Minun piti kirjoittaa tähän tekstiin tarinaa siitä, mitä salibandymaajoukkueiden GM tekee ja mitä kaikkea meillä on tavoitteena saada aikaiseksi. Maaliskuun alusta (jolloin aloitin hommat) ei ole vielä kovin pitkä aika. Tehtävänkuvaus ja toimeksianto on edelleenkin sama, eli maajoukkuetoiminnan johtaminen, toimintamallien kehittäminen sekä talouden tehostaminen.

Vielä tällä hetkellä on aivan liian aikaista edes yrittää vetää stetsonista mitään mullistavaa analyysiä tyyliin ”kun teemme näin ja näin, niin tapahtuu sitä, tätä ja tuota”. En tosin itse usko, että mitään ”hokkuspokkusta” on edes olemassa onkaan. Tarkemman analyysin ja ratkaisumallien avaamisen hetki tulee myöhemmin. Seuraavassa kuitenkin jotain lyhyitä huomioita, joita voi jo tässä vaiheessa kertoa.

Ensimmäisenä haluaisin nostaa esille Salibandyliiton valmennus- ja koulutustiimin pitkään työstämän, sekä pääosin jo onnistuneesti toimintaan jalkauttaman pelaajapolkukokonaisuuden. Tämä on siis toimintamalli, jossa nuori pelaaja pääsee lajiliiton järjestelmällisen seurannan ja ohjauksen piiriin entistäkin nuorempana ja aikaisempaa paremmin resursoituna.

Pelaajapolku on meidän lajille tällä hetkellä parasta mahdollista käytännön perusduunia. Urheilullisuus, suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus lisääntyvät ikäluokissa pelaajapolun toiminnan ansiosta valtavasti. Kun lajimme peruskivet, eli tässä tapauksessa nuoret urheilijat parantavat kollektiivisesti tekemistään ja sitä kautta paitsi lahjakkaimmat yksilöt, niin myös kokonaiset ikäluokat nostavat tasoaan. On täysin varmaa, että tämä antaa meille leveämmän ja tukevamman pohjan rakentaa paitsi maajoukkueita, mutta samalla myös miesten ja naisten Salibandyliigaa.

Huomion arvoista pelaajapolussa on vielä se, että rakkaassa länsinaapurissa vastaava pelaajapolku on vielä monilta osin vasta suunnittelun alkuvaiheessa. Tämän sektorin etumatkaa meidän pitää siis hyödyntää ja entisestään kasvattaa. Jari Oksaselle ja Lasse Erikssonille sekä heidän sitoutuneille tiimeille jo siis tässä ihan alkuvaiheessa iso kiitos ja suoranainen vaatimus vain kiristää ja kiristää kehittämisen tahtia ja vauhtia. Good job.

Pelaajapolkuun on lisäksi kehittymässä oivallinen uusi ulottuvuus, kun lajimme on vahvasti mukana Olympiakomitean uuden huippu-urheiluyksikön huippuvaiheen isojen joukkuelajien ohjelmassa. Tällä Olympiakomitean toiminnan terävimpään kärkeen integroitumisella salibandylle aukenee aivan valtavasti uusia mahdollisuuksia, kontakteja ja lähtöjä, mitkä väkisinkin vievät meitä taas askeleen tai pari eteenpäin.

Toinen iso ja tärkeä asia meille salibandyn parissa työskenteleville on talous. Vaikka aivan varmasti olisi kiva tehdä vain ja ainoastaan kaiken maailman mukavia asioita. Esimerkiksi siirtyä kokopäiväiseksi ammattilaiseksi, asua aina hyvissä ja hienoissa harjoituskeskuksissa, pelkästään harjoitella kaksi kertaa päivässä ja niin edelleen. Valitettavasti pieni reality-check lienee tässä kohtaa paikallaan. Salibandy, kuten kaikki muukin pyörii yhden hyvin raadollisen asian, eli rahan ja sitä kautta resurssien ehdolla. Haaste ei meillä onneksi ole siinä, etteikö maajoukkuetoiminnassa rahaa olisi riittävästi, vaan siitä, miten sitä tehokkaasti ja tarkasti käytetään. Maajoukkuetoiminta saa siis liitolta aivan riittävät taloudelliset raamit toimiakseen lajin ehdottoman kärjen edellyttämällä tasolla. Kyse on kustannustehokkaiden toimintamallien löytämisestä sekä vastuusta huolehtia toiminnan laadun toteutumisessa annetuissa talouden raameissa. Tässä meillä on ihan oikeasti paljon yhdessä opittavaa.

