puhua sählystä. Liigassa pelaamisen pitäisi oikeasti olla kova juttu, ja jos mun mielipidettä kysytään, sitä sarjaa pitäisi kaventaa jotta laadukasta materiaalia riittäisi ihan joka pelipaikalle.
Viime MM-finaalin aikaan harmitti oikein huolella, kun jengi dissasi vanhoja ratsuja hitaiksi ja vanhoiksi. No olihan ne sitä ruotsalaisten rinnalla, mutta prkl ne papat kyykyttäis näitä seuraavan sukupolven kermaperseitä jokaisessa fysiikkatestissä. Ne on vielä oikeita urheilijoita, toisin kuin osa näistä junioreista, joilla on noussut hattuun ennen ensimmäistäkään liigapeliä.
Onneksi on marssinut esiin näitä lupaavampia kavereita Kailialan, Kotilaisen ja vaikkapa Järviön johdolla. Toivon suuresti, että heillä piisaa kanttia ja rohkeutta elää oikeaa urheilijan arkea lajissa nimeltä salibandy. Ehkä näistä saadaan vielä uusia Mikael Järviä ja Toivoniemiä. Ehkä tästä kasvaa vielä laajempi, urheilullisempi pelaajasukupolvi.
Paini on antiikkia. Nykypäivinä puhaltaa aivan eri tuulet. Joukkuelajien tuulet. Lapselle on helppo ostaa toffelit jalkaan sekä maila käteen ja heittää lapsonen kentälle kirmaamaan.
Salibandy ei ole lähelläkään huippu-urheilua. Jääkiekko taasen on huippu-urheilua. Miksi toinen on ja toinen ei ole? On monia vertailukohtia, mutta otetaan yksi (vähäisimpiä): katsojaluvut.
Ei herranjestas sentään, jos katsojakeskiarvo tämän kauden runkosarjassa Suomen salibandyliigassa on vain 525 henkilöä per ottelu. Ja tulosta vääristää aivan valtavasti myös se, että Classicin kotipeleissä käy keskiarvojen mukaan enemmän katsojia kuin kolmen alhaisimman joukkueen (Ilves, Nokian KrP, OLS) kotipelien katsojakeskiarvot yhteenlaskettuna!! Sekä olen kuullut, että katsojamääriä vedetään yläkanttiin joka tapauksessa.
Muita vertailukohtia olisi mm. harjoittelun taso/laatu/määrä, palkat, medianäkyvyys jne. Eihän sitä yleisö mukaan tempaannu, jos jotkut asiat ovat vielä täysin lastenkengissä.
Verrataan esim. NHL:ään. Se on huippu-urheilua (tosin pitää muistaa, että Suomen salibandya ei voi oikein verrata NHL:ään). Mutta miettikää hetki miten siellä hoidetaan ennakkot, ottelutapahtumat, fanihommat, jälkipuinti yms – aivan mahtavasti!
Summa summarum voidaan sanoa, että salibandyssa on menty isoja askelia eteenpäin, mutta lajia ei voi pitää täysin vakavissaan vielä huippu-urheiluna, ei vaan millään.
Hmm.. kommenteista paistaa se että ennen kuin muut voivat arvostaa lajia, täytyy ensin laji-ihmisten arvostaa omaa lajiaan. Se olisi hyvä askel ottaa.
Eiköhän se tarkoita, että olympia-urheiluna, siis maailmanlaajuisesti, säbä ei ole huippu-urheilua. Liigassa on muutama joukkue, joiden tekeminen on huippu-urheilutasolla, mutta esim. joku Koovee on selkeä esimerkki siitä, että tilanne ei ole sama kaikilla joukkueilla. En näe toisaalta mitään eroa painin suhteen, koska sieltäkin löytyy molempia ääripäitä. Säbässä vaan ei halailla tiukissa trikooissa, mikä on keskiverto-heterolle ihan kiva juttu.
Ison maailman kaupalliset megasarjat kuten NHL nyt on aika typerä veto tähän väliin. Toki sieltäkin voi jotain vinkkiä koittaa hakea, mutta kyllä urheilullisuus lähtee paljon maanläheisemmistä jutuista kuin rahasta ja pelaajien palkoista. Suomessa kun ollaan, on näiden perään haikailu kuuseen kurkottelua.
