Falun SPV:n seuraksi finaaliin – Ahtiainen kummasteli kuuman trillerin loppuhetkiä

Rasmus Enströn kertoi Falunin joukkueen tunnoista siirron suhteen DT.se:lle. Kuva: IFF

Miekka kattoon ja finaaliin. Kuva: IFF
Miekka tuppeen ja finaaliin. Kuva: IFF

Ruotsin mestari Falun kaatoi Sveitsin mestarin Alligator Malansin lauantain myöhäisillan ottelussa lukemin 8-6(1-2,6-2,1-2).

Voiton myötä Falun eteni SPV:n vastustajaksi huomiseen miesten Champions Cupin finaaliin. Alligator Malans tippui tappion myötä finaalista hyvästä vastuksestaan huolimatta.

Mihin ottelu ratkesi?
Ensimmäinen erä meni hienokseltaan Malansin komennossa, vaikka erätauolle siirryttiin Falunin 2-1-johdossa. Toinen erä meni täysin Falunin nimiin, mutta viimeisessä erässä Malans painoi päälle ja laittoi Falunin todella ahtaalle. Malans tuli maalin päähän neljä minuuttia ennen loppua, mutta otti heti seuraavassa erässä hölmöhkön jäähyn. Hölmöily ei loppunut tähän, vaan Claudio Laely kosti itsensä vitosen istunnolle vielä saman minuutin aikana. Laelyn VHS-kasetin nauhaa etsitään paraikaa Tampere Areenan käytäviltä.

Kuka oli ottelun hahmo?
Tähän on turhankin helppo vastata. Alexander Galante Carlström. Maalintekijä suurempien voimien armosta. Kauniita kantteja, 4+1 tehosarakkeeseen ja ottelun parhaan pelaajan palkinto. Enempää ei voi vaatia.

Ottelun puheenaihe?
Ensinnäkin ottelu oli turnauksen parasta antia tähän mennessä. Vauhti ja intensiteetti olivat huippuluokkaa. Muuten hyvän ottelun pelannut Malans jätti lopussa vielä syvän muistijäljen poikamaisilla hölmöilyillään.

Kommentit:
– En voi sanoa mitään siitä lopusta. Kuuluu peliin mielestäni kuitenkin. Olihan se nyt kieltämättä outoa, että kaveri kaatuu ja saadaan viiden minuutin jäähy, jonka jälkeen pelaa samantien ylivoimaa. En mene kuitenkaan sen taakse. Oli meiltä turnauksen paras peli, kommentoi Malansin päävalmentaja Akseli Ahtiainen ottelun loppuratkaisuja.

Tilastohuomiot:
Falun: Alexander Galante Carlström 4+1, Rasmus Enström 2+2, Alexander Rudd 0+2
Malans: Sandro Dominioni 1+1

Linkit:
Ottelutilastot

Päivän muut ottelut:
Naiset: Rönnby-Piranha Chur 9-2, SC Classic-SB-Pro 2-3
Miehet: SPV-Classic 4-2

Joel SiltanenJoel Siltanen, Tampere
Twitter: @Joelsiltanen

9 comments

  1. En tiedä mistä noi tilastot on saatu, mutta ainakin ”tukkahirviö” nro.73 Billy Nilsson pani yhen nätisti takakulmaan ja mun mielestä oli myös joku muu maalin tekijä muusta ku ykköskentästä…

  2. Aivan totta, kiitos huomaivaisuudesta! Alexander Ruddin kohdalla oli tapahtunut näppäilyvirhe ja miehen todelliset tehot olivat 0+2.

  3. Kyllähän se jäähy missä kaveri lensi laidan yli oli varsin selvä, siinä täysin pallotonta miestä taklattiin, ja ihan turhaan sikäli että pallo oli jo pakilla selvästi eikä tuosta sveitsiläiset mitään hyötyneet.

    Hieno kiri kuitenkin eikä ruotsalaisten puolustuspeli täysin vakuuttanut.

  4. Se jäähy ollut mikään varsin selvä. Pari minuuttia aiemmin Malans hyökkäjä Skalik ajettiin toimitsijapöydälle eikä siitä tullut jäähyä. Sitten tästä tuli varsin kevyestä kontaktista, jossa ruotsalainen hoippui monta metriä laidan yli tuli.

    Tuomio ois voinu olla oikea jos aiemmasta tilanteestakin olisi tullut jäähy. Nyt ei ollut.

  5. Miksi ottelun tv-kommentaattoreilla, ja kommentaattoreilla täällä, menee kontaktien puhtaus ja kovuus täysin sekaisin pallottoman pelaajan estämisen kanssa??? Ei tätä lajia vaan pelata niin kuin Malansin kaveri koitti. Ihan sama menikö ruattalainen sen jälkeen laidasta yli ja pysykö pystyssä yms.

    Samaa mieltä Ahtiaisen kanssa siitä naurettavasta ”loukkaantumisesta” lopussa, tosin kostohan se oli ja ansaittu 5 min, joka olisi varmaan tullu vähän vähemälläkin teatterilla!

  6. Vehkaoja yllättävän pihalla kommentaattorina kyseisissä tilanteissa! Ei kai pallotonta taklata puhtaastikaan.

    Myöskään tossa vitosen jäähyssä ei varmaan oo väliä kuinka paljon Billy Nilssonia sattu, vaan mitä Malansin ukko teki kun hermo meni. Vähintään 2 min jäähy sekin, eikä ratkaissu peliä.

  7. Tuo arvon et-tarkkailijan mukaan ”teatteria”esittänyt kaveri loukkaantui tilanteessa sen verran, että joutui jättämään finaalinkin välistä. Kova on kaveri jos vie filmaamisen niin pitkälle, että jättää finaalinkin pelaamatta. Sama se ois vaan myöntää, että Suomen pojilla ei pysynyt tuo homma hallussa, ja itse omilla viheltämättä jättämisillään aiheuttivat lopun häslingin.

  8. ”Tukkahirviö” ei kuitenkaan pelannut finaalissa, liekö ollut muutakin kuin teatteria? Ihan turha temppu!