Video: Wirmo selvitti tiensä HIFK:n vastustajaksi 578 katsojan edessä – ”Kaikki paineet HIFK:lla”

Keni Kivilä iski jälleen kerran Wirmon avausmaalin. Kotijoukkueen voittoa Mynämäen HaNi-hallissa todisti peräti 578 katsojaa.

Keni Kivilä iski jälleen kerran Wirmon avausmaalin. Kotijoukkueen voittoa Mynämäen HaNi-hallissa todisti peräti 578 katsojaa.
Keni Kivilä iski jälleen kerran Wirmon avausmaalin. Kotijoukkueen voittoa Mynämäen HaNi-hallissa todisti peräti 578 katsojaa. Kuva: Timo Kaski

Pienen maaseutukunnan ylpeys, mynämäkeläinen SBS Wirmo jatkaa ykkösdivarikarsintojen kolmannelle kierrokselle. Rovaniemeläinen RSB-Team kaatui lauantaina Mynämäellä peräti 578 katsojan edessä osumin 10-4. Otteluvoitot puhtaasti 2-0 Wirmolle ja seuraavalla kierroksella vastaan Helsingin IFK. Tuon sarjan voittaja pelaa ensi kaudella Divarissa.

– Kaikki paineet ovat HIFK:n leirissä. Sieltä löytyy Suomen mestaruutta, Euroopan mestaruutta ja jos jonkinlaista pystiä. Meillä pari jätkää on voittanut joskus Vakkaliigan, siinä kaikki. Helpolla emme kuitenkaan HIFK:ta päästä. Fanibussit lähtevät Stadiin ja Mynämäen HaNi-halli on taatusti täyteen ammuttu, mietiskeli Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen pääsiäisenä, jatkopaikan varmistuttua lauantaina.

Mihin ottelu ratkesi?
– Wirmo tyrmäsi RSB-Teamin jo avauserässä. Viisi komeaa maalia ja siihen päälle vielä jokunen sutattu avopaikka. Vierailijoilla ei tilanteita ollut. Wirmon liike ja pallokontrolli olivat luokkaa paremmalla tasolla kuin vastustajalla. Kahden erän jälkeen Wirmo johti jo 9-2, ja mynämäkeläisfanit peruivat tekemiään hotellivarauksia Rovaniemeltä. Jos RSB-Team olisi voittanut, ratkaisupeli olisi ollut siellä heti sunnuntaina. Napapiirille lähti pelin jälkeen kuitenkin vain vierailija, joka taisteli hienosti päätössummeriin asti. Päätöserässä Wirmon Aleksi Vainiolle kirjattiin peräti 16 torjuntaa, kun kotijoukkue nosti jalkaa kaasulta ja alkoi varmistella.

Kuka oli ottelun hahmo?
– Wirmon ykköskenttä oli liekeissä. Pudotuspeleissä Wirmon ykkösmieheksi noussut Niko Vahtera naputti hattutempun, ja pelipäällä olivat myösketjukaverit Jani Varjonen ja Keni Kivilä. Vahteran nopeus korostui, kun RSB-Team yritti kuroa Wirmon etumatkaa kiinni miesvartioinnilla. Vikkelä laituri pelasi itsensä lukuisia kertoja jalalla vapaaksi ja oli alati vaarallinen vastustajan maalilla.

Mikä oli ottelun puheenaihe?
– Uskomattoman hieno yleisömäärä, 578 katsojaa. Halli oli lähes täynnä jo alkuverryttelyjen aikana. Ensimmäiset odottelivat lippujonossa jo 2,5 tuntia ennen matsin alkua. Wirmon kapteeni Petteri Huuskonen kiittelikin The Cassun jälkipelihaastattelussa yleisöä: ”Tällainen määrä väkeä keskellä pääsiäistä, ihan hiljaiseksi vetää. Uskomatonta sitoutumista myös meidän faneilta. Hienoa, kun on koko kylä tukena”, Huuskonen tuumaili.

Tilastohuomiot:
– Vahteran hattutempun lisäksi tilastoista nousevat Joni Peltolan, Jani Varjosen ja Vahteran plus/miinus-tilasto. Jokaisella lukema oli peräti viisi plussalla. RSB-Teamin Mikko Halmeen ja Jyri Kenttälän lukemat olivat päinvastaisia: molemmilla kuusi läikkää pakkasta.