Pitkällä kamppailulajitaustalla ymmärrän kyllä Yli-Hannukselan näkemystä, joskin sitä maustanee melkoinen tietämättömyys myös lajin huipun nykytilasta.
Joku suomalainen thainyrkkeily on vaikka hyvä esimerkki pienestä mutta asenteeltaan erittäin urheilullisesta lajista. Ja rahaa muuten liikkuu vielä salibandyakin vähemmän. Mutta kylläpä monelle statuksen takia liigaa tai divaria pelailevalle tekis ihan terää käydä vähän aistimassa sitä asennetta ja tunnelmaa, mikä tuon väen treeneissä vallitsee.
Kyllähän salibandy tälläkin saralla minusta ottaa askeleita eteenpäin. Mutta kyllä minuakin joskus halleilla käydessä v*tuttaa suunnattomasti tuo vetelä, nuuskat huulessa yläpeltejä leipova nuorisopelaajisto. Kyllä se tätä lajia valitettavasti leimaa vielä vähän liikaa – tai sitten vain kärsin valikoivan kyynisestä näköharhasta.
Ai raskaan sarjan lyllertäjä? Hmmm… Karelin? Tosiaan ”valittaja” puki asian oikein sanoihin. Taasen osan kanssa olen erimieltä siitä vaikuttaako katsojaluvut huippu-urheiluun. Ei tarvitse olla yleisölaji niin silti se voi olla huippu-urheilua.
Katsotaan eri urheiluiden maailman huippuja, joissakin urheiluissa on hieman isompikokoisia kavereita mukana…
Kuulantyöntö
Moukari
Amerikkalainen jalkapallo
Sumopaini (lol)
Painonnosto
kiekonheitto
Pesäpallo (amerikkalainen)
Isoin osa näistä on olyppialaisurheiluita ja myös luetaan huippu-urheiluksi.
Uskallan veikata että he myös harjoittelevat paljon, mutta kuinka paljon? kuinka iso ero on salibandy pelaajaan?
Hienosti myhi osoitti tietämättömyytensä.
Voidaan myös ottaa esimerkiksi liigapelaajien verran suomen parhaita painijiita ja tehdä niistä yhteenveto: keskimäärin harrastelijoita. Se on hieman eri kilpailla yksilölajissa. Tällöin ammattilaisuuteen riittää ehkä noin 50000€ vuodessa.
Kyllä varmasti monikin salibandypelaaja treenaisi ammattilaiseba mielellään jos siihen olisi mahdollisuus. Jos salibandy olisi yksilölaji niin salibandy olisi todella suosittua ja ammattimaista toimintaa suomessa. Harrastajapohja ja ihmisten kiinnostus lajia kohtaan on huomattavasti kovempi kuin esimerkiksi painin tai muiden lajien, joiden edustajista kuullaan ainoastaan olympiavuosina.
Myhihän puhui huippu-urheilusta, eikä ammatilaisurheilusta, joka on vielä aika eri asia. Siis mm. Aatos lähti vähän vikatielle.
Toinen asia sitten onkin, onko kaikki ammattiurheilu huippu-urheilua? Esim. ammunta, snooker, autourheilu ovat lajeja joissa voi pärjätä ilman rautaista fyysistä kuntoa.
JZ. Eiköhän noita, ”nuuskat huulessa yläpeltejä leipova nuorisopelaajia”, löydy jääkiekostakin aika paljon jos ei enemmänkin.
Eikä se medianäkyvyys Suomessa tarkoita ollenkaan sitä että oltaisiin huippu-urheilijoita, jos verrataan maailman tasoon. Esimerkkeinä potkupallo, koripallo, hiihto, mäkihyppy, pesäpallo jne. Medianäkyvyyttä saa rahalla, suhteilla ja aikaisemmilla meriiteillä. Säbä on vielä nuori laji ja silti sillä on yhtä paljon maailmanmestaruuksia kun jääkiekolla.
Taitavat muut lajit vaan olla kateellisia säbän suosiolle ja blokata joka käänteessä.
