Legendoista ei vastusta nyky-Josballe – Tähkältä veivimaali

Kuva: Jyri Pietarinen

Kuva: Jyri Pietarinen
Kuva: Jyri Pietarinen

Joensuussa lauantaina pelattu ottelu nykyisen Josban ja seuraa ennen edustaneista pelaajista kootun Legendat-joukkueen välillä ei tarjonnut valtavia ainakaan pelillisesti. Legendat eivät kyenneet haastamaan nyky-Josbaa käytännössä ollenkaan ja loppulukemiksi saatiin murskaavat 16-4. Tapahtuman viihdearvo oli silti kohdallaan.

Ottelu oli hyvin pitkälti taputeltu jo ensimmäisessä erässä, mikä päättyi 6-1-lukemiin nuoremmalle Josballe. Toisessa erässä ainoa tilastomerkintä oli nykyisen Josban Miro Kämäräisen kaksiminuuttinen. Kolmas erä alkoi Legedojen takaa-ajolla ja lukemat olivat legendojen maalikertoimen vuoksi välillä jo 9-7. Tämän jälkeen nuoremmat näyttivät kuitenkin pelaamisen mallia ja kaasuttivat selvän eron. Erityisesti kapteeni Perttu Puska nosti tasoaan ja iski viimeisessä erässä viisi maalia Legendojen jalan alkaessa painamaan. Tästä Legendat eivät nousseet vaikka pelasivat lopussa yhdeksällä pelimiehellä.

Legendat saivat ottelussa aikaiseksi vain neljä maalia, mutta ne muutettiin kymmeneksi toisessa ja kolmannessa erässä voimassa olleiden maalikertointen vuoksi. Tapahtuma tarjosi kuitenkin aimoannoksen viihdettä paikalle saapuneille 700–800 katsojalle.

Ottelussa nähtiin muun muassa Janne Tähkän tempauksia kalastelusta ilmaveivimaaliin, joka kylläkin syntyi hieman epäselvissä olosuhteissa. Loppupuolella myös nykyinen joukkue pääsi parrasvaloihin muutamalla todella näyttävällä maalilla. Legendojen paras pistemies oli Juri Jolkkonen kahdella syöttöpisteellään.

Legendat saivat vielä loppuun pelatussa rangaistuslaukaskilpailusta lohdutusvoiton tapahtuman järjestäneen Miikka Hulmin ollessa ainoa maalintekijä.

5 comments

  1. Aika epäselvä kirjoitus: VAIKKA pelasivat lopussa yhdeksällä pelimiehellä. Miten tuo vaikka-sana oikein tähän sopii? Eikö koska-sana olisi parempi? Vai oliko kentällä 9 pelaajaa?

    Maalikerroin kuulostaa naurettavalta. Kyseessä ei ole golf-turnaus, jossa katsotaan kuka pelaa parhaiten suhteessa omaan tasoonsa, vaan pallopeliottelu jossa vain absoluuttisella paremmuudella on merkitystä.

    Aika hirveä tapahtuma varmaankin.

  2. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja hyvää viihdettä. Odotettavissa oli tietenkin suuri ero jätkien vauhdissa ja siksi Josba oli niin ylivoimainen. Legendojen ylivoimat oli kyllä ihan näyttäviä ja niissä näki, että kun ei tartte niin paljoa liikkua, niin taitoa äijiltä vielä löytyy.

    Maalikerroin oli vähän turha, mutta se teki tilanteen toisessa erässä teennäisesti vielä jännäksi. Viimeisen ehkä puolen minuutin aikana legendoilta hyppäsi todella kentälle se 9 pelaajaa ja Josba otti vastauksena pari pois eli 9-3 tilanteella mentiin, mutta se nyt oli vaan sellainen loppujoke.

    Hyvä tapahtuma oli siis ja toivottavasti saa joskus jatkoa.

  3. Hyvä Mase, juuri näin, joku roti se olla pitää pallopeleissä, ei sitä nyt voi miten vain hullutella oman mielensä mukaan. Pelit pelataan sääntöjen mukaan ja lotto kuuluu lauantai iltaan, eikä sunnuntaille ja pilkun ja pisteen käyttö olisi syytä opetella jos rupee palstoille jaarittelee. Tämäkin oli aika hirvee tai hirveä raapustus varmaankin?

  4. ”VAIKKA pelasivat lopussa yhdeksällä pelimiehellä. Miten tuo vaikka-sana oikein tähän sopii? Eikö koska-sana olisi parempi? Vai oliko kentällä 9 pelaajaa? ”

    tämä.

  5. Kentällä oli lopussa 9 pelaajaa, kun mm. Tähkä, JP Lehtonen, Toni Huhtala astuivat kentälle.