SPV-luotsi pyyteli Josba-tappiota anteeksi: ”Hävettävä suoritus”

Kuva: IFF

SPV-luotsi Tommy Koponen pettyi suojattiensa esitykseen lauantaina. Arkistokuva: IFF
SPV-luotsi Tommy Koponen pettyi suojattiensa esitykseen lauantaina. Arkistokuva: IFF

Seinäjoella nähtiin yksi tähänastisen Salibandyliiga-kauden erikoisimmista otteluista. Joensuun Josba haki vaiherikkaan pelin ja jatkoajan jälkeen pisteet SPV:ltä lukemin 9-10 ja. (2-2, 3-4,4-2,0-1).

Mihin ottelu ratkesi?
Kolmannessa erässä näytti, että peli ratkeaa rutiiniin ja mestarin suoritusvarmuuteen. Josban mentyä parhaimmillaan 3-6 johtoon, SPV nousi rinnalle ja ohi, johtaen peliä 8-6 viimeisessä erässä. Lopulta peli kääntyi joensuulaisille. Suurimpana syynä Josban voittoon oli suurempi voitontahto ja kaksi maalia lopussa ilman maaivahtia.

Ottelun hahmo?
Josban kapteeni Perttu Puska näytti vahvoja otteita koko pelin ajan. Puska pelasi kovaa, laukoi, puolusti ja teki lopulta voittomaalin jatkoajalla.

Ottelun puheenaihe?
SPV oli varsinkin alussa todella löysä. Ottelun ensimmäinen puolisko oli hallitsevan mestarin osalta hengetöntä ja tylsää puurtamista. Pölinää katsomossa aiheutti myös SPV:n ottelussa käyttämät siniset vieraspeliasut Josban pelattua punaisella kotiasullaan.

Kommentti
– Jos ei ollut kaksijakoinen, niin oli vähintään kymmenjakoinen ottelu. Joukkueet menivät vuorotellen johtoon, eikä meinannut itsekään pysyä pelissä mukana.
– SPV:llä oli kova turnaus alla ja ajateltiin, että nyt on paikka iskeä, jos joskus, kertoi Josban päävalmentaja Sami Sorjonen.
– Pitää pyytää yleisöltä ja kaikilta muiltakin anteeksi. En jaksa muistaa milloin viimeksi on mennyt kymmenen omiin. Hävettävä suoritus – mitään kuitenkaan Josbalta pois ottamatta. Tekivät ihan tehtyjä maaleja, kommentoi SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen

Lauantai-illan muut Salibandyliigan tulokset:
SSV-OLS 7-6 ja.

Linkit:
SPV:n raportti

Teksti: Toni Kivistö, Seinäjoki

11 comments

  1. Sietääkin pyydellä anteeksi. Lippujen hinnat korkeammalla kuin viime vuonna ja pelin taso on surkeaa

  2. Tommy voi ottaa omaan piikkiin vähän peluutustakin. Vähemmän ykköstä kentälle. Tänään olivat huonoja. Toivonenkin olisi voinut pysyä kotonansa, aivan turha penkin takana. Haittaa vain.

  3. Kausi joillakin pilalla jo lokakuussa? Hyvää talvea teille, itse jaksan odottaa kevääseen asti.

  4. Kosken ja Kivirannan helpot kaatuilut pistivät myös silmään.

    Ihan lajin kuvan kannaltakin: pliis oikeesti..

  5. Kejonen tönäs Kivirantaa yhdessä tilanteessa rintaan niin Kivirannalla polvet petti välittömästi ja naamansa pidellen katsoi tuomareita…onneksi eivät menneet halpaan! Alkaa olemaan säälittää pelleilyä!

  6. Ihan kuin Koskea tuli kyynerpää naamaan ja nenä auki. Tämäkin oli tietty filmiä… Järkyttävän huono linja tuomareilla. Tai lähinnä se että se ailahteli vain kokoajan. Ei pystyneet pitämään samaa linjaa koko ottelua läpi. Sääli että kovat ja kokeneet tuomarit ovat uransa lopettaneet. Joskus pitää uusien miestenkin kannuksensa ansaita, mutta tuntuu että aika kaukana ovat kyllä vielä..

  7. ”Ihan kuin Koskea tuli kyynerpää naamaan ja nenä auki.”

    Paitsi että nenä ei auennut. Joku osa varmaan osui, mutta välillä osuu. Vähän typerää laittaa maalikoosteeseen tuollainen pätkä kun vastaavia tilanteita oli kuitenkin molempiin suuntiin.

  8. En ole SPV:n fani. En todellakaan, mutta katsotaan taas keväällä miten speven jantterit kaivaa voitontahdon esiin. Samanlaista taaperrusta se on ennenkin ollut ajoittain syksyisin.

  9. Sais pyytää anteeksi tätä loviisapeliäkin. Toki, taisi olla harkkapelimoodi päällä…

  10. Odotettavissa oli näin tahmea viikonloppu. Takki varmasti tyhjeni Champions Cupiin ja viikkoa myöhemmin piti tahkota liigaa. Ei niitä play off-paikkoja vielä kylläkään jaeta.

  11. Onneksi ei. Joku fiksu sanoi viikonloppuna, että pelataan miten pelataan mutta Punainen voittaa lopuksi.