Huippu-urheilu uutinen: Suomen potkupallojoukkue sai yhden hyökkäyksen 90min. aikana. Onnistumisprosentti 100. Sekoitus tuuria ja ylimielisyyttä, huippu-urheiluako??
ja meinas unohtua. Eilen haastateltiin Janne Ahosta, joka testitulosten perusteella on mennyt nykyisen edustus miesten ohitse. Onko vika valmennusmenetelmissä vai materiaalissa. Vai onko se vaan media kikka.
Hieman eri mieltä tuosta, että rahalla saa medianäkyvyyttä. Toimittajat kirjoittavat kyllä siitä mistä arvelevat lukijoiden haluavan lukea. Tietysti jos medianäkyvyydellä tarkoitetaan ostettuja mainoksia niin toki silloin raha ratkaisee.
Nyt on pakko heittää laji baseball! Jos joku sanoo et nää on huippuurheilijoita niin terve. Mälliä naamatäynnä huitasee palloon, katsomossa ja seuraava. Viisi tuntia samaa, uni tulis jos joutus katteleen alusta loppuun. Sen verran et syöttäjä on kova jätkä tai mikä sen titteli nyt onkaan ja näillä maksetaan miljoonia tosta pelleilystä.
Lapikka. Oli siinä kaksi muutakin vaihtoehtoa. Ja kyllä se rahakin siellä vaikutaa. Toimittajat kirjoittavat siitä/sillain mikä myy.
Yksilölajin ja joukkuelajin harjoittelua on hankala verrata ja tehdä siitä suoria johtopäätöksiä, että yksilölaji on huippu-urheilua ja joukkuelaji ei. Joukkuelajissa harjoitusmääriä laskee ison osan kohdalla automaattisesti se, että ei ole mahdollisuutta harjoitella lajia kahta kertaa päivässä. Yksilölajissa voit vetää treenit silloin kun se sinulle jatai koutsille sopii.
Toki harjoitusmäärät ei ole ainoa kriteeri, myös se asennoituminen omien rajojen löytämiseen on tärkeä. Ja siinä tietenkin on kehitettävää, mutta kokemuksesta voin sanoa että se on kuulkaa aivan sama homma kaikissa joukkuelajeissa, niissä isoissakin. Osa vetää silmät kiiluen ja haluaa löytää oman huipun, osa taas tekee sen mitä tarvitsee ja joskus ei sitäkään.
Ei meidän lajia tarvitse yhtään hävetä. Nykyään liigasta ne paskasti treenaavat löytää kyllä itsensä pohjilta.
Juuri näinhän sanoin, että toimittajat kirjoittavat siitä mikä myy eli mitä lukijat haluavat ostaa. Mutta ei siihen vaikuta se onko lajilla rahaa, ei journalistisia juttuja voi ostaa, koska journalistien etiikkasäännöt.
Mielestäni huippu-urheilija on ihminen joka panostaa kaiken ollakseen hyvä ja lisäksi on vielä huippu omassa lajissa. Salibandy ei siis ole huippu-urheilua, mutta suomessa ei myöskään paini tai jääkiekon sm-liiga.
Yli-Hannuksela olisi voinut mainita vertailukohdaksi jonkin toisen saman ikäisen lajin kuin salibandy, joka on hänestä huippu-urheilua. Itselleni ei nyt heti tule mieleen yhtään lajia, joka olisi samalla viivalla salibandyn kanssa.
Arvostuskysymyksiä. Ymmärrän osaltaan tuon Myhin älähdyksen. Paini on yksi alkuperäisistä olympialajeista ja raakaa/kovaa touhua huipulla.Aika perinteiden hajottamisen tiellä ollaan, jos painia lähdetään kisoista poistamaan. Ja kyllä jos tuosta laitetaan joku säbää pelaava painimaan vaikkapa Syomen sadanneksi parasta vastaan, niin äitiä tulee ikävä. Varmaan suhteessa paremin pärjää painija säbäss kuin toisin päin. Mutta siinä ei ole pointtini.
