Video: Kuopion Divari-avauksessa kotivoitto ja loppusekuntien paini

Kuva: Jari Turunen

Kuva: Jari Turunen
Kuva: Jari Turunen

Kuopiossa SB Welhot veti pidemmän korren Blackbirdsiä vastaan salibandyn Divarin ensimmäisellä kierroksella sunnuntaina. Isännät ottivat kuskin paikan ottelun ensimmäisestä erästä lähtien, mikä kantoi lopulta 6-4-voittoon. Ottelun lopussa tunteita kuumensi Welhojen Janne Pitkäsen ja Blackbirdsin Mikko Piipon paini.

Tässä vaiheessa kautta lopputuloksella ei ollut vielä radikaalia merkitystä sarjataulukon kannalta, sillä kausi vasta alkoi, mutta etenkin liiganousua tavoitteleville Welhoille jokainen piste on varmasti tärkeä.

Mihin ottelu ratkesi?
Tasainen ottelu ratkesi siihen, että Welhot oli jokaisella osa-alueella hieman vieraita parempi. Kaksinkamppailut kääntyivät useammin isännille kuin vieraille ja runsas kotiyleisö toi taatusti lisävirtaa Welhoille.

Ottelun hahmo?
Ottelun todelliseksi isännäksi nousi kotijoukkueen Jonni Koskinen, joka taisteli jokaisesta pallosta sataprosenttisesti, eikä juurikaan hävinnyt kaksinkamppailuja. Hän onnistui myös avaamaan maalihanansa (1+0).

Ottelun puheenaihe?
Eniten ottelussa puhutti viimesekunneilla tapahtunut painiminen Welhojen Janne Pitkäsen ja Blackbirdsin Mikko Piipon välillä. Blackbirds haki väkevästi tasoitusta viime sekunneille saakka ja turhautunut Piippo päätyi maalineduskahakan päätteeksi painamaan polvellaan Pitkästä kentän pintaan. Tilanteessa kumpikaan ei nähtävästi kuitenkaan loukkaantunut.

Tilastohuomiot:
Welhot: Iiro Lankinen 0+2
Blackbirds: Jyri Laine 2+0 ja Mikko Kivi 1+1

Divarin muut tulokset:
Pe: SBS Wirmo-Steelers 2-1
La: Ilves-Karhut 3-12
La: SB Vaasa-Blue Fox 5-4
La: PSS-Salba 5-9
Su: M-Team – Ilves 15-3

Linkit:
Divarin pistepörssi (tilanne 23.9.)
Jari Turusen ottelukuvat

Ottelun maalikooste:

Teksti: Aleksi Taiponen

10 comments

  1. ei näyttäny kyllä kummoselta tuo peli. mutta kausi onkin vasta alussa.

  2. Kiitos! Aika pahasti kyllä kiehahti Blackbirdsin pelaajalla, taisi vielä yrittää ensiksi ajella welho-pelaajaa, mutta kaatuikin.

  3. Piippo on kyllä symppis. BB:n 4. maalissa talloo ensin Kristianssonin sormille ja hermostuu pienestä poikapainista.

  4. Niin haloo hyvä kun laitoit lainausmerkkeihin, hiukkasen ykspuolinen videon perusteella tuo paini