Happee nujersi NST-mörkönsä – Turunen palasi vakuuttavasti tolppien väliin

Happeen maalivahti Tuomas Turunen ja pallosta kamppaileva Eemil Ukkonen onnistuivat Lappeenrannassa. Kuva: Markku Taurama, mt-kuva.net

Viime vuodet Happeeta maalivahti Jarkko Monthanin johdolla piinannut NST ei kyennyt pitämään yliotettaan jyväskyläläisistä miesten Salibandyliigassa. Salama-alun ottelulle saanut Happee ei missään vaiheessa päästänyt isäntäjoukkue NST:tä lähelleen, vaan se vei pisteet kontrolloidusti mukanaan lukemin 3-6(1-4,1-1,1-1).

Happeelle voitto oli lauantaisen Kooveen kaadon jälkeen toinen peräkkäinen, ja joukkue jakaa pistemenetyksittä sarjan kärkipaikan. Josban kanssa pisteet perjantaina tasannut NST jatkaa yhdessä pisteessä kohti ensi viikon otteluita.

Mihin ottelu ratkesi?
NST oli alussa täysin unessa, ja terävästi peliin tullut Happee karkasi jo ajassa 3.49 0-3- johtoon pakottaen NST-valmentaja Petri Heinon aikalisään. Puolentoista minuutin sisään syntyneiden osumien jälkeen peli tasaantui, ja molemmilla oli jatkossa omat paikkansa maalintekoon. NST yritti kaikkensa ja laittoi vieraat töihin, mutta Happeen uhrautuva puolustuspeli piti kotijoukkueen vain kolmessa osumassa.

Ottelun hahmo?
Viimeksi kaudella 2010-2011 Happeen maalia vartioinut entinen vuoden poikajuniori Tuomas Turunen näytti siltä, kuin ei olisi poissa ollutkaan. Huipputorjunnat silloin, kun joukkue niitä eniten tarvitsi, vakuuttivat hallissa kaikki muut paitsi ottelun pyttykerhon. Hattutempun iskenyt Jami Manninen rokotti NST-puolustusta armotta virheistä, vaikka paikkoja oli luvalla sanoen vielä useampaankin osumaan. Jarkko Monthan kokosi itsensä NST-maalilla vaikean alun jälkeen, ja oli pelastamassa isäntiä rumemmilta lukemilta.

Ottelun puheenaihe?
Joukkueiden pelivalmius oli täysin eri sfääreistä pelin alussa. NST:llä oli ollut vaikeuksia syttyä perjantain avaukseen Josbaa vastaan, mutta nyt kentälle odotettiin täysin toisenlaista joukkuetta. Kaikki meni kuitenkin täysin pieleen, kun jo vajaan seitsemän minuutin kohdalla vieraille oli töpeksitty neljän maalin johto. NST pääsi mukaan tasaväkiseen peliin myöhemmin, mutta juna tämän ottelun osalta oli jättänyt asemalle jo alkumetreillä.

Kommentit:
– Olen erittäin tyytyväinen meidän puolustuspelaamiseemme. Turunen oli maalilla jäätävä, ja hattua täytyy nostaa myös liigauransa avausmaalin iskeneelle 16-vuotiaalle puolustaja Eemil Ukkoselle. Avausviikonlopusta täydet pinnat, ja tästä on hyvä jatkaa, Happeen valmentaja Mikko Lehto kommentoi.
– En osaa antaa alun kohmeelle sen tarkempaa selitystä. Keskityimme epäolennaisuuksiin, ja vaikka välillä pelin sisällä oli positiivisiakin jaksoja, on turha sen kummemmin jossitella. Tehdään paremmin töitä ja nostetaan rima korkeammalle, NST-valmentaja Lasse Kurronen pohti.

Tilastohuomiot:
NST: Petteri Puustinen 1+0, Otto Valavuo 1+0, Jesse Hyttinen 1+0 (1.liigamaali)
Happee: Jami Manninen 3+0, Veli-Matti Hynynen 2+0, Petri Kauko 0+2, Johannes Jokinen 0+2, Eemil Ukkonen 1+0 (1.liigamaali)

Kierroksen muut tulokset:
Nokian KrP-Oilers 2-11, OLS-Erä 4-11, SSV-SPV 3-5, Koovee-Classic 9-12

Linkit:
Markku Tauraman ottelukuvat
NST:n raportti
Happeen raportti
Ottelun lehdistötilaisuus

One comment