Loviisan synkkä alku sai jatkoa Turussa – ”En tainnut menettää palloa kertaakaan”

Kuva: Anssi Koskinen

Kuva: Anssi Koskinen
Kuva: Anssi Koskinen

Classicin riepoteltavana avausottelussa ollut Loviisan Tor koki toisen murskatappion peräkkäin miesten Salibandyliigassa. Kotijoukkue TPS nakutteli selvän 11-5 (4-2, 3-2, 4-1) -voiton ja jatkaa puhtaalla pelillä.

Mihin ottelu ratkesi?
TPS:n pelinopeus oli aivan eri tasolla Loviisaan verrattuna. Vikkelät turkulaiset tulivat Tor-puolustuksen ohi oikealta ja vasemmalta, ja latoivat tarvittavat maalit. Loviisa pystyi harvakseltaan haastamaan kotijoukkueen, mutta voitosta se ei taistellut tosissaan missään vaiheessa. TPS:n ratkaisijaosasto oli laaja, ja se pystyi luomaan paikkoja selvästi vieraita enemmän.

Ottelun hahmo?
TPS:n Mikko Hautaniemi erottuu kentältä jo pelkästään kokonsa puolesta. Hyökkäyspäässä alati vaarallinen hujoppi iski tehot 2+1, ja näytti lantion liikkuvuuttaan tuuletellessaan toista maalia erikoisilla ”tanssiliikkeillä”. Maalintekijänä tunnettu hyökkääjä väläytteli myös hyvää pelisilmäänsä tarjoamalla kavereille paikkoja.

Kuva: Anssi Koskinen
Kuva: Anssi Koskinen

Ottelun puheenaihe?
Kahden ensimmäisen ottelun perusteella Loviisalle ei voi kovin ruusuista kautta luvata. Omissa on kolissut jo 26 kertaa. Kausi on toki nuori, mutta rosteri on kapea. Joistakin pelaajista näki selvästi, ettei pururata ole ollut kesän suosikkikohde ajanviettoon.

Kommentit
– Kyllä kaikki sen näki, ettei meidän puolustuspelimme ole ihan kunnossa vielä. Kyllä tuolla kopissa on vielä uskoa. Tämä oli jo selvästi parempi peli kuin ensimmäinen, jossa olimme aivan viennissä, joukkueensa parhaisiin kuulunut Loviisan Joni Niiranen totesi.
– Selvästi parempi jengi voitti tänään. Ei mitään epäilystäkään. Itseltäni oli aika dominointisuoritus. En tainnut menettää palloa kertaakaan. Oli aika paljon tilaa, se on pakko sanoa, TPS:n Mikko Hautaniemi jutusteli.

Linkit:
Anssi Koskisen kuvat ottelusta

12 comments

  1. Olisiko naapuripitäjän poikien pitänyt jäädä suosiolla divaripallon pariin? Muutamalla ei todellakaan riitä palkeet liigaan ja kuten jutussa todettiin treenilenkkejä on vedetty viimeksi alkulämmöillä D-junnuna, jos silloinkaan. Aika huolestuttavaltahan tuo näyttää, jopa surulliselta. Mutta riittäähän kotikylällä taas juttua, kun ollaan ”liigapelureita”

  2. Ehkäpä ei lopputulos ole pelkästään Porvoolaisten syytä.Näyttäisi joiltain paikallis pelaajiltakin jääneen pururata lenkit väliin 🙂

  3. Olisi muuten aika pieni pelaajarinki Loviisalla,jos Porvoon pojat olisi jääneet divaria pelaamaan.

  4. Olihan toi aika pahan näköistä ja tulos vielä mairittelee Toria. Tolla pelillä, ja ennen kaikkea liikkeellä, ei pärjäisi edes divarissa. On siinä Backmanilla savottaa…

  5. ehkä viittaus oli itään eikä länteen…
    idässäkin on naapuripitäjä.

    Porvoolaiset vaan on niin herkkiä että on heti huutelemassa

  6. Tor saa kyllä ihan syyttää itsensä. Ensin lopetettaan a-junnu toiminta ja annetaan yksi parhaista a-junnuista siirtyy muualle pelaa ku tälle ei haluttu tarjoa liigasopparia. Vaikka kyseinen oleva kaveri varmasti olisi ollut tulevaisuuden liigamateriaalia, sillä kaveri löytyi aina a-junnujen pistepörssin kärjessä.
    Sitten otetaan divari-pelaajia joukkueseen. Pelaajia joille se treenaminen ei oikein maistu.
    Jos seura ei toimi niin ei liigajoukkuekaan toimi.

  7. Tämä a-junnu lienee Markus Hällsten, ja kirjoittaja sen äiti.

  8. Pelaja ihan oikein! Mutta en mä hänen äiti ole 😀 olen kyllä vain katsomosta seurannut muutamia peliä, ja minun mielestä kyseinen oleva kaveri pärjäis ihan hyvin liigassakin 🙂

  9. (en ota kantaa siihen että missä Hällsten on ja miksi kun en siitä mitään tiedä). Pelata osaa kyllä, hyvä pelisilmä ja pehmeämmät kädet ku Valtsulla! Tilannekovuutta ja rutiinia toki kaivataan mutta se tulee pelaamalla. Täyttäisi sentterin paikan nykytoorissa ilman muuta.

  10. Kyllähän tästä tulee pitkä kausi kaikille. Mutta on siellä myös hyviä ja kokeneita pelaajia vielä Torissa, esim Niiranen, Salminen, Venäläinen, Hietala sun muut, ei pelkästään divaripoikia. Loviisahan on pieni kaupunki, hyvä että joukkue on pysynyt näin pitkään liigassa.

    Ja eiks toi Hällsten oo vielä intissä?