Kommentit:
– Päätimme jo viikolla yhdessä, että sarja laitetaan kotona pakettiin. Menohaluja Rovaniemelle ei löytynyt keneltäkään, vaikka matka hienosti menikin. Harjoittelimme viikolla aika kevyesti ja se tuotti tulosta. Latasimme kaiken peliin avauserässä ja se ratkaisikin pelin, näki Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen.
– Parempi joukkue meni jatkoon, onnittelut Wirmolle, tuumi RSB-Teamin joukkueenjohtaja Jarmo Heinonen.

Linkit:
Divarikarsintojen tilastot Salibandyliigan sivuilla

Kooste SBS Wirmon maaleista:

54 comments

  1. Todella kiihkeä sarja tulossa. Mynämäellä halli tulee olemaan aivan tukossa, mutta missä IFK pelaa oman/omat kotipelinsä? Pasila vai joku muu? Onko Sandellin Topi tulossa, nythän on vastassa todellinen ”nakkikattilajengi”!

  2. Samasta asiasta itken kuin ennenkin, mutta otetaan tästä nyt jonkinlainen elämäntehtävä, jos vaikka videon tekijä sattuisi lukemaan.

    Jos siihen videoon on pakko tunkea jonkinlainen fiilismusiikki, niin voisiko sen edes kytkeä sen jälkeen pois, kun varsinainen asia alkaa. Ei näitä yksinkertaisesti kestä katsoa..

    No biisivalinta sentään vähän parempi kuin ne teknojumputukset

  3. Hifk voittaa 2-0 ja nousee vuoden päästä liigaan. Firmolla ei ole kakun palaa tässä sarjassa. Lisäksi nousevat LeBa-96 ja FBC Turku.

  4. Oon aina miettiny, että miks näissä kaikissa pääkallo.fi:n jutuissa on aina ajatusviiva ennen jokaisen kappaleen alkua. Kuulostaa pieneltä asialta, mutta se häiritsee yllättävän paljon kun ei aina tiedä onko kyseessä jonkun (esim. valmentajan) kommentti vai jutun kirjoittajan itse kirjoittama asia. Kappaleen pitäs alkaa ajatusviivalla vaan, jos on kyseessä jonkun kommentti. Ei muulloin.

  5. Nythän on hyvä verrata menestystä niittäneeseen
    HIFK:n 🙂

    Muuta yhteistä kuin neljän kirjaimen yhdistelmä..

  6. Muotoseikoista viis, vaikka sekä videon taustamusan että ajatusviivat allekirjoitankin. HIFK on kova. Ei ylivoimainen, mutta kova. Ei maalaisilla ole enää eväitä. Rumin lukemin Stadiin tämä ottelusarja.

  7. Millä perusteella FBC Turku ja Leba nousee ennen kuin pelejä on pelattu?
    Ei varmaan Jontta analyytikko ole nähnyt Lasbin tai O2:sen pelejä. Itse en lähtis paljonkaan etukäteen laittaa rahoja likoon. Tulee tiukat sarjat molemmmissa pareissa!

  8. Olen seurannut tätä kakkosdivaria hyvin laajasti. Minulla on perspektiiviä laittaa kuusi jäljellä olevaa järjestykseen. Olen nähnyt kaikkien muiden pelaavan, paitsi LeBan. Siitäkin minulla on scouting-tietoa.

    1. FBC Turku
    2. LeBa
    3. Wirmo
    4. O2
    5. IFK
    6. LaSB

  9. Ylimieliset helsinkiläiset. Kattokaa nyt vaikka lätkäntuloksia, siinäkin olitte niin ym

  10. FBC ja jyskäläiset aivan eri planeetalta. Tulette näkemään. Mieluusti silloin kuuntelisin 02-fanien selityksiä.

  11. Hieno saavutus jokaiselta päästä jo tähän vaiheeseen. Turha enään kritisoida mitään joukkuetta vaikka turpaan tulisi. Hifklla varsinkin ollut loistava kevät. Vaikka takkiin tulisi wirmolta niin ennen kaikkea ansaitsevat hatunnoston eikä urputusta ja jälkiviisautta. Wirmo-hifk mielenkiintoisin pari.