Yleensä tosiaan kannatta oma pesä laittaa kuntoon. Säbä, futis ja kiekko vie tällä hetkellä yksilölajeilta huippuja. Katsotaan vaikka oman joukkueen poikien hiihtomenestystä koulun kisoissa. Siellä tuli ikäluokan hiihtäjät kaukana takana, kun pojat veti säbäpohjalla latua. Ikäluokan lahjakkaimmat pojat on saatu mukaan salibandyyn ja eehkä niistä kasvaa jonain päivänä huippuja. Mitä enemmän saadaan jo nuorena liikunnallisesti lahjkkaita hyvään valmennukseen, sitä varmemmin siellä kasvaa huippu-urheilijoita myös salibandyyn. Ja sitä kautta myös koko pelaaja-aineksen vaatimustaso tekemiselle kasvaa. Tällä erää tuolta kasvaa jo alle kouluikäisistä pelanneita juniorsarjoissa ja vaatimustaso on aika kova. Välillä jopa liian kova.
Noi lajit ei myöskään ole poissulkevia. Monipuolinen treeni, mukaan painia, voimistelua, hiihtoa, uintia, pallopelejä, niin saadaan aika hyvä kombinaatio. Oma joukkue treenaaensi kaudesta lähtien painia painivalmennuksessa. Kropan ja voiman käyttö saataa saada ihan uusia ulottuvuuksia. Ja näkeväthän pojat tuon määritelmän mukaan sitten huippu-urheilua.
Varmaan joka lajissa on huippu-urheilijoita, joka lajissa luonnon lahjakkuuksia, menetettyjä lupauksia, ikuisi lupauksia jne. Oleellista kai on se, että kun tehdään, niin tehdään kunnolla ja kunnioitetaan muiden duunia. Siitä se omankin lajin arvostus lähtee.
Ja ei siinä Huuhkajien eilisessä pelissä kauheasti moitittavaa ollut. Ei varmaan maailman kauneinta (ei siis lähelläkään), mutta taktisesti nerokas tapa pelata. Tuossa kun olisi lähdetty omilla vahvuuksilla menemään reippasti hyökkäämään, niin ei olis ollu 1-1-tulosta odotettavissa. Kyllä silläkin kentällä aika monta huippu-urheilijaa esiintyi, jopa sinivalkoisissa.
Huippu-urheilijaksi määritellään vieläkin ainoastaan urheilijoita Suomalaisten perinnelajien mittareilla jotka olivat kestävyyslajeja ja kuten juoksu ja murtomaahiihto joissa Suomalaiset menetyivät hienosti. Mitataan harjoituskilometrejä ja harjoituskertoja yms.
2000-luvulla ns. huippu-urheilija määritelmäkin on minusta vinoutut kun HUMU esim. käsittelee raportissaan ainoastaa olympiakisojen lajeja.
Joukkuelajeissa menestystä on tullut vasta 90-luvulla ja sitä kautta nähdään nyt tuloksena nuorten valinnat yksilölajeista joukkuelajeihin.
Kun lasketaan yhteen jalkapallon, jääkiekon, lentopallon, koripallon, pesäpallon ja salibandyn junioripelaajat niin muille lajeille ei todellakaan jää kun 10-20% koko Suomen urheilija potentiaalista.
Jos salibandyssä pelaaja on Suomessa korkeammalla sarjatasolla eli liigassa niin minun mielestä puhutaan huippu-urheilijasta vaikka sanana onkin jäänne jostain menneisyydestä.
Onko esim. Enni Rukajärvi tai Peetu Piiroinen huippu-urheilijoita? Hakevatko salibandypelaajat huippu-urheilija statusta itselleen? Epäilen..
toi nyt on lähinnä vitsi, ”journalistien etiikkasäännöt”, HEH.
Hienosti on salibandy mennyt lajina eteenpäin, kymmenen vuotta sitten esimerkkinä olisi varmasti ollut joku muu laji.
”Säälin saa kuka vaan, mutta kateus pitää ansaita”
Väität siis, että juttuja ostetaan rahalla? Siis, että vaikka Sabaliitto voisi ostaa jutun Hesarista halutessaan? Tämä olisi aika kovan tason skuuppi, jos tällaista olisi tapahtunut, joten kannattaa kertoa, jos jotain tiedät!
menikö härkäpapu nenään ??? Toimittajien etiikkaa vaan naureskelin. Kyllä täällä Pääkallossakin mennään välillä 7 päivää tasolla, ja keskusteluissa Suomi24 tasolla. En tarkoita suoraa rahaa vaikka sen mainitsinki. Markkinointiin kuluu kyllä rahaa.
