SB Vaasalla neljän pisteen viikonloppu – FBC Turku kaatui tiukkojen vaiheiden jälkeen

SB Vaasa julkaisi kaksi uutta sopimusta. Arkistokuva: Esa Haanperä

Kuva: Esa Haanperä
Kuva: Esa Haanperä

Divarissa pelaavalla SB Vaasalla oli onnistunut viikonloppuretki Varsinais-Suomeen. Lauantaina kaatui mynämäkeläinen SBS Wirmo ja sunnuntaina tasaisen väännön jälkeen FBC Turku 7–10 (1–3, 3–3, 3–4).

Viikonlopun jälkeen SB Vaasalla on kahdeksan ja FBC Turulla kolme sarjapistettä tämän kauden Divarissa.

Mihin ottelu ratkesi?
Sunnuntai-illan ottelu oli kaiken kaikkiaan erittäin tasainen ja marginaalit pieniä. SB Vaasan parempi viimeistelytehokkuus koitui lopulta turkulaisten kohtaloksi. Toisessa erässä FBC Turku käväisi jo johdossa, mutta vaasalaisten pitämä aikalisä herätti joukkueen taistelemaan voitosta. Aikalisän jälkeen kuskin paikalla nähtiin vain vaasalaisia.

Ottelun hahmo?
Ottelu hahmo tulee tappion kärsineestä FBC Turusta. Tehot 3+1 kirjauttanut Joni Kuusisto tuntui olevan koko ajan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Ottelun puheenaihe?
Sunnuntaina kävi ainakin selväksi, että SB Vaasaa vastaan ei kannata jäähyillä. Turkulaiset ottivat kolme jäähyä, joista SB Vaasa rankaisi jokaisella kerralla, ylivoimaprosentin ollen näin tasan sata.

Kommentit:
– Jos oltaisiin käytetty toisen erän momentum hyväksemme, niin lukemat voisivat olla toisin päin. Mutta kymmenen omiin, niin ei voi olla tyytyväinen, kommentoi FBC Turun päävalmentaja Joonas Suutala.
– Toisessa erässä käytetyn aikalisän jälkeen tiivistimme hiukan peluutusta, jonka myötä pääsimme takaisin mukaan peliin, Suutala jatkoi.
– Täältä, eikä myöskään Mynämäeltä kovin moni porukka tule pisteitä hakemaan. Viikonloppuun ja neljään pisteeseen täytyy olla todella tyytyväinen, kommentoi SB Vaasan pääkäskijä, Marko Luoma.

Tilastohuomiot:
FBC Turku: Joni Kuusisto 3+1
SB Vaasa: Juuso Pietilä 2+0

Linkit:
Esa Haanperän ottelukuvat

Teksti: Niko Vahtera, Turku