  12. Aivan mieletön kotiyleisö tuolla maaseutukunnassa. Wikipedian mukaan Mynämäen asukasmäärä on huikea 7973 henkilöä. Lyhyen matematiikan lukeneena n. 7% on siis ollut kannustamassa oman kylän poikia…
    Liiton tilastojen mukaan runkosarja yleisökeskiarvokin on ollut kunnioitettavat 328/ottelu. HIFK yleisökeskiarvo oli 61/ottelu. Tsemppiä molemmille joukkueille. Oma veikkaus ottelusarjasta on, että suurempi menee divariin.

  13. Itse olen eri mieltä kuin Hauki, myös näitä joukkueita paljon nähneenä. Hän ei selvästikään ymmärrä, että Suomen lohkot ovat keskenään niin erilaisia, että etukäteen on vaikea sanoa, mikä on tositilanteessa joukkueiden keskinäinen vahvuus.

    Sen verran sanoisin, että HIFK-Wirmo on näistä ottelupareista heikkotasoisin ja puolestaan O2-FBC Turku kovatasoisin. Molemmat joukkueet olivat sentään jälleen lohkovoittajia omissa lohkoissaan.

    Heitänkin peliin oman arvioni:

    O2 menee kovassa parissa 2-1 voittoon – kotiedun turvin. Monnarin parketilla he kun ainoan tappionsa kokivat ”esikuvia” Riitesuo – Jarno Hirvonen – Piit Manninen joukkuetta vastaan.

    HIFK-Wirmo parissa saattaa tapahtua mitä vain. Uskon kuitenkin, että HIFK vääntää sarjan eduksensa. Varsinaisen peliajan tasapelit eivät yllätä tässä sarjassa. Tässä sarjassa ovat kevään kuumimmat joukkueet – ts. joukkueet, jotka ylisuorittavat tällä hetkellä. Toisen lento katkeaa.

    LeBa-LaSB parissa LaSB häviää ottelusarjan 2-0. LaSBin taitavilla nuorilla pelaajilla (Käsittääkseni LaSBin ratkaisupelaajat ykköskentän takana vielä juniori-ikäisiä) ei vielä asenne riitä puolustamaan niinkin kovaa joukkuetta, kuin LeBaa vastaan. Nähdään suurimaalinen sarja ja LaSBin ainoa menestymisen mahdollisuus piilee maalintekokisan ja coast-to-coast pelin aikaansaamisessa.

    Lopuksi joukkueiden ränking:

    1. LeBa
    2. O2
    3. FBC Turku
    4. LaSB
    5&6. Wirmo & HIFK – luultavasti näin päin, paha sanoa.

  14. FBC on ollut toki kovassa lyönnissä keväällä, mutta kun hehkutetaan sen ylivoimaisuutta ja ei anneta mitään jakoa Wirmolle IFK:ta vastaan, ei olla kovinkaan loogisia. Olen nähnyt molempien Länsirannikon jengien pelaavan kahden viimeisen kauden aikana noin 15 kertaa(viidesti toisiaan vastaan) ja ainakaan näillä kahdella jengillä ei ole eroa kuin nimeksi. Rosteri voi olla Turulla nimekkäämpi, mutta puhun pelistä. Muista jengeistä en osaa sanoa. Eivätköhän parhaat seuloudu, tsemppiä vaan kaikille. Paras viidestä sarjat olisivat tähän kohtaan muuten pohtimisen arvoinen juttu. Ainakin Mynämäessä ja Turussa jengiä riittäisi helposti ja urheilullisempi ratkaisu korostuisi.

  15. Hifki voitti lohkonsa, mutta oliko lohko tasoltaan parempi/huonompi kuin se toinen Etelä-Suomen kakkonen? Vertailuna vaan, että FBC voitti Turun-lohkon, Wirmo oli kolmas. Wirmo voitti toisen FBC-pelin runkosarjassa ja hävisi toisen FBC:lle siis (jatkoajalla muuten).

    Ja sitten FBC tulee ja takoo Tiikereitä pajatsoon yhteismaalein 22-3, tai jotain siihen suuntaan. Tiikerit oli kuitenkin toisen lohkon kakkonen. Ja ykkönen taisi olla Vantaa, joka putosi Lasbille.

    Mikä kakkosen jengeistä Stadissa on kovin? Onko se IFK?

  16. Jos FBC ja wirmo pelaisivat toisiaan vastaan tässä vaiheessa, se olisi täyttä sotaa jokaisella rintamalla.

    Ihan hyvä, etteivät pelaa.