Tuossa aikaisemmin veikkailtiin että kuinka huippu-urheilja on suomen painissa rankingin nro. 280? No veikkaan että urheilullisempi kun esim. Tommi Merto , Jussi Piha ja Tommy Grönberg yhteensä…
Ihan on pakko ottaa kantaa ”Timpan” mielipiteeseen, jolla hän osoittaa olevansa melko ulkona kaikesta treeneuskulttuureista. Jos mielit huippu-urheilijakasi ja treenimäärän pitää nousta. Et voi vetäytyä sen taakse että; ”No kun ei ole lajitreeniä kuin kerran päivässä”. Huipulle tähtäävän pitää treenata omatoimisia kokoajan vain entistä enemmän. Huipulle ei kuljeta kädet taskussa. Ei ole oikotietä. Se vaatii kovaa treeniä.
No mitä se huippu-urheilu sit on? Kuka ne kriteerit päättää?
Täälläkin taas ”tietäjät” valittaa että salibandypelaajat ei treenaa. Varmasti totta et monet eivät treenaa tarpeeksi kovaa ollakseen huippu-urheilijoita mutta esim. Mikael Järvi treenaa kyllä ”aika” hyvin. Missä muussa amatöörilajissa Suomessa päästään samoihin treenimääriin viikossa?
http://www.youtube.com/watch?v=tFwZDiy82BY
elkää itkekö vaan menkää painimaan.
Hah, kaikki nyt sitten otti nokkiinsa Markon kommentista. Saatiinhan tollakin linkillä taas tämä ainainen sama keskustelu tänne käyntiin. Onko vaiko eikö ole!? Taas joka toinen sanoo että on ja jokatoinen että ei. Ja ihan samat perustelut kun jo sillon viis vuotta sitten. Voisin taas kopioida omat mielipiteeni jo vanhemmista linkeistä mutta kun ei enää jaksa. Ja sitten niille ketä täällä vertailee salibandya ja painia niin tsemppiä vaan. Enkä nyt menis välttämättä ite Markon kans samalle viivalle sataselle. Jos oikein muistan niin siellä lukemissa mennään että kyllä saa ihan oikeasti jo juosta. Puhumattakaan voimapuolesta.
Upi sm-liiga jääkiekossa ei ole huippu-urheilua?!?? No jos se on vaan harrastelua niin tarvii kyl laittaa itekki hokkarit vie jalkaa.. siellä ny kuitenkin sentään jotain tienaa.
Oliko Mario Lemieux huippu-urheilija? Käsittääkseni körssi palo eikä kauheesti reenattukaan. Se nyt vaan on pojat niin että joukkueurheilua ei voi verrata yksilölajeihin… ja kyllä salibandyliigassa tarvii fyysisesti aika kovassa kunnossa olla että vauhdissa pysyy mukana ja kroppa kestää sen hötkytyksen.
Yli-Hannukselaa ottaa kuuppaan koska paini on putoamassa olympialaisista ja hän purkaa sen takia tunteitaan (toistaiseksi) vähemmistölajiin salibandyyn. tuskin on itse kokeillut koskaan kuinka vaativaa se todellisuudessa on. Mutta siijnä on totuuden siemen että kaikki pelaajat eivät ole vielä tarpeeksi urheilullisia mutta itse uskon asian muuttuvan tällä vuosikymmenellä.
Jos olet ikisalibandy pelaaja niin se on vaativaa liigassa ja divarissa. Kaikkille muille alemmille sarjatasoille pääsee kunhan nyt jotain on urheillut. Totta Troy, että salibandyliiga on nykyään erittäin fyysisästä ja kunto tarvii olla kova. Se tarviiko olla fyysistä en menisi allekirjoittamaan, Kotilainen naputellu kauheat tehopisteet 60kg varrella, kestävyys, nopeuspuoli on huippuluokkaa, mutta voimassa paljon tekemistä, silti pystyy pärjäämään.
Eikä saisi verrata salibandya jääkiekkoon tai jalkapalloon, niihin fääreihin ei ole ikinä mahdollisuuksia niin miksi tehdä vertauksia?! Miksi ei vain voisi viedä sitä omaa lajia eteenpäin ilman näitä ihme ainaisia väittelyitä siitä onko vaiko eikö ja kuuluuko vaiko ei kuulu ja lopulta mitään ei kuitenkaan tapahdu..
