
Suomi saa nuorten MM-turnauksen huomisessa pronssiottelussa vastaansa Tshekin. Ottelu alkaa klo 14 Suomen aikaa. Finaalissa kohtaavat klo 17 Suomen aikaa Sveitsi ja Ruotsi. Molemmat ottelut nähdään suorina IFF:n YouTube-kanavalla.
Tshekki pisti omassa välierässään Ruotsin tiukalle ja livahti vielä päätöserän alussa 5-4-johtoon. Ruotsi kuitenkin tasoitti, ja viimeisellä kympillä otti ohjat Ruotsin hyökkääjä Jesper Kivipaasi. Jo toisessa erässä kerran osunut Kivipaasi laukoi kuudessa minuutissa neljä maalia ja sinetöi Ruotsin finaalipaikan tuloksella 9-5.
Suomi ja Tshekki kohtasivat jo torstaina alkulohkon ottelussa, jonka Suomi voitti numeroin 5-4.
Suomella on sunnuntaina vielä katkeamaton putki puolustettavana, sillä joukkue ei ole vielä koskaan jäänyt nuorten MM-kisoissa ilman mitalia.
Linkki Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n YouTube-kanavan nettilähetyksiin
Suomen sijoitukset U19-kisoissat:
2001 Saksa: Pronssia
2003 Tshekki: Kultaa
2005 Latvia: Hopeaa
2007 Sveitsi: Pronssia
2009 Suomi: Hopeaa
2011 Saksa: Kultaa