Erä tasoitti A-nuorten finaalisarjan – ”Olipa erikoinen peli”

Kuva: Mikko Hyvärinen

Kuva: Mikko Hyvärinen
Kuva: Mikko Hyvärinen

Tapanilan Erän A-pojat ilmoittautuivat mukaan Nuorten SM-sarjan voittokamppailuun kotivoitolla OLS:sta Mosahallissa Helsingissä. Ottelun ratkaisu nähtiin kolmannessa erässä OLS:n uinuessa mustat viisi sekuntia, jonka aikana Erä iski kaksi maalia. OLS:n lopun kiri jäi kosmeettiseksi. Voitto Erälle Mosalla lukemin 10-8 (5-1, 1-5, 4-2).

Erän voitto merkitsi ottelusarjan jatkumista ensi viikonloppuna kahdella pelillä Oulussa lauantaina 20.4. ja sunnuntaina 21.4., jonka jälkeen mahdollinen mestari saattaa olla selvillä.

Mihin ottelu ratkesi?
Kulminaatiopiste ottelussa nähtiin kolmannen erän alussa. Ensin Elia Tölli karvasi pallon itselleen ja päätti karkumatkansa maaliin muutaman minuutin pelin jälkeen. Ajassa 46.23 alkoi OLS-valmennuksen kauhun sekuntit, jolla Erä kuittasi viidessä sekunnissa OLS:n toisen erän pikamaalit. Erän liigamiehistössä pelaava Tuomas Iiskola sai pallon voitetun aloituksen jälkeen eikä erehtynyt. Ottelun kaava tuntui muistuttavan ensimmäistä finaalia. Erä johti ottelua jälleen suurinumeroisesti, mutta OLS tuli takaa tasoihin ja ohi. Toista kertaa Erä ei johtoon päästyään kuitenkaan hukannut johtoaan ottelussa.

Kuva: Mikko Hyvärinen
Kuva: Mikko Hyvärinen

Ottelun hahmo?
Erän henkinen selkäranka oli tänään huomattavasti kestävämpi kuin edellisessä pelissä. Sen symbolina voi pitää Miika Iskaniuksen sinnikkään karvauksen jälkeen syntynyttä maalia, jolle ei merkitty syöttäjää ensimmäisen erän lopulla. Iskanius veivasi kaksi vastustajaa kahville maalille edetessään. Toisena merkkipaaluna oli jo mainitut Erän viisi tulista sekuntia kolmannessa erässä.

Ottelun puheenaihe?
Pelin ihmettelyn kohteeksi nousivat jäähyt. OLS ei joutunut ottelussa kertaakaan rangaistuspenkille, mutta Erälle vihellettiin yhteensä 14 minuuttia, joista maalivahti Markus Laaksolle osui kaksi rangaistusta.

Kommentit:
– Ei ole kovin hyvät fiilikset, kun hävittiin peli. Ei oltu omalla tasolla. Ehkä sieltä tuli vähän liian hyvä mieli, siitä eilisestä voitosta ja vähän löysällä joukkue pelasi. Aika luottavaisena silti lähdetään kolmanteen peliin, OLS:n liigapelejäkin pelannut ”pelintekijä” Otso Tornberg kokosi ajatuksiaan pelin jälkeen.
– Olipa erikoinen peli. Hyvä alku meiltä ja toisessa erässä alettiin hölmöilemään ja otettiin jäähyjä, niin kaveri pääsi peliin takaisin mukaan. Päätettiin, kun lähdettiin viimeiseen erään, että me todellakin voitetaan tää peli ja niin me tehtiin, antoi Erän Miika Iskanius rakentavaa palautetta joukkueelleen.

Kuva: Mikko Hyvärinen
Kuva: Mikko Hyvärinen

Tilastohuomiot:
Erä: Tuomas Iiskola 2+2 Miika Iskanius 2+0 Elia Tölli 2+0
Markus Laakso 37 torjuntaa (11 + 12 + 14)
Jäähyjä: 7 kertaa 2 minuuttia eli 14 minuuttia yhteensä.
OLS: Ville Turula 3+2 Tatu Kiipeli 1+2 Petri Rantala 1+1
Hannu Koivisto 18 torjuntaa (6 + 5 + 7) ja Sami Matala (0) torjuntaa kolmannessa erässä maaliin ajassa 55.53.
Ei jäähyjä OLS:lle
Yleisöä: 369

Linkit:
Ottelun tilastot
Mikko Hyvärisen ottelukuvat
Erän päävalmentaja Petteri Bergmanin videohaastattelu

Teksti: Ilkka Levä

12 comments

  1. tuomarit päätti selvästi tasottaa peliä tokassa erässä… aivan kammottavaa viheltämistä…

  2. Tuo Erän fysiikka(?)koutsi Vottonen omistaa kyllä varsin eeppisen parran. Varsinainen viikinki!

  3. Pitää kyll yhtyä täällä jonkun laittamaan kommentiin, että erän kotimatsit pitäis saada pois kiipeilijöiden seasta! C-junnujenkaan peleihin kun ei mahdu kaikki halukkaat sisään, ei ihan nykyliigatason vaatimuksia täytä mosa!

  4. Joo ei jaksanu enää kuunnella jatkuvaa protestointia. Täysi vääryys.

  5. Mitä protestointia? Katsomoon ei ainakaan kuulunut Mm. Laakson väitettyä protestointia?

  6. Olisi itse asiassa ollut sääli koko A SM-sarjan kannalta ja väärin kumpaakin joukkuetta kohtaan, jos tämä ottelu olisi päättynyt OLS:n voittoon ja mahdollisesti ratkaissut lopussa koko finaalisarjan – oli voittaja lopussa sitten Erä tai OLS. Jossitteluitta ei olisi selvitty.

    Tuomaritoiminta näytti sen verran kummalliselta, että parempi antaa sarjan ratketa peleissä, jossa tuomarit antavat pelaajien pelata eivätkä keskity oman egonsa pönkittämiseen tai anna mahdollisten henkilökohtaisten antipatioidensa vaikuttaa ratkaisuihin puoleen tai toiseen. Tämä ei siis koske pelkästään pelissä vihellettyjä jäähyjä vaan välillä myös todella kummallisia vaparivihellyksiä ensimmäisessä ja toisessa erässä. Kolmannessa erässä linja sitten muuttui, ehkä yleisönkin ”painostuksesta” – ailahtelevaa toimintaa joka tapauksessa.

  7. Samainen herra Liukolampi antoin runkosarjan SSV – Indians ottelussa SSV:lle 7 x 2 min ja Indiansille 1 x 2 min.
    Aivan käsittämätöntä että kyseinen tuomari saa tämän tason otteluita tuomita ja laittaa itsensä niin räikeästi ratkaisian
    rooliin.

  8. Kyseinen dumari haluaa aina tuoda itsensä esille ja luulee näin ”ottavansa luulot pois”. Ehkä olisi aika väistyä näistä karkeloista. Ihan viihdyttävä peli kylläkin!

  9. toihan on väärin antaa toiselle joukkueelle enemmän jäähyjä ku toiselle

  10. Jäähyjen jakauma Erä-pelissä ei vastannut pelin kokonaiskuvaa, rikkeiden osalta tai muutenkaan.

    Toista tuomareista nauratti kentällä useaankin otteeseen jäähysuman alettua. Varmaan syystä: farssiltahan tuo näytti.