Salibandyliiga-seuran kavallusjutusta isot korvaukset ja ehdollinen vankeusrangaistus

Helsingin Sanomat uutisoi elokuussa 2012 Espoon Oilersiin liittyneistä kavallusepäilyistä. Naispuolisen seuratyöntekijän epäiltiin kavaltaneen seuran tileiltä peräti 200 000 euroa. Nyt tapaukseen on saatu käräjäoikeuden päätös.

– Espoon käräjäoikeus on tuominnut 36-vuotiaan naisen vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen urheiluseura Espoon Oilersin kavallusjutussa, STT:n uutisen sivuillaan julkaissut Iltalehti kertoo.

Nainen tuomittiin maksamaan vahingonkorvauksia Espoon Oilersille noin 175 000 euroa korkoineen.

– Nainen tunnusti esitutkinnassa varastaneensa Oilersin pankkitililtä lähes 190 000 euroa. Syyksi hän kertoi peliongelmat, jotka olivat alkaneet jo ennen työsuhteen alkamista, Iltalehden uutisessa kerrotaan.

Iltalehden uutinen aiheesta.

12 comments

  1. Terveisiä Lappeenrantaan. Onko nyt hyvä olo, kun lapsilta varastit. Linnaan olisit joutunut ihan istumaan.

  2. Dynamiitti: Luetteles uutisesta asiat mitkä ovat suomalaisessa salibandyseurassa itsestäänselvyyksiä.

  3. Käräjäoikeuden päätökset ovat muuten pääsääntöisesti julkisia. Niitä salataan lähinnä uhrin suojelimiseksi esim seksuaalirikosten kohdalla. Netissä niitä ei pääsääntöisesti ole, koska niillä ei ole merkitystä oikeudenkäytön perusteella. Jos oikeasti kiinnostaa, niin päätöksen saa kyllä nähtäväkseen käräjäoikeudelta.

  4. Mendez:

    ”Kilpa-urheiluryhmien toimintaan tullaan asettamaan korkea, tavoitteelliseen urheilemiseen liittyvä vaatimustaso.”

    ”Uuden seuran toiminnallista kehitystä ja laatua tullaan seuraamaan tiiviisti erilaisilla laatuun, määrään ja tulokseen asetettavilla mittareilla. Konkreettisia tuloksia esim. jäsenmäärän kasvattamisessa ja kilpailullisessa menestyksessä on tarkoitus saavuttaa jo alkavalla kaudella.”

    Siinä hyviä esimerkkejä. Onko kova juttu jos kilparyhmissä aletaan tekemään tavoitteellisesti töitä? Uskosin, että muissa suurissa seuroissa sitä on tehty jo 10 vuotta. Ja eiköhän noita laatuja ja jäsenmääriä tarkkailla muissa seuroissa jo.

    Lähinnä tuo teksti on oletusarvojen esille tuontia ja todistelua.