
Suomen salibandymaajoukkue aloitti Euro Floorball Tourin 6-5(0-2,6-1,0-2)-voitolla Tshekistä. Suomella oli ottelussa ajoittain vaikeuksia ennakkoluulottomasti pelannutta vierasjoukkuetta vastaan. Suomi voitti myös rangaistuslaukaukset ja keräsi ottelusta täyden pistepotin.
Mihin ottelu ratkesi?
Tshekki painoi hyvin Suomen päätyyn varsinkin ensimmäisessä erässä. Joukkue käänsi hyvin peliä muutenkin läpi ottelun. Toisessa erässä Suomi terästäytyi ja sai maalihanat auki. Kuusi maalia erässä oli liikaa Tshekille, eikä se pystynyt tasoittamaan ottelua enää viimeisessä erässä, vaikka nousikin vielä maalin päähän.
Ottelun hahmo?
SPV-kentän sentterinä pyyhältänyt Janne Hulmi pelasi hyvän ottelun. Itse asiassa koko ketju ansaitsee suitsutuksen. Tshekin puolelta ei voi olla mainostamatta vikkeläjalkaista ja viihdyttävää Martin Tokosta. Miehen rankkari oli päivän komein suoritus.
Ottelun puheenaihe?
Varsinkin sosiaalisessa mediassa nostettiin esille ottelun yleisömäärä. Televisiokuvakin paljasti, että tupa ei ollut ääriään myöten täynnä.
Kommentit:
– Aloitettiin karvaus alhaalta ja oltiin varsin passiivisia alussa. Todettakoon kuitenkin, että Tshekki pelasi oikein hyvää ja modernia salibandya, kommentoi Suomen Tero Tiitu vaisua alkua ottelun jälkeen.
– Toinen erä oli todella huono. Meillä on nuori joukkue ja täysin uusi systeemi. Yritetään pelata modernia ja hyvää salibandya, kommentoi suomalaisilla tuttu Tomas Sladky.
Tilastohuomiot:
Suomi: Patrick Wardi 2+0, Tero Tiitu 1+1, Janne Hulmi 1+1
Tshekki: Jiri Curney 3+0, Jan Natov 0+2
Linkit:
Ottelutilastot
Salibandyliigan kuvat
Jari Turusen kuvat