  17. Kyllä oli sellainen video, että on parempi jättää tekemättä.
    Ei kunnioita vastustajaa sitten hetkeäkään jättää heidän maalinsa näyttämättä, mutta eipä VIRMON itsekkäiltä pohatoilta voi juuri muuta oottaakkaan.

  18. Tsemppiä kaikille taistoihin! Uskon että pienet ovat marginaalit tässä vaiheessa karsintaa, joten päivän kunto ratkaisee. Ketkä divariin nouseekaan ovat paikkansa sinne ansainneet. Myös pelejä ”hiukan” nähneenä Turku, Leba ja 02 olisivat oikeat nousijat, mutta arpa ei aina osu kohdalleen.

  19. Toki videolla olisi voinut olla vastustajankin maalit, itse asiassa olisi pitänytkin. Tuo editoitiin kuitenkin myös muuta tarkoitusta varten noin ja laitettiin sivuille pikaisesti. Kiitoksia sinulle Tottenman fan hyvästä huomiosta. otetaan opiksi.

    Ja mitä ”pohattoihin” tulee niin eiköhän meidän pieni maalaisseura ole jotain ihan muuta.

  20. kyllä te hesa laiset ootte taas nii ylimielistä porukkaa, kattokaaa nyt peiliii vähä.

  21. ”Kaikki paineet Hifk:lla” 😉 Eiköhän Hifk saa pelata ihan ilman paineita kun kukaan ei odota niiltä mitään. Joukkuehan on rankattu keskustelupalstoilla ”asiantuntijoiden” mielestä heikoimmaksi 2-divarijengiksi. Jännä juttu, että se on kuitenkin ainut etelän jengi joka on jatkossa. Taakse jäi mm. isommat salibandyorganisaatiot (Erä Akatemia, SB Vantaa, Tiikerit, SCH).

  22. Juu oishan se ihan mukavaa nähdä vastustajankin maalit.

    Ja tuo musiikki. Onhan McGyver nyt ihan kurko, mutta nyt on kyllä ihan totaalisen väärässä paikassa. Olis kiva kuulla vaikkapa jotain ääniä itse pelistä…

  23. Liikaa spekuloidaan wirmoa. Turha mankua että IFK voittaa sarjan puhtaasti 2-0. Miettikää Wirmon nousua Playoffeihin, vaikein mahdollinen neljänneltä runkosarja sijalta. Huikea taisto bullsia vastaan ja voitot rovaniemeltä. Pieni seura pieneltä paikkakunnalta. Ja pelejä ei tarvitse pelata turkuhallissa, koska meidän upea HaNi-halli luo upeat puitteet ja katsojia vetää n. 600. Ihmeitä tapahtuu kuten, Suomi-Espanja jalkapallo ottelu 1-1
    Sbs Wirmo pelaa suurella tunteella loppuun asti

    pullisen fanittaja

  24. Haanperä, uskottavuutesi katoaa alkuunsa, kun puhut runkosarjan neljännestä sijasta. Faktat kuntoon ja sitten huutelemaan.

  25. Faktat kuntoon – kolmas tai neljäs sija, ei merkitystä, kakkossija Turun lohkossa oli kuitenkin Bullsille ykkösija.

    Wirmo osoittanut tällä kaudella valtaisan henkisen kasvun, joten enpä usko sen romahtavan missään vaiheessa. Periaatteessa varmisti paikkansa neljän sakkiin vasta viimeisessä runkosarjaottelussaan, jossa ryöpytti Pyöveleitä 9-3, lukemat olisivat voineet olla vielä rumemmat.

    FBC taaseen on saanut pitkästä aikaa Joukkueen kasaan, taitoa heiltä on aina löytynyt, mutta yhteen puhaltaminen ollut vähän niin ja näin.

    FBC ja Wirmo tulevat pelaamaan hegemoniakamppailujaan ensi kaudellakin – divarissa.

    Muista joukkueista ei ole hajuakaan, joten en lähde esittämään ”asiantuntijaa” 😀

  26. Tosiaan ehkä vastustajan maalit olisivat sopineet joukkoon ja hieman myös ihmetytti kesken videon tapahtunut uusi pelaajaesittely RSB:n osalta.

