Tapanilan Erä kaudella 2013-14 – Nuoruuden innolla eteenpäin

Tapanilan Erän viime kausi päättyi puolivälierissä Classicia vastaan. Mika Moilanen, Tommi Vappula ja kumppanit ovat poissa ja tilalle on nostettu etupäässä seuran junioreita. Kuva: Mikko Hyvärinen

Tapanilan Erän viime kausi päättyi puolivälierissä Classicia vastaan. Mika Moilanen, Tommi Vappula ja kumppanit ovat poissa ja tilalle nostettu etupäässä seuran junioreita.  Kuva: Mikko Hyvärinen
Tapanilan Erän viime kausi päättyi puolivälierissä Classicia vastaan. Mika Moilanen, Tommi Vappula ja kumppanit ovat poissa ja tilalle nostettu etupäässä seuran junioreita. Kuva: Mikko Hyvärinen

Pääkalloennakossa vuorossa on 2000-luvun lopulla neljästi mitaleilla ollut Tapanilan Erä, joka on kokenut suuria muutoksia ennen alkavaa kautta. Joukkueen keski-ikä on laskenut ja nuoret pelaajat saavat nyt loistavan näytönpaikan miesten peleissä. Aiemmilta vuosilta tuttu päävalmentaja Petteri Bergman on kahden vuoden tauon jälkeen taas puikoissa, mutta suuria urotekoja tuskin nähdään vielä tällä kaudella.

Viime kausi oli helsinkiläisjoukkueen osalta nyppyläistä vuoristorataa ja tasaisuuden puute paistoi otteissa. Runkosarjan seitsemäs sija oli kuitenkin melko hyvä saavutus ja tavoitteet pudotuspeleihin pääsystä täyttyivät. Puolivälierissä vastaan asettui Tampereen Classic. Vastoin ennakko-odotuksia sarjasta kehkeytyi lopulta yllättävän tasainen ja Erälle tarjottiin mahdollisuutta lähettää tamperelaiset kesäloman viettoon kahteen otteeseen. Lopulta sarja kuitenkin venyi viidenteen otteluun, jossa Classic oli joukkueista vahvempi edeten välieriin.

Maalivahtipeli (toimituksen arvio 7/10 pistettä)
Erän maalivahtitilanne on tulevaisuutta ajatellen erittäin lupaava. Santtu Strandberg vastasi viime kaudella huutoon ja pystyi kannattelemaan joukkuettaan, eikä ailahtelevaisuutta juurikaan nähty. Kirittämässä ovat tällä kaudella polvivammasta kärsinyt ja niin ikään -91 syntynyt Arttu Puska sekä juniorimaajoukkueen vakiokasvo Markus Laakso, joka torjunee enimmäkseen A-junioreissa.

Puolustus (7/10 pistettä)
Tommi Aron lähtö Sveitsiin on kova menetys Erän puolustukselle. Paikkausta haettiin Nokialta Helsinkiin vaihtaneella Janne Salosella, jolle vastuuta on varmasti luvassa. Sami Lehtisen johtama puolustus on hyvää liigan keskitasoa, ja moni nuorista pelaajista on osoittanut tasonsa riittävän Salibandyliigassa jo aiemmilla kausilla. Kovalaukauksinen Tuomas Iiskola saattaa kauden aikana paikata jonkin verran pakin tontilla.

Hyökkäys (8/10 pistettä)
Tapanilalaisten päänvaiva tulee alkavalla kaudella olemaan kovien maalintekijöiden puute. Mika Moilasen ja Jani Heleniuksen lähtö ei voi olla näkymättä tehoissa, joten Iiskolan maalivainu enää yksin riitä. Hyökkääjistä esimerkiksi Tom Strömstenin, Tomi Palinin ja Mikko Sipilän odotetaan ottavan lisää vastuuta joukkueen tehoista. Myös SSV:stä saapunut Aaron Fagerholm on monen muun nuoren pelaajan tapaan suurennuslasin alla, koska peliaikaa on tarjolla aikaisempaa enemmän.

YHTEENSÄ: 22/30 pistettä

Tulleet pelaajat: Janne Salonen (Nokian KrP) ja Aaron Fagerholm (SSV).

Lähteneet pelaajat: Tommi Aro (Alligator Malans, Sveitsi), Mika Moilanen (Helsingborg, Ruotsi), Jani Helenius (SSV), Tommi Vappula (SSV), Pekka Ahonen (lopettaa) ja Pasi Laitila (Loimaan Leisku, 2.div.).

Toimituksen arvio: Sijat 6-8. Taistelee viimeisestä pudotuspelipaikasta ja kaiken osuessa nappiin siihen on hyvät mahdollisuudet. Valmentaja Bergman tuntee joukkueensa hyvin ja pystyy saamaan nuorista pelaajista paljon irti.

Tapanilan Erä kaudella 2013-2014:
(numero, nimi, syntymävuosi, pituus/paino, tehopisteet viime kaudella)


MAALIVAHDIT:
66 Santtu Stranberg    1991 190/89 0+0=0
72 Arttu Puska         1991 179/76 0+0=0

PUOLUSTAJAT:
2 Ilkka Koski          1993 192/82 1+4=5
6 Teemu Taskula        1992 183/80 1+2=3
17 Jussi Kosola        1985 175/74 2+4=6
23 Miikka Kareinen     1992 170/65 2+8=10 *
25 Sami Lehtinen       1984 178/75 16+13=29
40 Valtteri Vapola     1994 182/72 10+5=15 *
51 Ilari Heikkinen     1985 174/74 0+2=2
89 Janne Salonen       1989 170/70 2+3=5

HYÖKKÄÄJÄT:
7 Janne Jaanus         1994 170/57 2+1=3 *
12 Mikko Sipilä        1983 179/75 12+9=21
14 Tom Strömsten       1981 179/84 11+6=17
16 Miika Iskanius      1994 182/74 6+15=21 *
19 Tuomas Iiskola      1992 173/73 23+19=42
20 Mikko Pasanen       1990 178/74 7+3=10
22 Jere Oksanen        1990 175/77 3+5=8
27 Aaron Fagerholm     1992 176/74 3+1=4
37 Tomi Palin          1990 177/76 12+6=18
41 Tuukka Vettenranta  1994 184/70 1+0=1
71 Antti Aarnio        1995 173/66 11+7=18 *
91 Tommi Rosendahl     1988 183/71 3+5=8
* = Tehot Nuorten SM-sarjassa

Päävalmentaja: Petteri Bergman

Seurafakta:
Perustettu: 1933 (salibandyjaosto 1990)
Lisenssipelaajia: 638
SM-mitalit: 0-2-2
Kotihalli 7 runkosarjaottelua: Tapanilan Mosahalli, Erätie 3, 00730 Helsinki
Kotihalli 6 runkosarjaottelua: Pasilan Urheiluhalli, Radiokatu 22, 00240 Helsinki
Yleisökapasiteetti: 550 Mosahalli / 1200 Pasila
Yleisökeskiarvo 2013-14: 569
Kotisivu: www.tapanilanera.fi
Twitter: @tapanilanera
Facebook: www.facebook.com/Erasalibandy