Finaaliin saatiin samat joukkueet kuin viime keväänä. Hieno juttu. Finaaleihin ei pidäkään kävellä helposti vaan paikka auringossa on ansaittava. Nyt siellä on joukkueet, jotka ovat sen vuosien kovalla työllä jälleen ansainneet.

Jätän nyt piirtelyt sikseen. Käyn molemmista joukkueista tärkeimmät seikat ja aikaisempiin ennakoihin poiketen nostan esiin myös muutamia tärkeitä yksilöitä molemmista joukkueista.

—

SPV – Toistaiseksi perustekeminen on riittänyt

Kuulostaa ehkä hurjalta, mutta lakeuksien keisarit eivät ole minua vielä pelillisesti vakuuttaneet. Kuusi playoff-peliä ja kuusi voittoa. Miksi siis näin? Yksinkertaisesti siitä syystä, että SPV ei ole ollut pelillisesti niin ylivoimainen kuin miltä voittosarake näyttää. Classicia vastaan se joutui todella rutistamaan ja hiuskarvan varassa oli, että pelejä olisi pelattu muutama enemmän. Tähän mennessä joukkueelle on pitkälti riittänyt perustekeminen. SPV on ollut täysin ykköskenttänsä varassa.

Joukkueen kakkos- ja kolmoskenttien on nyt pakko parantaa otteitaan. Muun muassa Tuukka Kiviranta, joka on viimevuosina profiloitunut playoff-pelaajaksi, on ollut täysin pimennossa tähän mennessä. Ja tarkoitan nyt tässä hyökkäyspään tekemistä. Yksinkertaisesti, jos SSV saa SPV:n ykkösnyrkin hyökkäyspelin kuriin, niin silloin tulee seinäjokelaisille vaikeat ajat.

SPV teki välieräsarjassa lähes puolet vähemmän maaleja vastustajan verkkoon kuin SSV. Ja tämä lähinnä juuri siksi, että vain ykkösnyrkki onnistui. Toisaalta en ymmärrä mistä tämä voi johtua. Joukkue on materiaaliltaan yhtä leveä kuin viime kaudella. Pelaajat ovat vuoden kokeneempia ja kaiken pitäisi olla paremmin kuin hyvin. Käsittääkseni ja kuulemani mukaan töitä on tehty kesällä, ja koko kauden todella kovaa. Tämä on SPV:lle vaikea paikka. Joukkue perustaa kuitenkin peliään pääsääntöisesti vahvaan hyökkäyspelaamiseen. Jos joukkue tekee näin, niin leveyttä ratkaisuihin pitää löytyä.

Tässä nyt on turha kuitenkaan maalailla suuria piruja seinille ja yksittäisiä syitä tehottomuuteen en viitsi alkaa arvailemaan. Tuleva sarja näyttää lopullisesti joukkueen vahvuudet ja heikkoudet. Finaalienn jälkeen voidaan sitten vetää tiukempaa analyysiä tekemisestä.

Kuten siis sanoin, joukkue on ollut loistavan ykkösnyrkkinsä varassa. Ja tästä ykköskentästä nostankin ehkä yllättäen puolustajat jalustalle. Petri Hakonen on kasvanut ensimmäisen SPV-vuotensa aikana pelaajana paljon. Aikanaan, kun hän lähti Happeesta suureen maailmaan, niin silloin kevät päättyi meillä puolivälierätappioon SSV:tä vastaan. Täytyy sanoa, että matka Sveitsin kautta Tampereelle ja sieltä edelleen Seinäjoelle, on ollut hänen pelaajauransa kannalta mahtava asia.

Loistavien ketjukavereiden ansiosta Petrille on löytynyt ketjussa hyvä rooli. Uutena asiana ykköskentän tekemiseen hän on tuonut hyökkäyspään hyökkäämiseen lisää vaihtoehtoja. Rightin puolen pelaajana Hakonen on väläytellyt loistavia nousuja painottaman puolustajan paikalta. Hän on ajanut sieltä röyhkeästi mukaan hyökkäyksiin.

Hakosta opettaa ja nämä hyvät nousut mahdollistaa pakkipari Tatu Väänänen. Väänänen paikkaa Hakosen hyökkäyspään pelaamista ja on yksi varmimmista pallollisista puolustajista kautta aikojen. Tatu on myös niin kovassa kunnossa, että pystyy tarvittaessa kellottamaan todella kovat minuutit yksittäisessä ottelussa.

Harvoin näkee liigassa kahta rightin puolen puolustajaa samassa kentässä. Koposelle iso hatunnosto, että on uskaltanut tehdä tämän ratkaisun. Väänänen on Suomen paras puolustaja ja monen mielestä myös paras pelaaja kotimaan sarjassa. En kiistä.

Finaaleissa viimeistään korostuu aina maalivahtipeli. SPV:n kohdalta ilmassa on paljon kysymysmerkkejä ja joukkue ei luonnollisesti ole Jarno Ihmeen pelikunnosta kertonut mitään. Kakkosmaalivahti Julius Kivimäki näytti välieräsarjassa, että pystyi nousemaan Ihmeen saappaisiin, mutta on silti kysymysmerkki finaalisarjassa.