  27. Videosta voi aina olla montaa mieltä, mutta parasta on se että jaksoitte tehdä, toimittaa ja jakaa videon. Niitä on kiva katsoa. Kiitos. Arvostellaan sitten lisää kun videoita on niin runsaasti, että niitä voi vertailla.

    Wirmo on pelannut pudotuspelejä jo ties montako kierrosta. Veitsi kurkulla lohkon viimeiset kolme(?) peliä. Lohkon omissa pudotuspeleissä arkkivihollisen kaato, sitten ryöstöretki napapiirille. Paljon mukavia onnistumisia. Riittääkö niillä vielä nälkää?

    Riittäkö muilla nälkää? FBC on puhunut divarikarsinnasta koko vuoden, joten nälkää pitäisi olla. HIFK:n uhosta en ota selvää miten se eroaa heidän normaalikäytöksestä. Hurjaa uhoa oli silloinkin kun viimeksi jäivät divarista rannalle. Muista en tiedä.

    Jokatapauksessa haluan uskoa, että näin pitkällä seulomisella kakkosdivarin parhaat pelijoukkueet ovat nyt mukana (kun eteläsuomen kevyet jengit on siivottu pois;) ja erot on jatkossa pienempiä kuin Tiikerit-FBC sarjassa. Oma arvaus on, että pienet erot ratkaisee, yllätyksiäkin tulee ja sarjat on lyhyitä koska askel painaa jo.

  28. Se on kuulkaa sellanen homma, että Wirmo taitaa nousta.

    Homma perustuu siihen, että IFK:lla ei oikein taida olla varaa nousta divariin. Pelaaminen divarissa olisi huomattavasti kalliimpaa ja ei kai noi IFK:n taustat vielä niin kauhean vahvat ole, jotta se mahdollistaisi nousun, vai olenko kuinka pahasti väärässä? Halua varmasti nousulle IFK:ssa on, mutta talous ei taida antaa myöden.

    Urheilullinen ratkaisu on tietenkin paras.

  29. Voi olla että RSB maaleja ei näytetty videolla syystä että ei haluttu antaa HIFK:lle oleellista tietoa Wirmon kaatoon -> kannattaa vetää vaikka vähän kauempaakin.
    Joo ja tiedän kyllä että Vainiolla 16 torjuntaa 3. erässä(ainakin tilastojen mukaan).

    Kyllä Wirmo d1vari tasonen porukka on kassareita lukuunottamatta.

  30. tässä omani listani

    1.fbc Turku,pelasi tällä kaudella aivan väärässä sarjassa, tällä kaudella olisi ollut 1div kärki osastoa. Isomman hallin saisivat rakentaa.
    2. SBS Wirmo. Parantanut huikeasti loppukautta kohti. huikeat katsoja luvut laittavat Hifkin pojille pupun pöksyyn ja Wirmo seilaa 1 divisionaan.Mynämäkeläisten täytyy vieläkin rakentaa isompi halli, vaikka nykyinenkin on hieno ja porukkaa mahtuu. Tälläistä lisää.
    3.Leba. Salibandy buumi on myös levinnyt Kontiolahdelle, hyvät katsoja luvut vievät Leban kevyesti 1divisionaan, mutta fakta on se että tuolla joukkueella tulee kiire 1 divisioonassa.
    4.02, tahti ei aivan ole vielä riitä pelamaan 1divisioonaa.
    5. Hifki, Hieno tuleminen takaisin salibandi maailmaan, tänävuona ei vielä nousua nähdä, mutta varmasti parinvuoden sisällä sen tulevat tekemään.
    6. LaSB, Lammilaiset ovat hyvin löytäneet katsomoihin, joukkue teki todellisen yllätyksen, että pääsi 3 kierokselle, mutta 1 div ei vielä kutsu joukkuetta, mutta kaukana se ei kuitenkaan ole.

