Classicia ei kylmännyt – tuloksena murskavoitto

Asser Jääskeläinen oli mainiossa vireessä Classicin 9-0-murskavoitossa. Kuva: IFF

Asser Jääskeläinen oli mainiossa vireessä Classicin 9-0-murskavoitossa. Kuva: IFF
Asser Jääskeläinen oli mainiossa vireessä Classicin 9-0-murskavoitossa. Kuva: IFF

SC Classic otti murskaavan 9-0(3-0,4-0,2-0)-voiton tshekkiläisestä Sc Vitkovicesta Champions Cupin perjantai-illan kamppailussa.

Voiton myötä Classic jatkaa lohkokakkosen paikalta Champions Cupin välieriin, jossa se kohdannee Suomen mestari SPV:n. Vitkovicelle tappio merkitsi sitä, että turnaus päättyi tähän otteluun.

Mihin ottelu ratkesi?
Classic lähti otteluun täysin eri ilmeellä kuin keskiviikkoiseen Falun-otteluun. Joukkue pääsi pelaamaan alusta alkaen omilla vahvuuksillaan, eli hallitsemaan pelin rytmiä ja naulasi ensimmäisessä erässä 3-0-lukemat taululle. Kaksi viimeistä erää olivat täysin kotijoukkueen hallussa, eikä Vitkovicella ollut lopulta mitään sanottavaa isäntien dominointia vastaan. Vitkovicen pelissä näkyi erityisesti se, että joukkue pelasi ainoastaan kahdella ketjulla.

Ottelun hahmo?
Puolustaja Asser Jääskeläinen tuntui nauttivan Tampere Areenan tunnelmasta täysin rinnoin. Jääskeläinen ampui yhden komean osuman ja tarjoili kaksi syöttöä Classicin maaleihin. Nollapeli on aina nollapeli ja Pekka Nieminen seisoi tänään vakuuttavasti jokaisen laukauksen tiellä.

Ottelun puheenaihe?
Ennen ottelua uumoiltiin olisiko pakkovoiton paine liikaa kotijoukkueelle ja toisi tshekkiläisille henkisen yliotteen otteluun. Tämä osoittautui kuitenkin hätävarjelun liioitteluksi ja Classic otti lopulta komealukuisen murskavoiton seuran nokkamiehen Pasi ”Passo” Peltolan syntymäpäivän kunniaksi.

Tilastohuomiot:
Classic: Asser Jääskeläinen 1+2, Veli-Matti Luukko 2+0, Lassi Vänttinen 1+1
Vitkovice: –

Linkit:
Ottelutilastot

Päivän muut ottelut:
Naiset: Piranha Chur-Sveiva 5-1, SB-Pro-Rönnby 2-5

Joel SiltanenJoel Siltanen, Tampere
Twitter: @Joelsiltanen