Tuomareiden koskemattomuus on ollut viime aikoina pinnalla. Asioita käsitelty niin urheilun omissa elimissä kuin käräjäoikeustasolla. On hyvä hetki avata erotuomarin koskemattomuuden suojaustapoja ja -perusteita.
1. Pelaajien koskemattomuus
Jokaisen henkinen ja fyysinen koskemattomuus on turvattu perustuslaissa. Urheilija, joka osallistuu fyysiseen kilpaurheilutapahtumaan, antaa kuitenkin suostumuksensa lajin sääntöjen ja pelin hengen puitteissa tapahtuvasta koskemattomuudesta. Vapaaottelun kuristus olisi törkeä pahoinpitely Rugbyssa ja puhdas rugbytaklaus olisi pahoinpitely salibandyssa. Rikosoikeudellisesti sanktioitua teosta tulee yleensä siinä vaiheessa, kun teko selvästi ylittää sen, mihin pelaajan voidaan katsoa antaneen suostumuksensa. Erityisesti näin on pelin ollessa katkolla. Kun pilliin vihelletään, tekemisen on loputtava.
2. Tuomari ei henkisesti täysin koskematon
Pelin henkeen kuuluu, että erotuomari ei ole henkisesti täysin koskematon. Aika monta kunnianloukkaustuomiota tulisi, jos erotuomarille ei saisi avautua rikosoikeudellisessa mielessä. Toki sanallisen arkun avaamisesta voi joskus seurata urheilullinen sanktio. Jossain menee kuitenkin raja, milloin tekoa voitaisiin arvioida myös rikoksena. Veikkausliiga-pelaaja Irakli Sirbiladze uhkasi urheilu-uransa jälkeen tappaa valioerotuomari Dennis Antamon. Antamo ja avustava erotuomari kokivat tilanteen uhkaavana ja viestin olleen vakavassa tarkoituksessa esitetty. Sirbiladzen tappouhkaus ei ollut tehty hetken mielijohteesta, vaan väliajalla – jolloin Sirbiladze oli jo ollut vaihdossa. Teosta Sirbilladze sai yhden ottelun lisäpelikiellon suorasta punaisesta seuraavan normaalirangaistuksen ohella.
3. Fyysinen koskemattomuus
Fyysisten loukkausten osalta tilanne on selvä. Erotuomarin ei voida katsoa antaneen minkäänlaista suostumusta ruumiillisen koskemattomuuden loukkaukselle. Viimeaikaisessa alioikeuskäytännössä on päin vastoin vahvistettu, että urheilussa yleisesti tunnustettu erotuomarin fyysinen koskemattomuus on otettava ankaroittavana seikkana huomioon rangaistusta mitattaessa. Myös urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisukäytännöstä on dedusoitavissa erotuomarin koskemattomuutta korostava normi. Toisin sanoen, jos pelaaja lyö mailalla toista pelaajaa päähän ja seuraavassa ottelussa samalla tavalla erotuomaria päähän, on jälkimmäinen teko oikeudellisesti vakavampi ja siitä seuraa ankarampi rangaistus.
4. Rangaistusten uhka
Urheiluoikeudessa rangaistuksen erityisestävyyttä (henkilöön kohdistuvaa) tärkeämpi on nähdäkseni ns. yleispreventiivinen funktio eli se, että rangaistuksen uhka toimii negatiivisena kannustimena ei-toivotuille teoille. Sirbiladzen tappouhkauksesta seurannut yhden ottelun lisärangaistus ei esimerkiksi mielestäni riittävällä tavalla anna signaalia, että tällaiset ylilyönnit ovat erittäin vakavia ja niihin puututaan kovilla rangaistuksilla.
5. Ennakointi
Vaikka lajimme on pieni, ja lieveilmiöt siten vähäisempiä kuin esimerkiksi jalkapallossa, tulee meidänkin valmistautua ennakolta ongelmaan. Erotuomareita on jo nyt liian vähän. Uutisoinnit erotuomareiden pahoinpitelyistä (viimeisin julkisuudessa käsitelty ns. Turun tapaus) eivät helpota ollenkaan rekrytointia. Rangaistuslinja on vain yksi keino lähestyä ongelmaa. Aikaisen vaiheen juniorityöllä, urheilukasvatuksella, on ratkaiseva merkitys. Siihen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota lajirajat läpäisten.
Jälkikirjoitus:
Hyvänä esimerkkinä sallitun ja ei-sallitun rajoista käy seuraava elävän elämän esimerkki.