  31. terve!
    tuli muuten sellainen asia mieleen, et eikös Sbs Wirmo voittanut kauden alussa TPS salibandyn miesten edustuksen. oli treenimatsista kyl kyse mut muistelen vaan jostain lukeneeni. Miten se mahtoi päättyä, kun lopputulosta ei muista/ tiedä.
    Niin ja kiitos näistä youtube- videoista, ainakin Wirmo, o2- jkl, fbc Turku.
    Hyviä videoita ja hyvät nettisivut kaikilla

  32. Juu innostunu s..onni kyllä muistit oikein, eli Wirmo voitti TPS:n lukemin 5-3. Viimeisen maalin teki ylivoimalla vasta -98 syntynyt superlupaus Riku Niemi, ensimmäinen tulo kentälle, ensimmäinen kosketus palloon, ja ensimmäinen maali! Ottelu keskeytettiin ajassa 56.29 joukkueiden yhteisellä päätöksellä TPS:n Jens Riskan pahaan loukkaantumiseen.

    MUTTA..tähän hetkeen…
    Kolme otteluparia jäljellä..

    Kaikki ottelut ovat varmasti tosi tiukkoja, joten ei tässä voi lähteä spekuloimaan minkään puolesta. Montaa joukkuetta hehkutetaan, mutta tulevat tulokset kertovat tilanteet, eli en voi muuta kuin toivottaa kaikille kuudelle joukkueelle parasta tsemppiä matseihin, kolme seuloutuu ylemmälle tasolle, se heille suotakoon!!
    Tämä, ja ensi viikonloppu varmistavat nousijajoukkueet…

    TOTTAKAI ENSIN WIRMOLLE, JA SEN JÄLKEEN MUILLE TSEMPPIÄ!

  33. Huhu mikä peli. Ei voi sanoa et wirmo olisi dominoinut mut pelillisesti paljon parempi, voitto olisi ollut oikeutettu. En hauku ketään, mutta tuomarit etelä-suomessa vetivät kotiinpäin enemmän kuin laki sallii, toivottavasti oli edes joku tarkkailija paikalla… matsi siis hifklle 7-8

  34. Wirmo hävisi paremmalleen.mynämäkeläisten jalka ja pää hyyttyi tokassa erässä.

  35. Tuomaritpa hyvinkin. Kyllä se ymmärtääkseni on niin että jos ajaa jatkuvasti selkään tai lyö mailaan niin kyllä sen pillin pitääkin soida. Näinhän siinä nimittäin kävi ainakin minun silmiini paikanpäältä. Ei se homma tuomareihin kaatunu vaan ihan muihin juttuihin.

  36. Ei auttanut Wirmon fanien kova kannustuskaan. Monta liigapeliä pääkaupunkiseudulla nähneenä täytyy todeta ettei vastaavaa meteliä ole ollut missään. Muutama asiaton huutokin mahtui mukaan kun oli siman voimalla lähdetty matkaan.

    Wirmo vei ekan erän selvästi, tokassa peli kääntyi Hifk:lle, kolmas oli tasaista ja jatkoaika taas Hifk:n. Tuomareitten vihellykset ja viheltämättä jättämiset meni mielestäni tasan. Henkisesti vahvempi joukkue voitti tänään. Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan onnistunut, kiitos Hifk ja Wirmo!

  37. Mielenkiintoisia sarjoja menossa. O2 laittoi FBC:n tiukoille tänään, mutta taitaa taipua huomenna. HIFK-Wirmo menee satavarma 3. otteluun. Wirmo ei kotona häviä. LaSB vei melko selvästi LeBaa, mutta miten käy huomenna kun HU:n B-junnut ovat kokoonpanosta pois (vai onko?). Taitaa sekin mennä 3. otteluun. Joten on aika turha täällä huudella, että jotkut näistä joukkueet olisivat selvästi parempia kuin toiset. Tulokset puhuvat toista.

    PS. Tai korjaus edelliseen, ei se huuhtelu olekaan turhaan. Näitä on kiva lueskella. 😉

  38. Osku, itse voisin speguloida (tietämättä asiasta oikeasti mitään), mutta voisi olettaa, että HU:n B-junnut olisivat LaSBin mukana divarikarsinnassa. Peruste – Taitavat olla kuitenkin lähtökohtaisesti Lammilaisia (vai miksi eivät pelaa HU:n 2.div joukkueessa?). Myöskin kyseessä oleva divarikarsinta on jokatapauksessa viimeinen ottelu Lammilla tällä kaudella, mikäs sen hienompaa, kuin päättää miesten kausi kotiyleisön edessä voitolla.

