Ruotsi palasi maailmanmestariksi – Sveitsistä ei vastusta

Ruotsi voitti Sveitsin salibandyn nuorten MM-finaalissa lukemin 6-2 (2-1,1-0,3-1). Ottelun avausmaalista huolimatta Sveitsi ei pystynyt toistamaan välieräyllätystään Ruotsia vastaan, vaan taipui selkein lukemin. Ruotsi on pelannut finaalissa kaikissa nuorten MM-kisoissa ja nyt voitettu mestaruus oli maalle viides.

Ruotsi pelasi samassa alkulohkossa Sveitsin, Norjan ja Slovakian kanssa ja vei alkulohkon odotetusti maalierolla 34-10. Välierässä Ruotsikin sai hetken jännittää, mutta Jesper Kivipaasin kolmannen erän yksilösuorituksilla irtosi finaalipaikka lopulta lukemin 9-5. MM-kisojen tähdistöön valittu Kivipaasi kirjautti finaalissa yhden syöttöpisteen.

Nuorten MM-finaalin oikeudenjakajina toimi suomalaistuomarikaksikko Lasse Vuola – Tero Fordell.

Seuraavat nuorten MM-kilpailut pelataan keväällä 2015 ja pelaava ikäluokka on 1996-syntyneet ja nuoremmat.

5 comments

  1. Kun uutisen poimii uutisvirrasta niin tästä ei edes selviä mistä lajista on kyse ?