Minä ja aktiiviuransa lopettanut Vesa Wettervik emme oikein koskaan tulleet toimeen kentällä. Henkilökemiat eivät natsanneet. Tilanteet eivät kuitenkaan koskaan eskaloituneet edes protestointijäähyn tasolle, mutta jännite oli selvästi havaittavissa. Ammattilainen tiesi rajat, mitkä erotuomarin asema asetti.
Kun sitten kohtasin Wettervikin viime kaudella 3. divisioonan ottelussa pelaajina, oli asetelma kokonaan eri. Siellä oli sallittua (ainakin rikosoikeudellisessa mielessä) antaa vähän takaisin vuosien varrella koettuja vääryyksiä – puolin ja toisin – mutta pelin hengen puitteissa.
Hienoa saada myös tuomareiden taholta asioita avattua. Mainiosti asioita esitetty. Jäi kuitenkin tunne, että asemansa johdosta kirjoittaja joutui edelleen jättämään todelliset asiat esittämättä, niinkuin ne oikeasti ovat. Kirjoituksesta houkuu ”käsijarru”, joka pakottaa edelleen peittelemään sitä todellisuutta miten tuomareita ja ihmisiä tuomariasun sisällä kohdellaan. Toivottavasti joskus joku jollain tavalla avaisi sen minkälaisina sylkykuppeina pelaajat ja etenkin valmentajat/joukkuueen johtotason ihmiset näitä ihmisiä pitävät. Toivottavasti tämäkin ”bloggaaja” ei jätä asioita tähän yhteen kirjoitukseen. Johan noita yhden tekstin ihmeitä jo nähty ihan tarpeeksi.
Saiko vuola puhtaita tööttejä pelissä:)
Osumaa tuli! Taisi olla terapeuttista molemmille.
Sekoilija, ota huomioon se, että jokainen ihminen kokee asiat eri tavalla omalla kohdallaan, ja se, mikä esim. toista loukkaa ei toiselle merkitse mitään.
Tuomarikin on ihminen.
Itse olen myös entinen tuomari.
Minua ei tuomarina haitannut, sanottiin minulle sitten mitä tahansa, koska paidallehan ne pelaajat räkyttävät, ainakin minun mielestäni.
Toisaalta puutuin sääntöjen mukaisesti sellaisiin asioihin, jotka selvästi kuuluivat katsomoon, samoin sellaisiin, joihin piti puuttua koska toinen joukkue kuuli ja olisi muuten ihmetellyt.
Kysyttäessä, ottelun jälkeen tai myöhemmin kohdatessa perustelin nämä jäähyt myös tällä tavalla ja luulen, että vaikka en välttämättä joka pelissä tuomarina onnistunut eikä kaikki pelaajat minusta pitäneet, osa kunnioitti tätä asiaa.
Kahden kesken saatoin myös itse sanoa pelaajalle asiat tavalla joka ei ollut maailman diplomaattisin. Yleensä pelaajalle samaa kieltä kuin hän minulle, sillä eikö se niin ole, kärjistetysti, että itä-helsinkiläiselle satamajätkälle puhutaan jätkien kieltä joka on erilainen, kuin vaikka se, mitä puhuisin Eirassa kasvaneelle kolmannen polven juristille.
Olen toki varsin paksunahkainen, johtuen osittain myös siviilityöstäni ja siksi haluan korostaa, että kaikkien tuomarien ei tässä asiassa tarvitse eikä pidäkään toimia omalla tavallani.
Tärkeintä on olla johdonmukainen ja johdonmukaisesti oma itsensä.
Siis lopulta se todellisuus miten tuomareita ja ihmisiä tuomariasun sisällä kohdellaan ei ole yksi todellisuus, vaan monta erilaista rinnakkaista todellisuutta riippuen siitä, mistä tulokulmasta asiaa katsotaan ja kuka katsoo.
Kannattaa muistaa, että aika monen huippuerotuomarin ihan henkilökohtaisessa ystäväpiirissä on useitakin huippupelaajia ja valmentajia. Ja vielä enemmän ihmisiä, joiden kanssa molemminpuolinen kunnioitus on aivan itsestäänselvä asia, on päällä sitten tuomaripaita, pelipaita tai siviilivaatteet.
Sekoilija kirjoitti:
”Kirjoituksesta houkuu ”käsijarru”, joka pakottaa edelleen peittelemään sitä todellisuutta miten tuomareita ja ihmisiä tuomariasun sisällä kohdellaan”
Vuolan maininta aikaisen vaiheen nuorisotyöstä pani pohtimaan, minkähän verran salibandyliiton 1. ja 2. tason valmentajakoulutuksissa koulutetaan juniorivalmentajia tässä asiassa? Tai korostetaan heidän vastuutaan sääntöjen opettamisessa, erotuomarien ja vastapuolen pelaajien koskemattomuuden ja kunnioittamisen opettamisessa?