Nuorekas Tshekki pesi kasvonsa – Nykyn Sveitsille kolme tappiota

Kuva: Salibandyliiga

Kuva: Salibandyliiga
Kuva: Salibandyliiga

Tampereen EFT-turnauksen sunnuntaipäivä alkoi Sveitsi-Tshekki-kamppailulla. Tshekki oli ottelussa paremmalla pelipäällä ja otti kokemattoman joukkueen kannalta tärkeän 3-6 (1-1,2-2,0-3) -voiton. Tshekki voitti myös rangaistuslaukaukset 2-1.

Mihin ottelu ratkesi?
Tshekki oli ottelussa aktiivisempi ja hakeutui alusta lähtien paremmin maalipaikoille. Ottelu eteni kuitenkin varsin tasaisissa merkeissä viimeiseen erään asti, jossa Tshekki lopulta paineli MM-pronssimitalistin ohi.

Ottelun hahmo?
Puolustaja Patrik Suchanek pelasi hyvän ottelun kakkosvitjan takalinjoilla. Kyseinen ketju oli ottelun paras viisikko. Tasapainoinen esitys myös Tshekin muilta ketjuilta.

Ottelun puheenaihe?
MM-kisoissa ryvettynyt Tshekki palautti kunniansa positiivisten otteiden myötä. Nuori joukkue pelasi ennakkoluulottomasti läpi turnauksen ja tulee varmasti olemaan tulevaisuudessa entistä vaarallisempi nippu. Petteri Nykyn luotsaama Sveitsi puolestaan kärsi EFT:ssä kolme tappiota.

Tilastohuomiot:
Sveitsi:Manuel Meurer 1+0,Lukas Meister 1+0,Lukas Thierstein 1+0
Tshekki:Patrik Suchanek 1+2,Jiri Curney 1+1, Martin Tokos 1+1

Linkit:
Ottelutilastot
Salibandyliigan kuvat