Itseasiassa jo juniori iässä C,B,A kuka tahansa ei voi hypätä rinkiin lennossa vaan täytyy olla huippu lahjakas tai pelannut aikaisemmista ikäluokista alkaen. se on totta että joissakin aikuisten höntsysarjoissa(5-3. Divari) voi pelata harrastelijatkin.
Kyllä muuten voi 2 divarissakin, kerran viikossa käyt vähän palloa lyömässä niin kyllä siellä peleissä pärjää. Vaikka et edes vielä 15vuotiaana pelaisi salibandya voit helposti olla a ikäisenä liigaringissä, jos vain pallopelejä olet enne pelannut. Siihen että sinusta tulee 2divisioona tason pelaaja ei paljoakaan vaadita, eikä vielä pari vuotta sitten vaadittu hirveästi edes divari pelaajalta, nyt jo eriasia kun on vain yksi lohko! Mutta mahdollista kaikki..
Jos säbärillä on enemmän tietoa 2.divarista niin kuin selkeästi on niin ymmärrän. Mutta sitä en ymmärrä että jos nimimerkki on säbäri niin eikö sillon pitäs ennemmin etsiä lajin hyviä puolia kuin lytätä. Kehitettävää on tietenkin paljon sitä en kiistä.
Ei ole kyse lyttäämisestä vaan siitä että otettaisiin realiteetit käteen eikä haettaisi kuuta taivaalta, se on se suurin ongelma salibandy väessä että ollaan niin olevinansa. Kokemuksista en tiedä kenellä on tai ei ole.. Reilu 10 vuotta 5dirre – sm-liiga pelejä seuranneena.
Okei joo tää vähän avaa omiakin silmiä oot säbäri kyllä myös oikeessa kun tarkemmin ajattelee
Eipä kovin huippu urheilijoita olleet vielä 80 luvulla nuo kovin hehkutetut kiekkomiehetkään. Nortti huulessa ja pelit darrassa, jollei jopa kännin puolella.
Kymmenen vuotta lisää ja salibandy on kirkkaasti sisäpalloilun kuningas suomessa niin urheilulllisesti kuin muillakin mittareilla. Kunhan vain seurat ja lajiin lumoutunut väki tekee kovasti nöyrää työtä sen eteen. Kateus ja pelko teettää päänvaivaa muilla lajeilla. Totta on myös että salibandy lajina on nuorisoa kiinnostava ja useissa seuroissa tarjoaa mahdollisuuden myös harrastaa ilman kilpaurheilun pakkoa, harrastetoiminnalle tuntuu olevan aina vain lisää kysyntää. Onhan hyvä että nuoria kiinnostaa mielummin liikkuminen kuin kotona istuminen.
Juuri tälläisiä kommentteja ihmettelen. ”kymmenen vuoden päästä salibandy kuningas suomessa kaikilla mittareilla”! Sanotaanko että tämä ylimielisyys on juuri se ongelma. Oman lajin arvoa pidetään niin suurena ettei osata katsoa realiteettejä.
Totta kai salibandyssa on paljon tällä hetkellä harrastajia ja se vain kasvaa mikä on hieno asia. Mutta sitä että se ohittaisi vaikka nyt tuon jääkiekon niin on silkka mahdottomuus. Se että Suomi tekee hienoa työtä salibandyn saralla ei riitä yksin. Lajin täytyy kehittyä maailmalla. Jos laji olisi niin hohdokas niin miksi tälläkin kaudella nuoria 25vuotiaita liigatähtiä meni ”jäähdyttelemään” alasarjoihin. Syystä että elantoansa he eivät pystyisi salibandylla tekemään. Tuo fakta ei muutu kymmenessä vuodessa. Yleisömääriin tarvisi tulla yli kymmenkertainen nousu.
Totta kai itsekin lajin ihmisenä toivon että nousua vielä tulisi mutta jos ajattelisin asioita noin ylimalkaisesti olisi pohja jo pudonnut.
Puhuin sisäpalloilulajeista. Jääkiekko pysyy kaikesta huolimatta suomen ”kansallislajina”