Olen ilolla saanut huomata, miten valtava polte isolla joukolla erilaisia ihmisiä on viedä lajiamme eteenpäin. Tässä poltteessa on yksi meidän suurista mahdollisuuksista. Mitä paremmin saamme jokaisen innostuneen ja sitoutuneen laji-aktiivinen mukaan tekemään töitä yhteisen unelman, eli tässä yhteydessä vaikka maailmamestaruuden eteen, sen paremmat edellytykset meillä myös on tavoitteessamme onnistua.

Tässä vaiheessa haluan korostaa, että emme todellakaan ole kaunosieluisesti hakemassa mitään ”yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta” höpöhöpö-teemaa, vaan sitä, että kaikilla olisi tekeminen ja energiat suurin piirtein suunnattu saman asian puolesta ja vielä kaiken hatuksi samaan suuntaan. Yhdessä tekemistä ja yhteisen tavoitteen asettamista ei voi korostaa koskaan liikaa. Menestyminen on aina ison tiimin ja yhteisen onnistumisen summa.

Jokainen avainhenkilö, jonka kanssa olen ehtinyt keskustelemaan, on ollut samaa mieltä kanssani siitä faktasta, että vain kova ja suunnitelmallinen työ vie tätä maajoukkuetoimintaa eteenpäin. Lisäksi kaikille on ollut täysin selvää, missä talous- ja resurssiraameissa saamme tätä etuoikeutettua työtämme tehdä. Työnteon kulttuurin ja taloudellisten resurssien ollessa kunnossa uskon, että meillä on mahdollisuus yhdessä kehittää maajoukkueita oikeaan suuntaan.

Menisikö tämä siis jotenkin näin?

Suomi lähtee aina voittamaan maailmanmestaruutta. Jatkuvan menestymisen lisäksi toimintamme on tehokkaasti suunniteltua ja pitkäjänteistä. Emme ole yksittäisten henkilöiden varassa, vaan toimintamallimme ja prosessimme ovat niin vahvoja, että ne itsessään, yhdessä sitoutuneiden tekijöidensä kanssa vievät maajoukkueiden salibandya aina eteenpäin.

No, ei ehkä kaikilta osin täysin toteudu vielä, mutta jossain vaiheessa toteutuu varmasti!

Tervetuloa vetämään hihasta ja kertomaan, mitä sinä haluaisit maajoukkueiden eteen tehdä. Nähdään seuraavaksi vaikka Tampereen EFT-turnauksessa.

—

Kirjoittaja aloitti maaliskuun alussa Suomen salibandymaajoukkueiden General Managerina. Pitkään lajin parissa ollut aktiivi on toiminut aiemmin myös mm. miesten maajoukkueen joukkueenjohtajana ja Espoon Oilersin urheilutoimenjohtajana. Espoon kaupungin liikuntalautakunnan puheenjohtajana hän oli 2004–2012. Siviilissä hän on yrittäjä, joka tekee töitä urheiluun ja liikuntaan liittyvissä konsulttiprojekteissa. Lisäksi hän on osakkaana Sportia Mylly -urheilukaupassa.

—

PS. Twitterissä on käyty keskustelua Salibandyliigan finaalijärjestelmästä. Olin Petteri Nykyn kanssa aikoinaan alusta lähtien seuraamassa Ruotsin muutosta finaalisarjasta yhteen finaaliin. Yhden finaalin tapahtuman kehittämiseen toimivaksi tuotteeksi tulee menemään muutama vuosi. Voin kuitenkin vannoa, että se on satsauksensa väärti. Mielestäni Suomen finaaleiden yleisömäärät ovat huolestuttavasti jämähtäneet 1 000–2 000 katsojan lukuihin. Lisäksi finaaleiden puitteet voisivat 2010-luvulla olla jotain muutakin kuin lämmintä limsaa ja puuhakasta puffettia. Urheilullisesti ajateltuna riittävän moni kansainvälinen sarja ja kilpailu ratkaistaan jo nyt yhdellä ottelulla. Vai mitä sanotte semmoisista esimerkeistä kuin Mestarien liigan finaali tai Super Bowl? Aloitetaan toteutus heti. Paikka lienee kaikille selvä, eli maailmanmestareiden kotiluola Hartwall Areena.