  39. Totta Tietämätön! Junnut ovat LaSBin pelaajia ja rinnakkaisedustuksella HU:ssa (oli pakko ihan tarkastaa tää liiton sivuilta). Joten on jokseenkin ilmeistä, että he ovat huomenna LaSB:n mukana. Jos vielä ottaa huomioon, että Koljonen ja Kainulainen ovat 95-syntyneitä ja kummallakaan, HU:lla tai LaSB:lla, ei ole A-junnujoukkuetta, niin varmaan haluavat varmistaa pääsemisen divariin ensi vuodeksi. Silläkin pienellä uhalla, että B-SM:n kulta jää saamatta.

    t: Vielä tietämättömämpi

  40. Pojat ovat hollolalaisia vaikka ovat niinsanotusti kirjoilla Lammilla. Koska myös HU:lla on II-divari joukkue niin pojat eivät voi olla HU:n kirjoilla. Pelaavat Lammin II-divarijoukkueessa, koska se on paljon tasokkaampi. Koska Lammilla ei ole B-junnuporukkaa niin ovat siellä kirjoilla ja voivat pelata rinnakkaiseduksella HU:n B-junnuissa. Liiton rinnakkaisedustus säännöt ovat tosi sekavat, niin monessa seurassa joudutaan kikkailemaan tällä tavalla. Arvaukseni on että pojat pelaavat B-junnupelit huomenna, koska siellä on tavoitteet SM-kullassa. Lammi oli sen verran ylivoimainen tänään joten voittavat luultavasti ilman junnujakin huomenna. Tai sitten kolmannen pelin jossa junnut ovat taas mukana.

  41. Mutta eihän tossa ole järkeä. Pojat olivat LaSBin vieraspelissä ja nyt kun olisi mahdollisuus ratkaista nousu kotona, ne lähtevät B-junnujen vieraspeliin ja tulevat takaisin, jos/kun LaSBin pitää ratkaista sarja vieraissa. Miksi ne eivät pelaa nyt kotona LaSBille nousun ja seuraavaksi taas kotona HU:lle B-junnujen peliä?

  42. Kyllähän asia on sillä lailla, et hyvässä 2 div. pelissä ei vielä b-junnut pärjää. Jos vastustaja on kehno, niin silloin saattaa yksittäinen pelaaja täydentää viisikkoa. Lasb on ollut koko kauden 2 kentän varassa. Nyt jos löytyy kenttä joka ei päästä omiin, niin 2 muuta hyvää kenttää saa hetken lepoa. Lasbilla ei vaan materiaali riitä divariin.

  43. Onko LaSB sitten pelannut vain huonoja 2-divarin otteluja tänä kautena? Koljonen, Kainulainen ja Näveri ovat joukkueen pistepörssin sijoilla 2., 4. ja 5. Liigassa pelaa moni viime vuoden B-juniori isoja minuutteja tänä vuonna, ja hyvällä menestyksellä.

  44. Parhaat b-junnut pitää olla miesten ringissä. Ainakin treenaamassa äijien kanssa, aivan kärki pelata mukana. Oli edustusjoukkue sitten millä sarjatasolla tahansa. Muuten ei tule riittävän laadukasta tekemistä ja tekeminen pysähtyy.

  45. Amen, ET. Uuden sukupolven kasvattaminen vaatii seuralta panostusta. Sille pitää antaa vastuuta ja aikaa. SPV ei sitä nyt tee, mutta SSV:ltä löytyy Laasosta ja Storgårdsia. Helppo arvata kummalle peli kääntyy pitkässä juoksussa.

  46. Peikkohan on ihan kartalla, kovissa 2div. otteluissa ei b-junnut pärjää?? Kovempia pelejä 2-div. saa hakea, kun nää divari karsinnat. Ja katsohan esim. Koljosen tehoja tai LaSB:in 2-kentän Näveri/Koljonen/Kainulainen plus miinus tilastoo… B-Junnut ei pärjää????? Ei ehkä normi junnut….

  47. Hitto mitä spekulointia tosta HU:n jätkistä LaSB:n tulevasta ottelusta! Antais jätkien ite pääättää mitä tekee ja mikä on tärkeintä tällä hetkellä oman uran kannalta, iha turhaa täällä spekuloida asiaa! Tiedän itekkin että kaverit on taidoiltaan ihan uskomattomia ton ikäsiks. Toivon henkilökohtaisesti että lammin jätkät lyö leballe luun kurkkuun ja jatkaa divariin, pieni pitäjä ja isoja tunteita!