Kakkosdivaria Pohjanmaalla: Kärkikamppailu poikki öykkärien takia

Pohjanmaan kakkosdivisioonan suurimmat nousijasuosikit Nurmon Jymy ja SB Vaasa II olivat tulessa sarjan kärkikamppailussa Seinäjoella. Jymy hallitsi näennäisesti kenttätapahtumia, mutta tehokkaammin paikat viimeisteli Vaasa, joka voitti ottelun 6-8-lukemin.

Mihin ottelu ratkesi?
Koko ottelun ajan pallonhallinta oli Jymyllä ja joukkue veikin ensimmäisen erän helponnäköisesti 4-2 luvuin. Toiseen erään Jymyn vauhti tippui täysin ja Vaasa päinvastoin nosti tempoa. Vierasjoukkueen nopeat vastahyökkäykset olivat tappavia, joukkueen viimeistellessä viisi maalia erän aikana.

Ottelun hahmo?
SB Vaasa II:n avausmaalin laukonut Kimmo Lintala oli tutkaparinsa Tommi Talvitien kanssa suuressa roolissa. Maalin lisäksi Lintala antoi viimeisen syötön kolmeen Vaasan maaliin.

Ottelun puheenaihe?
Syksyistä lauantai-iltaa oli saapunut Nurmohalliin viettämään muutamansadan kotijoukkueen kannattajan lisäksi fanijoukot Vaasasta. Neljä vahvassa tuiterissa vaappunutta häirikkiö huusi vaihtoaitioiden yläpuolella, kunnes toisen erän alussa tuomari komensi öykkärit ulos hallista. Käsky ei meinannut mennä perille, joten peliin tuli noin viiden minuutin viivästys koko muun salibandyväen odottaessa häiriön poistumista.
Poppoo teki comebackin katsomoon viimeisesä erässä, mutta istui loppupelin kiltisti hiljaa.

Kommentit:
– Käsittämättömästi onnistuttiin tiputtamaan meidän taso toiseen erään. Siinä loppui tekeminen täysin. Olis voinut ehkä voittaa kaksinkamppailuja, kakkoskamppailuja ja peitellä vetoja. Me oltiin todella lampaita siinä toisessa erässä, kommentoi Jymyn valmentaja Teemu Kokko.
– Eka erä oli vähän sekalaista ja ittelläkin oli huono erä. Päätettiin vaan ruveta pelaamaan omaa peliä, eikä lähdetty enää sähläämään vastustajan mukaan, kertoi mainion ottelun pelannut SB Vaasa II:n maalivahti Tero Koskela.

Tilastohuomiot:
Nurmon Jymy: Lauri Lehtimäki 2+0
SB Vaasa II: Kimmo Lintala 1+3, Tommi Talvitie 2+1

Teksti: Toni Kivistö, Seinäjoki

7 comments

  1. Nousijasuosikit? Jotenkin kuulostaa että sb vaasa II voisi edustaa jollain tavalla samaa seuraa sb vaasan kanssa, joten ei varmaan pysty osallistumaan nousupeleihin?

  2. Doomarit taas asialla.kaljat vaasan hullussa pullossa taattu.

  3. Pienellä vaivalla olisi saatu tästäkin SRG:n peleihin tuplapisteet.