—

SSV – Supervireinen Järvi johtaa

Nyt kaartiset, kailialat, kotilaiset yms. suurlupaukset kuulolla. Tähän mennessä pudotuspelien tahtipuikkoa on heiluttanut yksi mies: Mikael Järvi.

On vaikeaa löytää täydellisempää kapteenia ja joukkuepelaajaa mistään. Ikinä. Usein kuulee puhuttavan Miken heikkouksista menestyksen lomassa, mutta nyt kerron teille rakkaat junioripelaajamme miksi mies on täyttä rautaa.

Kaikki lähtee ajattelutavasta. Ja ajattelutapa on se, että KAIKKI tekeminen tähtää JOUKKUEEN tekemisen, hyvinvoinnin ja menestymisen takaamiseen. Ensinnäkin Järvi pitää huolen siitä, että on itse henkilökohtaisesti niin kovassa fyysisessä ja henkisessä kunnossa kuin pystyy. Ja silloin kun joukkueen tärkein pelaaja ja kapteeni tekee näin, niin se ei anna muille pelaajille mahdollisuutta oikomiseen.

Järvi toteuttaa kentällä juuri niitä asioita, joita on sovittu. Joukkueen pelitapaa siis. Ja kuten kentän ulkopuolella, niin kentälläkin kaikki tekeminen on ajattelutavaltaan joukkueen tekemistä tukevaa. Puolustetaan kurinalaisesti, hyökätään tasapainoisesti ja mikä tärkeintä: pallosta ei luovuta helposti. Hyökkäyspäässä pallollisena Mikke tekee harvoin sellaisia ratkaisuja, joista tulee pahoja tilanteita omaan päähän. Järvi ei ajattele missään vaiheessa omia ”pörssejään”, vaan keskittyy aina yksittäiseen pelitilanteeseen kerralla. Tulos tulee sitten siinä sivussa.

Varmastikaan Järvi ei ole vielä tyytyväinen oman ketjunsa tekemiseen tämän kevään pudotuspeleissä. Sen tekeminen on vielä heilahdellut liikaa ja vasta kolmannessa ottelussa Happeeta vastaan se pystyi pelaamaan omalla hyvällä tasollaan.

SSV:n kakkoskenttä oli Happee-sarjassa todella hyvä. Kekkosen johtama kentällinen oli joukkueen selkäranka, jonka varassa ykköskentällinen sai rauhassa kehittää omaa tekemistään välieräsarjassa. Tämä voikin olla nyt se ratkaiseva tekijä finaalisarjassa. SSV on saanut kaksi tärkeintä kenttäänsä toimimaan tehokkaasti hyökkäyssuuntaan, kun SPV vielä miettii mistä löytäisi toisen kentällisen kantamaan maalintekovastuuta.

Kekkosen vaarallisen näköinen peukalonvääntyminen kolmannessa Happee-ottelussa näytti todella pahalta, mutta onneksi peukalo vain vääntyi pois paikaltaan ja se saatiin nopeasti takaisin oikeaan asentoon. Kuulemani mukaan mies on täydessä pelikunnossa heti alusta alkaen.

Kakkoskentän todellinen pistekone on ollut Markus Olkkonen, joka on noussut kovalle tasolle tänä keväänä. Ja usein kun pelaaja tällaiseen lentoon pääsee, niin se kantaa koko kevään. Mitään syytä en näe sille, että kakkoskentällisen tahti nyt hiipuisi.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan voi myös todeta, että SSV:n kolmoskentällinen eli junioriosasto on ollut hyvä. Se antaa joukkueelle ja valmennukselle mielenrauhaa siitä, että kavereita voi tarvittaessa peluuttaa vähän enemmänkin. Varsinkin Roni Laasonen yllätti minut positiivisilla otteillaan.

Täytyy nyt kuitenkin muistaa, että vaikka SSV onkin heiluttanut verkkoa tiuhaan, niin sen peli kuitenkin perustuu SPV:stä poiketen puolustuspelaamiseen. Päävalmentaja Mika Ahonen jaksaa muistuttaa joukkuettaan loppuun saakka siitä, että puolustuksen ehdoilla mennään. Jos pelissä heilahtaa viisikin kertaa omiin, niin kaikki ei ”Amun” mielestä ole mennyt hyvin. Ja tästä ajattelumaailmasta hän ei tingi, oli hyökkäyskalusto millainen tahansa. SSV:lle on myös tehty kevään aikana liikaa omiin. Jos verrataan esimerkiksi viime kevään pudotuspeleihin, niin verkko on soinut katastrofaalisen paljon omassa päässä.

SSV vie maalivahtien taiston selvästi. Henri Toivoniemi näytti Happeeta vastaan, että pallo tarttuu ja sen edessä ollaan kun tarvitsee. Maalivahtipeliin SSV ei tule tätä sarjaa häviämään.

—

Kun nämä kevään veikkaukset ovat menneet niin hyvin tähänkin mennessä, niin jatketaan hyväksi valitulla tiellä ja veikataan, että poika palaa vuoden tauon jälkeen Helsinkiin voitoin 3-1.

Finaalien aikana kirjoittelen pohdintoja jokaisen ottelun jälkeen. Silloin palataan varmasti myös piirustusten pariin. Nauttikaa keväästä ja hienoista finaaleista!