Karhut julkaisi ensi kauden joukkueensa – ”Materiaalin laajentaminen oli tärkeimpiä asioita”

Porilainen Karhut on on julkaissut ensi kauden miesten Divariin valmistautuvan ryhmänsä. 28 nimeä sisältävän listan kovimmat hankinnat ovat uusvanhat Mikael Boelius, Ville Salonen ja Tatu Ruohonen, jotka palaavat Poriin. Boelius ja Salonen viilettivät viime kaudella Sveitsin liigassa, kun taas Ruohosen tehtävänä oli tilkitä Loviisan Torin puolustusta.

Liigasta tiputtuaan Karhut pelasi viime kauden Divarissa erittäin pienellä ringillä, ja se oli ensimmäinen asia, johon uusi päävalmentaja Jukka Leino halusi muutosta.

– Yksi suurimmista asioista ellei suurin oli materiaalin leveys, moni muu muutettava asia tulisi laajentuneen rosterin avulla. Viime kauden päävalmentaja Juha-Petri Kujansuulla ei ollut mikään kovin mairitteleva tehtävä, kun loukkaantumisten runtelemassa joukkueessa harjoituksissa oli keskimäärin 13 pelaajaa. Ei siinä mitään ihmeellisiä taikatemppuja pystynyt tekemään.

– Laskin tuossa jossain vaiheessa, että kokeilimme 35 pelaajaa, joista 28 jätettiin lopulliseen joukkueeseen, Leino kertoo.

Muita uusia pelaajia ovat myös aiemmin Porissa pelanneet maalivahdit Rasmus Österman ja Tomi Bergendahl, Ruotsista siirtyvä puolustaja Ville Heino sekä lähialueelta saapuvat Riku Salo, Jere Haavisto ja Jere Tuovila. Leino on kiinnittänyt joukkueeseensa myös omia 1994-1995 syntyneitä junioreita, joilla on mahdollisuus saada peliaikaa myös Divarissa.

– Meillä on neljä uutta junioripelaajaa, joiden pääasiallinen pelipaikka tulee olemaan seuran junioreissa, mutta mielestäni on tärkeää, että jätkät saa hyvää ja vastikkeellista treeniä koko kauden ja on sitä kautta valmiita stunttaamaan jos paikka aukeaa, Leino korostaa.

Lisäapua valmennusosastolle Leino saa pitkän pelaajauran tehneestä Kari Sahasta, joka etenkin kesän ajan keskittyy maalivahtivalmentamiseen.

Lue lisää joukkueesta ja uusista pelaajista Karhujen sivuilta