Tuomareiden koskemattomuus on ollut viime aikoina pinnalla. Asioita käsitelty niin urheilun omissa elimissä kuin käräjäoikeustasolla. On hyvä hetki avata erotuomarin koskemattomuuden suojaustapoja ja -perusteita.
1. Pelaajien koskemattomuus
Jokaisen henkinen ja fyysinen koskemattomuus on turvattu perustuslaissa. Urheilija, joka osallistuu fyysiseen kilpaurheilutapahtumaan, antaa kuitenkin suostumuksensa lajin sääntöjen ja pelin hengen puitteissa tapahtuvasta koskemattomuudesta. Vapaaottelun kuristus olisi törkeä pahoinpitely Rugbyssa ja puhdas rugbytaklaus olisi pahoinpitely salibandyssa. Rikosoikeudellisesti sanktioitua teosta tulee yleensä siinä vaiheessa, kun teko selvästi ylittää sen, mihin pelaajan voidaan katsoa antaneen suostumuksensa. Erityisesti näin on pelin ollessa katkolla. Kun pilliin vihelletään, tekemisen on loputtava.
2. Tuomari ei henkisesti täysin koskematon
Pelin henkeen kuuluu, että erotuomari ei ole henkisesti täysin koskematon. Aika monta kunnianloukkaustuomiota tulisi, jos erotuomarille ei saisi avautua rikosoikeudellisessa mielessä. Toki sanallisen arkun avaamisesta voi joskus seurata urheilullinen sanktio. Jossain menee kuitenkin raja, milloin tekoa voitaisiin arvioida myös rikoksena. Veikkausliiga-pelaaja Irakli Sirbiladze uhkasi urheilu-uransa jälkeen tappaa valioerotuomari Dennis Antamon. Antamo ja avustava erotuomari kokivat tilanteen uhkaavana ja viestin olleen vakavassa tarkoituksessa esitetty. Sirbiladzen tappouhkaus ei ollut tehty hetken mielijohteesta, vaan väliajalla – jolloin Sirbiladze oli jo ollut vaihdossa. Teosta Sirbilladze sai yhden ottelun lisäpelikiellon suorasta punaisesta seuraavan normaalirangaistuksen ohella.
3. Fyysinen koskemattomuus
Fyysisten loukkausten osalta tilanne on selvä. Erotuomarin ei voida katsoa antaneen minkäänlaista suostumusta ruumiillisen koskemattomuuden loukkaukselle. Viimeaikaisessa alioikeuskäytännössä on päin vastoin vahvistettu, että urheilussa yleisesti tunnustettu erotuomarin fyysinen koskemattomuus on otettava ankaroittavana seikkana huomioon rangaistusta mitattaessa. Myös urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisukäytännöstä on dedusoitavissa erotuomarin koskemattomuutta korostava normi. Toisin sanoen, jos pelaaja lyö mailalla toista pelaajaa päähän ja seuraavassa ottelussa samalla tavalla erotuomaria päähän, on jälkimmäinen teko oikeudellisesti vakavampi ja siitä seuraa ankarampi rangaistus.
4. Rangaistusten uhka
Urheiluoikeudessa rangaistuksen erityisestävyyttä (henkilöön kohdistuvaa) tärkeämpi on nähdäkseni ns. yleispreventiivinen funktio eli se, että rangaistuksen uhka toimii negatiivisena kannustimena ei-toivotuille teoille. Sirbiladzen tappouhkauksesta seurannut yhden ottelun lisärangaistus ei esimerkiksi mielestäni riittävällä tavalla anna signaalia, että tällaiset ylilyönnit ovat erittäin vakavia ja niihin puututaan kovilla rangaistuksilla.
5. Ennakointi
Vaikka lajimme on pieni, ja lieveilmiöt siten vähäisempiä kuin esimerkiksi jalkapallossa, tulee meidänkin valmistautua ennakolta ongelmaan. Erotuomareita on jo nyt liian vähän. Uutisoinnit erotuomareiden pahoinpitelyistä (viimeisin julkisuudessa käsitelty ns. Turun tapaus) eivät helpota ollenkaan rekrytointia. Rangaistuslinja on vain yksi keino lähestyä ongelmaa. Aikaisen vaiheen juniorityöllä, urheilukasvatuksella, on ratkaiseva merkitys. Siihen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota lajirajat läpäisten.
Jälkikirjoitus:
Hyvänä esimerkkinä sallitun ja ei-sallitun rajoista käy seuraava elävän elämän esimerkki.
Minä ja aktiiviuransa lopettanut Vesa Wettervik emme oikein koskaan tulleet toimeen kentällä. Henkilökemiat eivät natsanneet. Tilanteet eivät kuitenkaan koskaan eskaloituneet edes protestointijäähyn tasolle, mutta jännite oli selvästi havaittavissa. Ammattilainen tiesi rajat, mitkä erotuomarin asema asetti.
Kun sitten kohtasin Wettervikin viime kaudella 3. divisioonan ottelussa pelaajina, oli asetelma kokonaan eri. Siellä oli sallittua (ainakin rikosoikeudellisessa mielessä) antaa vähän takaisin vuosien varrella koettuja vääryyksiä – puolin ja toisin – mutta pelin hengen puitteissa.